Kanta-Häme

Lukijan aihe: Suojateiden lumivallit jarruttavat jalankulkijoita

Kevyenliikenteen väylien kunnossapidossa on aina parantamisen varaa, mutta loputtomiin lumipöperössä ei ole kantakaupungin kaduilla joutunut tarpomaan edes viime päivien kovien lumisateiden aikaan.

Linnan Infran kunnossapitomestarin Markus Lahtisen mukaan väyliä auraa 20 kaupungin omaa ja 24 työkonetta ostopalveluna.

– Lunta on tullut ihan kiitettävästi, olemme pysyneet työn syrjässä kiinni, Lahtinen luonnehtii.

Aurauskalusto lähtee liikkeelle, kun lunta on satanut 3–5 senttiä. Kadut on jaettu kiireellisyysluokituksessa kolmeen ryhmään.

– Siitä kestää 10-12 tuntia, että viimeinenkin kadunpätkä on putsattu. Olemme yrittäneet nopeuttaa kevyen liikenteen väylien auraamista, viime vuonna ostettiin uusi kone juuri jalkakäytävien auraamiseen.

Kaukolämpöputki sulattaa kävelyreitin

Hämeen Sanomat kävi tiedustelemassa jalankulkijoilta, mikä väylien hoidossa saa kehuja ja missä mättää. Jalkakäytävien kunnossapito oli kuuma puheenaihe Ulla ja Pauli Ilasen sekä Olavi ja Terttu Louhulan kohdatessa Hätilässä kaupan kulmalla.

– Lääkärissä aina kysytään, että oletteko ulkoilleet. Kyllähän sitä ulkoilisi, jos pääsisi eteenpäin, Terttu Louhula manaa.

Olavi Louhula kertoo turvallisimman kävelyreitin löytyvän Viipurintien kevyenliikenteen väylältä Hätilän keskustasta Aulangontien risteykseen.

– Suojakeleillä pääsee pitkin kaukolämpöputken sulattamaa siivua.

– Joskus haluaisi nähdä muitakin maisemia, Terttu Louhula toteaa.

Suurinta sapiskaa nelikko antaa suojateiden aurauksesta. Niiden kohdalle syntyvien lumivallien ylitys on varsinkin rollaattorin kanssa hankalaa. Ongelma on tuttu myös pyörällä postia Hämeentiellä jakavalle Nelli Honkoselle.

– Vallista pääsee pyörällä yli vain, jos ajaa vauhdilla läpi.

Honkonen on juuri tällä viikolla kaatunut pyörällä ajaessaan, mistä on kuulemma muistona näyttävät mustelmat jalassa.

– Ajoin kuoppaan. Vaarallisin hetki on kuitenkin se, kun nousee pyörän selästä. Koskaan ei tiedä, onko lumen alla liukasta jäätä. Liukkainta on usein kerrostalojen edessä, mutta siitä moitteet kuuluvat huoltoyhtiöille, Honkonen sanoo.

Honkosen mukaan ympäri kantakaupunkia jalan ja pyörillä liikkuvien postinjakajien keskuudessa ei ole pahemmin moitittu väylien auraamista.

– Ihan hyvin niitä on aurattu. Itse menen jo aamuviiteen töihin ja yleensä pyörätie on siihen mennessä aurattu. (HäSa)