Kanta-Häme

Lulu Ranne: Hämeenlinnassa ei voida jatkaa enää entiseen malliin

– Tällaista prosessia ei jaksa, jos ei ole äärimmäisen sisuuntunut, perussuomalaisten Lulu Ranne huokaa.

– Täälläpäin ei tietääkseni koskaan ketään yksittäistä kunnallispoliitikkoa ole kaiveltu näin, ainakaan tässä mittakaavassa. Mukaan on vedetty myös yksityiselämä.

Ranne sai torstaina syyttäjältä postia. Syyttäjän päätöksessä todettiin, ettei todennäköisiä syitä virkasalaisuuden tai virkavelvollisuuden rikkomisesta ole, joten Ranteen asiassa on tehty syyttämättäjättämispäätös.

Päätös tarkoittaa sitä, ettei Ranne ole syyllistynyt tekoihin, joista kaupungin johto ja lakimiehet ovat häntä epäilleet. Asianomistajalla eli kaupungilla on syyttäjän päätöksen jälkeenkin oikeus käyttää omaa syyteoikeuttaan.

Hämeenlinnan kaupunki teki Ranteesta tutkintapyynnön toukokuussa 2016.

Tämän jälkeen kesäkuussa Hämeenlinnan kaupunginvaltuusto hyllytti perussuomalaisten valtuutetun ja kaupunginhallituksen ensimmäisen varapuheenjohtajan Lulu Ranteen kaikista luottamustoimistaan.

Hyllytys tehtiin poliisitutkinnan ja mahdollisen oikeudenkäynnin ajaksi.

Ranne itse uskoo, että hyllyttäminen tehtiin puhtaasti poliittisin perustein.

– Ajojahdin tavoitteena oli saada pois tieltä demokraattisesti valittu luottamushenkilö, joka on puuttunut päätöksenteon epäkohtiin ja tehnyt lukuisia parannusesityksiä.

Lulu Ranne sanoo nyt, ettei Hämeenlinnassa voida jatkaa enää entiseen malliin.

– Jos Kittilässä on syytä katsoa peiliin, niin samoin on myös Hämeenlinnassa. Ei demokratiassa voida toimia näin.

– Syyttäjän päätös on täysin selkeä. On erittäin kummallista, että julkisuudessa viranhaltijat ja poliitikot ovat esiintyneet sekä syyttäjinä että tuomareina asiassani vailla minkäänlaista totuuspohjaa.

Ranne kertoo, ettei prosessi lopu tähän, ja koko tapahtumaketjua tutkii nyt Ranteen oma juristi. Isommassa mittakaavassa Ranne vaatii suuria muutoksia.

– Hämeenlinnan päätöksentekokulttuuria ja johtamista on uudistettava perusteellisesti. HäSa

 

Kello 14.47 lisätty lause: Asianomistajalla eli kaupungilla on syyttäjän päätöksen jälkeenkin oikeus käyttää omaa syyteoikeuttaan.