Kanta-Häme

Luistelijoiden kuningas jäi Suomeen

Lajin perustajan maineesta huolimatta Jackson Haines ei ollut varsinaisesti taitoluistelija. Pikemminkin hän oli luisteleva näyttelijä ja pantomiimikko, joka tulkitsi luistelullaan rakastamaansa musiikkia. 

Haines kiersi esiintymässä Euroopassa 1860- ja 1870-luvulla. Suomessa hän vieraili 1869–1875 kaikkiaan viisi eri kertaa yleensä läpikulkumatkalla Tukholmasta Venäjälle. Viimeisellä kerralla hän sairastui ja kuoli Kokkolassa.

Hainesin vaikutus taitoluistelun kehitykseen on kiistaton. Hän perusti luistelukoulut Tukholmaan ja Wieniin ja osoitti, että luistelu voi olla myös taidetta. 

Vieraillessaan 1873 Oslossa Haines rohkaisi Axel Paulsonia kehittämään ”Axel-hyppyään”. Sitä samaa hyppyä nähdään nyt Hartwall Areenalla kaksois- ja kolmoisversioina. Myös suomalainen taitoluistelu on velkaa Hainesille, sillä hänen vierailujensa innoittamana perustettiin luistinseuroja muun muassa Viipuriin ja Helsinkiin. 

Jackson Haines syntyi New Yorkissa kultalusikka suussa. Hänen perheensä oli varakas, ja perheessä arvostettiin sivistystä ja kielitaitoa. Kaikki perheenjäsenet harrastivat musiikkia, tanssia, teatteria ja – luistelua. 

Yhdeksänvuotiaana Haines aloitti määrätietoisen harjoittelun herra Disbrowin Luistelu Akatemiassa. Hän alkoi jo nuorena kehitellä kunnianhimoisesti myös omaa tyyliään.  

Haines suunnitteli ja valmistutti omat kaarevateräiset luistinmallinsa ja kiinnitytti luistimenterän kiinteästi kenkään. Hän kehitti myös rullaluistimet, joilla oli mahdollista tehdä kaarroksia.  

Haines hioi loputtomiin peilin edessä muun muassa piruetteja, kertoman mukaan yhteensidotuin polvin. Koreografiansa hän piirsi tieteellisen tarkasti etukäteen paperille. 

Suurin hänen ansioistaan oli kuitenkin musiikin ja luistelun liikkeen uudenlainen yhdistäminen. Hänen tyylinsä ei perustunut hypyille ja tehotempuille, vaan sitä leimasivat rauha, plastisuus ja esteettisyys.

Amerikan-vuosinaan Haines esiintyi eri seurueiden kanssa muotiin tulleissa jääshow-näytöksissä. Partnerinsa kanssa hän muun muassa esitti rullaluistimilla lähes sata kertaa kuvaelmaa 
Jaakko ja herneenvarsi.

Huvittavien hahmojen luomisesta tuli myöhemmin yksi hänen tavaramerkeistään. Hän esiintyi myös yksin niin Brooklynin lammikoilla kuin teattereiden näyttämöillä.
Vaikka yleisö rakasti Hainesin esiintymistä, virallinen arvostelu oli viileää. 

Hän kiersi ahkerasti esiintymässä myös Kanadassa, mitä jotkut väittivät Yhdysvaltain sisällissodan (1861–1865) kutsuntojen pakoilemiseksi.

Vuonna 1864 Haines lähti Eurooppaan etsimään taiteellista vapautta ja ehkä myös vapaamielisempää seksuaalista ilmapiiriä, sillä hän pariluisteli myös miespuolisten partnereiden kanssa.

Haines matkusti Englantiin levittämään ”luistelun gospel-ilosanomaa”. Myös siellä vanhoilliset luistelupiirit nyrpistivät nenäänsä hänen ”kosiskelevalle” tyylilleen, mutta yleisö ja lehdistö ottivat hänet avosylin vastaan. Vuoden lopulla Haines sai kunnian esiintyä leskikuningatar Viktorian Domestic Ball -tanssiaisissa. 

Sitten hänen sisarensa Elisabeth tuli hakemaan häntä takaisin kotiin perheen luo. Elisabeth oli myös taitava luistelija, ja Jackson taivutteli hänet esiintymään joksikin aikaa yhdessä kanssaan.

Sisaren houkuttelusta ja vaimon anelevista kirjeistä huolimatta Haines ei suostunut palaamaan.

Vuoden kuluttua koti-ikävä sai Elisabethin matkustamaan yksin takaisin Yhdysvaltoihin.

Haines jatkoi matkaansa Venäjälle, missä tsaari Aleksanteri II lahjoitti hänelle 300 punnan arvoisen timanttisormuksen ja hänelle myönnettiin kiitokseksi esiintymisestä kultamitali. 

Ruotsissa Haines viipyi yli vuoden ja yleisö suorastaan hullaantui. Naiset leikkasivat saksilla aukkoja pukeutumisteltan kankaaseen nähdäkseen edes vilauksen tuosta satujen prinssistä. Kuningas 

Kaarle XII julisti hänet Luistelukuninkaaksi, ”ainoaksi kuninkaaksi, jonka Pohjois-Amerikan tasavalta on lähettänyt Eurooppaan”.

Siihenastisten unelmien täyttymyksen Haines koki luistelun Mekassa Wienissä. Hän antoi viisi loppuunmyytyä näytöstä Wiener Eislaufvereinin jäällä 3 000 katsojalle. Katsomossa olivat myös keisari 
Franz Josef ja keisarinna Elisabet, joka tunnetaan myös lempinimellä Sissi.  

Esitys oli suuri sensaatio ja alkusysäys uuden wieniläisen luistelukoulukunnan synnylle.  

Sitten Atlantin takaa alkoi saapua synkkiä uutisia. Hainesin kymmenvuotias poika Abram oli hukkunut 1870 veneonnettomuudessa Hudsonjoella ollessaan vierailulla isovanhempiensa luona. Tasan vuotta myöhemmin kahdeksanvuotias pikkuveli Eugen menehtyi samassa paikassa pudottuaan laiturilta veteen. Myös Clara-tytär kuoli hyvin varhain. 

Tämäkään ei saanut kunnianhimoista Hainesia palaamaan kotiin, vaan matka jatkui yhä hengästyttävämpänä uusiin kaupunkeihin.

Vuorossa seurasivat Budapest, Berliini, Pariisi, Graz, Linz, Oslo, Pietari, Moskova, Praha, Milano, Amsterdam, Odessa ja Konstantinopoli. Haines oli aikansa superjulkkis, joka seurusteli valtaapitävien ja seurapiirien kanssa ja jonka mukaan nimettiin luistinratoja, luistinseuroja ja hajuvesiä.

Suomessa hän esiintyi sääolosuhteista riippuen milloin Nya Teaternin (nykyinen Svenska Teatern) tai Arkadiateatterin (Kansallisteatterin edeltäjä) näyttämöllä, milloin Kaivopuiston rannassa, Eteläsataman jäällä tai Kaisaniemen lammikoilla. Myös Viipuri, Turku ja Hämeenlinna saivat nauttia hänen taiteestaan.

1874 Haines oli kutsuttu esiintymään Pietariin ruhtinashäihin. Siellä hän luisteli Jusupoffin puistossa satojen sähkölamppujen loisteessa koko keisarilliselle perheelle. 

Seuraavassa maaliskuussa hän palasi Helsinkiin, mistä alkoi viides ja viimeinen matka. Sitä Hainesin Suomen vaiheita tutkinut Kenth Sjöblom kutsuu nimellä Le Grand Tour.

Hämeenlinnassa Haines liittyi Landegrenin kiertävän teatteriseurueen mukaan. Matka jatkui Turkuun, missä esitys Kupittaan jäällä oli vajavainen, koska puvusto ja tarpeisto eivät tulleet ajoissa perille.

Ilmeisesti juuri Turussa seurueeseen liittyi salaperäinen kokkolalainen nainen. Hän oli joko rappeutuneen kauppiassuvun jälkeläinen Emilia Peitzius, kultasepän vaimo Klara Lindfors tai sitten nimeltä mainitsematon kokkolalaisen mahtiperheen tytär. 

Seuraava etappi oli Pori ja sen jälkeen Vaasa. 

Vasabladet kirjoitti: ”Sunnuntai-iltana antoi kuuluisa amerikkalainen luistelumestari Jackson Haines näytöksen Herra Ernstin salongissa. Katsomopaikoista suorastaan tapeltiin… Koska näyttämö oli ahdas, herra Haines vaikutti kuin hurjalta pantterilta häkissään.”  

Pietarsaaressa oli esitys 6. toukokuuta 1875. Sieltä matka jatkui Kokkolaan, missä oli jo mainostettu näytöstä 9. toukokuuta Raatihuoneen salissa.

Toukokuussa Suomen oli yllättänyt ankara takatalvi. Rekimatkalla Pietarsaaresta Kokkolaan puhkesi lumimyrsky, minkä seurauksena Haines sairastui perille saavuttuaan keuhkokuumeeseen. Klara Lindfors otti hänet huostaansa kultasepän talon lämmittämättömään ullakkohuoneeseen.

Ennakkoluulot, huhut ja juorut leimasivat pikkukaupungin ilmapiiriä. Niinpä muualta muuttanut Klara Lindfors ja kummajaisena pidetty Emilia Peitzius olivat mahdollisesti ainoat Hainesia loppuvaiheessa hoitaneet. Aluksi Hainesin tila vaihteli, mutta kesäkuun puolivälin jälkeen näytti selvältä, ettei hän enää koskaan esiintyisi. 

Hainesin viimeinen ”mitali” oli männyn kylkeen naulattu, häthätää kyhätty peltinen kyltti. 1880-luvulla haudalle saatiin maailman meriltä palanneen kapteeni Nylundin ansiosta vaatimaton kivi. 

Kokkolan kirkonkirjoihin ryhdyttiin heinäkuun 1875 alussa kirjaamaan myös ulkoseurakuntalaiset kuolleet. Ensimmäisenä on lyhyt lyijykynämerkintä Jackson Hainesista. 

Björneborgs Tidning julkaisi kuolinuutisen jo samana päivänä. Pian se levisi kotimaan muihinkin lehtiin, ja 29. kesäkuuta ne lainasivat Dagens Nyheterissä ollutta nekrologia. 

Huhut kuolemansyystä levisivät heti Kokkolassa. Oliko tapahtunut aviorikos ja mustasukkainen aviomies surmannut Hainesin? Vai oliko rakastaja tai rakastajatar myrkyttänyt hänet? Arveltiin myös, että Haines järjesti itselleen valehautajaiset ja poistui vaivihkaa maasta.

Ulkomailla kerrottiin muun muassa hänen kuolleen luisteluonnettomuudessa Nevan jäällä tsaarin kunniaksi järjestetyssä näytöksessä. Hurjimman huhun mukaan Haines kuoli Grönlannissa jääkarhun hyökkäykseen.

Jälkeenpäin Hainesin jäämistö huutokaupattiin. Emilia Peitziuksen veli osti sekä tavalliset että rullaluistimet. Ne päätyivät myöhemmin K.H. Renlundin museolle. Huutokaupan tuotto lähetettiin perheelle Washington D.C:hen. 

Hainesin kotikaupungissa New Yorkissa oli 1,8 miljoonaa asukasta vuonna 1875. Kokkolassa asukkaita oli noin 2 000.  

Vuonna 2005 Kokkolan kaupunginteatteri juhli satavuotista toimintaansa Hainesista kertovalla musikaalilla Luistelijain kuningas. Tänä päivänä nuoret luistelijat kokoontuvat vuosittain tavoittelemaan omaa unelmaansa Jackson Haines Cupissa.

 

Päivän lehti

27.5.2020