Kanta-Häme

LTK irtisanoi kaikki 16 työntekijäänsä

Lihateollisuuden tutkimuskeskuksen LTK:n koko 16 työntekijän henkilökunta on irtisanottu. Yt-neuvottelut ovat päättyneet ja tutkimuskeskuksen toiminta lopetetaan kokonaan.

– Työntekijöillä on työvelvoite ja työt jatkuvat. Työntekijöillä on jopa puolen vuoden irtisanomisaikoja, LTK:n toimitusjohtaja Mikko Salonen kertoo.

Hämeenlinnalainen tutkimuskeskus toiminta lopetettiin, koska sen liiketoiminta on ollut erittäin tappiollista. Yt-neuvottelut henkilöstön irtisanomisesta käynnistettiin viime marraskuussa.

LTK työllisti 18 työntekijää. Toimitusjohtaja irtisanottiin kuitenkin erikseen ja yhden määräaikaisen työntekijän työsuhde päättyi. Toimitusjohtajan tehtävät siirrettiin MP-Maustepalvelun toimitusjohtajalle Mikko Saloselle.

– Palveluille ja työntekijöille on haettu ja haetaan edelleen jatkuvuutta muiden elintarvikealan kehittämisorganisaatioiden kanssa, Salonen kertoo.

Salonen sanoo, että LTK:lla on tarjota muille alan yksiköille vanhoja asiakassuhteita. Hän toteaa, ettei sataprosenttista varmuutta voida antaa asiakassuhteen jatkumisesta.

Lihateollisuuden tutkimuskeskus on Atrian ja HK Scanin omistama osuuskunta. Se omistaa myös MP-Maustepalvelun, jonka liiketoiminta on käynnistynyt tutkimuskeskuksesta. Tutkimuskeskuksen ja Maustepalvelun tilat ovat Hämeenlinnan Kantolassa LSO:n entisissä toimitiloissa.

Yt-neuvottelut eivät koskeneet eikä Tutkimuskeskuksen lakkauttaminen vaikuta MP-Maustepalveluun, joka työllistää vajaa 70 työntekijää. (HäSa)

Päivän lehti

30.5.2020