Kanta-Häme

Lukuvinkit: Tilaaja, oletko jo lukenut nämä jutut?

Alla olevista linkeistä pääset lukemaan muutaman viime viikon aikana julkaistun, Hämeen Sanomien toimituksen suositteleman jutun.

Pari minuuttia ei vain riitä

UKK-instituutti päivitti liikuntasuositukset. Lasten liikunnan tuen toiminnanjohtaja Juha Liedes ei ole täysin vakuuttunut niistä, sillä itsestä huolen pitäminen ei ole mikään minimisuoritus vaan elämän mittainen matka.

-Päivän aikana ei askelia tahdo kertyä, jos asiaan ei kiinnitä aktiivisesti huomiota, sanoo Juha Liedes. Hän vertaa liikuntasuosituksia ruokaympyrään: Kaikki tietävät, miten pitäisi syödä terveellisesti. Kuva: Toni Rasinkangas

 

 

Hämeen Sanomien kysely kuntapäättäjille: Yhteistyösaumoja nähdään joka puolella

Hämeen Sanomien kyselyn mukaan enemmistö Hämeenlinnankin valtuutetuista vastustaa jo pelkkää keskustelua seudun kolmen kunnan yhdistymisestä. Valtuutettujen kommenttien perusteella uusia yhteistyömahdollisuuksia löytyisi kuitenkin kutakuinkin alalta kuin alalta, halki kuntien ja kuntayhtymien kaikkien toimintojen.

 

HJS-luotsi Lauri Hakanen tähtää isommille areenoille – ”Rakennan uraani analyyttisesti”

Pelaajiensa keskuudessa erittäin pidetty ja arvostettu Lauri Hakanen aikoo jälleen ensi kaudella vaatia työympäristöltään enemmän. Jos se olisi vain hänestä kiinni, HJS olisi kasvattajaseuran sijaan tulevaisuudessa entistä vahvemmin kilpaseura.

HJS:n päävalmentaja Lauri Hakanen. Kuva: Tomi Vesaharju

 

 

Seminaarin koulusta oli jo neuvoteltu halvempi sopimus – 340 000 euron säästö maksoi miljoonan vuodessa

Hämeenlinnalaisia on ihmetyttänyt Seminaarin koulun vuokrasotkussa muun muassa se, miksi kaupunki on vuokrannut Suomen yliopistokiinteistöiltä paljon enemmän tiloja kuin mitä koulun toimintaan tarvitaan. Hämeen Sanomien selvityksessä asiasta löytyi erikoinen käänne vuosien takaa.

Seminaarin kouluun tehdyt remontit ovat nostaneet vuokran jo yli puolitoistakertaiseksi alkuperäisestä. Heinäkuussa 2012 tiloja yliopiston tiloja remontoitiin koulukäyttöön. Kuva: Markku Tanni

Asiasanat