Kanta-Häme

Lujatalo suunnittelee Myllymäkeen neljää uutta kerrostaloa

Lujatalo suunnittelee vanhan ammattikoulun alueelle Myllymäkeen lähivuosina neljää uutta kovan rahan kerrostaloa. Yrityksellä on parhaillaan ennakkomarkkinoinnissa Asunto-osakeyhtiö Hämeenlinnan Myllyhovi, johon tulee 21 asuntoa. Asuntojen koot vaihtelevat kaksioista neljään huoneeseen ja keittiöihin. Rakentaminen alkaa näillä näkymin ensi kesänä.

Lujatalo sai äskettäin rakennusluvat myös kolmeen muuhun kerrostaloon Rinnetien korkeimmalle paikalle. Jos ostajia löytyy, rakennetaan talot vuosina 2016, 2017 ja 2018.

– Markkinoistahan nämä hankkeet ovat kiinni, sanoo Lujatalon aluejohtaja Jarmo Mäkelä.

Talot ovat pihan puolelle nelikerroksisia ja Rinnetien puolelle kolmikerroksisia. Myös näihin taloihin tulee kuhunkin 21 asuntoa, joista osa on yksiöitä.

Lujatalo on rakentanut aikaisemmin Myllymäkeen jo kolme kerrostalomassaa: Myllymäen Herttuan ja Kreivin sekä Kanttiinin Kulman. (HäSa)

Päivän lehti

1.12.2020

Fingerpori

comic