Kanta-Häme Hämeenlinna

Lumirumba jatkuu Hämeenlinnassa vielä monta viikkoa

Lumiaurojen kuljettajat ovat nyt lujilla. Pisimmillään työpäivä on venynyt 22-tuntiseksi.
Hämeenlinnan katuja puhdistaa 50 auraa, mutta keskiviikko oli monelle kuskille tervetullut vapaapäivä. Muutamat aurat yrittivät selättää lunta ennen kaikkea kevyen liikenteen väyliltä. Kuva: Esko Tuovinen

Raskas lumentulo uuvuttaa kaupungin lumiaurojen kuljettajia. Vastaava kunnossapitomestari Markus Lahtinen sanoo, että Hämeenlinnan katuja puhdistaa tällä hetkellä kahdessa vuorossa kaikkiaan 50 lumiauraa keskimäärin 15 tunnin työpäiviä.

– Pisimmillään työpäivä on venynyt 22-tuntiseksi, eikä loppua ole näkyvissä, Lahtinen huomauttaa.

Keskiviikkona kunnossapitohenkilökunta sai vetää henkeä, kun lumentulo loppui päiväksi. Lahtinen epäilee, että suurin osa auraajista käytti aikansa nukkumiseen, sillä he olivat olleet töissä koko edellisen yön,

– Olemme ottaneet töihin kaikki mahdolliset urakoitsijat. Kyllä tässä tulee kylmä hiki otsalle, kun ajattelee tulevaisuutta, Lahtinen huokaisee.

Hämeenlinnassa on talvikunnossapidettäviä katuja ja teitä 414 kilometriä ja kevyen liikenteen väyliä yli 300 kilometriä. Ykkösluokan kadut voidaan pitää kohtuullisessa kunnossa, mutta asuntokatujen kunnossapito saa joustaa.

Ensin aurataan yleensä pääväylät ja siitä siirrytään pienemmille kaduille. Pelkästään pääväylien auraaminen kestää kaksi tuntia.

– Lunta on tullut nyt niin paljon, että olemme joutuneet jättämään lumen katujen varteen, kun sitä ei ole kyetty kuljettamaan lumenkaatopaikalle. Myös osa kevyen liikenteen väylistä on pitänyt jättää kokonaan auraamatta, Lahtinen sanoo.

Vaikka enää ei sataisikaan lisää lunta, kestää katujen kuntoon saaminen viikkoja. Ilmatieteen laitoksen mukaan lumisateet jatkuvat Kanta-Hämeessä jo torstaina.

Keskiviikkona lumiaurojen kuljettajat tekivät parhaansa saadakseen pyöräteitä puhtaaksi lumesta. Pahimmillaan kevyen liikenteen väylät olivat niin täynnä lunta, että niillä oli vain alle metrin levyinen väylä jalankulkijoille. Suuria lumikasoja oli myös autojen kiusana eri puolilla Hämeenlinnaa.

Lumenläjitysalueilla on Hämeenlinnassa vielä runsaasti tilaa. Markus Lahtinen arvioi, että Kommilan lumenläjitysalueelle on viety tähän mennessä noin 4000 kuormaa lunta. Kun lunta tuli yhtä paljon 2010-luvun alussa, veti alue 11 000 kuormaa.

Kommilan lisäksi kaupungilla on lumenläjitysalue myös Harvialassa Alikartanontiellä.

Jos yksityinen kaupunkilainen haluaa viedä alueelle lunta, joutuu hän maksamaan siitä 17 euroa kuormalta. Lahtinen toivoo, että mikäli joka paikka on täynnä lunta, kannattaisi ensin ottaa yhteyttä paikallisiin urakoitsijoihin.

– Omin päin en suosittele lumenläjitysalueelle menemään. Niiden portitkin aukeavat vain poletilla, Lahtinen neuvoo. HäSa

 

Katso video:

 

 

Asiasanat