Kanta-Häme

Luomutilasta luopuminen ei ollut helppoa

Monet tuntevat Ulla Lindroosin hattulalaisen Ullan luomutilan viljelijänä ja yrittäjänä. Ja moni sellainenkin, joka ei naista tunne, tietää hänen tuotteensa.

Heille onkin pettymys, ettei luomutilaa enää ole. Lindroos joutui lopettamaan yrityksensä toiminnan viime syksynä. Hän jäi eläkkeelle.

– Minun oli pakko. En jaksanut enää, 65-vuotias Lindroos sanoo.

Lähiruoka ei vastaa luomua

Hän kuitenkin neuvoo edelleen muita luomusta kiinnostuneita, ja kyselijöitä on riittänyt. Lindroosin mukaan luomusta on paljon epäselvyyttä ja vääriä käsityksiä.

– Sekoitetaan esimerkiksi lähiruoka ja luomu. Eivät ne ole samoja asioita. Lähiruoka on aivan samalla tavalla myrkytettyä kuin muukin ruoka, jos se ei ole luomua.

Lindroos puhuu köyhtyneestä maaperästä, joka saadaan viljelykelpoiseksi keinolannoittein. Hän pitää niitä myrkkyinä.

Toinen ongelma ovat torjunta-aineet, joita tavanomaisessa viljelyssä käytetään rikkakasveja, hyönteisiä ja hometta vastaan.

– Tavallisilla mansikkapelloilla voidaan tehdä jopa 6–7 hometorjuntaruiskutusta.

Lindroos piti luomutilaa Sattulassa kaksitoista vuotta. Hän viljeli kaiken kaikkiaan kahtakymmentä eri viljelykasvia, esimerkiksi maissia, melonia ja mansikkaa.

Lindroos kertoo pitäneensä työstään, mutta se kävi aivan liian raskaaksi. Keväästä syksyyn asti työpäivät venyivät epäinhimillisen pitkiksi, sillä Lindroos teki käytännöllisesti katsoen kaiken yksin. Viljelyyn ja kaiken siihen liittyvän lisäksi hän kuljetti itse tuotteensa ostajille esimerkiksi Tampereelle ja pääkaupunkiseudulle. Ajokilometrejä kertyi.

– Kesäkaudella ehdin nukkua vain kolme, enintään neljä tuntia yössä.

Kaiken lisäksi kova työ ei lyönyt leiville. Hän ei saanut luomutilansa toimintaa kannattavaksi.

Tuhkalipeää, vehnänorasmehua…

Lindroosilta ei kysellä vain luomusta, vaan myös terveydenhoidosta. Hän on lääkinnyt syöpäsairauttaan luonnonmukaisesti, ja siitä asiasta monet ovat kiinnostuneita.

Hän kuitenkin korostaa, ettei neuvo ketään tekemään tietyllä tavalla.

– Tämä minun tapani sopii minulle, mutta ei välttämättä kaikille.

Hän kertoo opiskelleensa luonnonmukaista terveydenhoitoa esimerkiksi A. Vogelin ja Toivo Rautavaaran kirjoista. Hän on hoitanut itseään erilaisilla mehuilla, tuhkalipeällä, parsakaalilla, seleenillä ja vitamiineilla. Esimerkiksi vehnänorasmehua hän on käyttänyt sairastumisensa alusta alkaen.

Hän kertoo, että kun hän aloittaa esimerkiksi sairauden pahenemisen vuoksi hoitokuurin, hän heittäytyy siihen täysillä.

– Silloin ei voi sanoa, että otan vain ihan vähän lihaa. Syöpä käyttää eläinproteiinia, joten liha on täysin kiellettyä.

Ulla Lindroos sairastui munuaissyöpään vuonna 2002. Hänet leikattiin, mutta mitään muita syöpähoitoja hän ei ole suostunut ottamaan. Lääkärissä hän käy, jos on aihetta, mutta ei koskaan syöpälääkärillä.

Lindroos ei hehkuta, että luonnonmukaiset hoitokeinot olisivat parantaneet hänet. Niin ei olekaan tapahtunut. Mutta usein hän voi ihan hyvin. Hän ei ole ollut sairaalassa syövän takia kertaakaan vuoden 2002 jälkeen.

Silloinkaan hän ei mennyt hoitoon syövän takia, vaan hänen luultiin kärsivän sappikivistä. Mutta niin vain sappileikkaus vaihtuikin munuaiskasvainleikkaukseen.

– Vuonna 2003 syöpä levisi keuhkoihin. En halunnut, että sitä hoidetaan. Se lähti pois mehuilla ja hivenaineilla.

– Maksaan tauti levisi vuonna 2004 ja luustoon vuotta myöhemmin.

Oma hoito palauttanut voimat

Lindroos kertoo olleensa välillä hyvinkin sairas, mutta hänen oma hoitonsa on aina päässyt niskan päälle ja voimat ovat palanneet.

Kun maksa-asia oli akuutti, olivat myös Lindroosin polvet huonossa kunnossa. Lääkäri oli sitä mieltä, ettei polvia voi leikata, koska maksaleikkaus on tärkeämpi.

– Sanoin, että polvet leikataan, koska halusin kävellä, Lindroos sanoo. Ja niin polvet leikattiin, maksaa ei.

Ulla Lindroos sanoo, että hänellä on yksi keino, jonka ansiosta hän on jaksanut eteen tulleet vaikeat asiat.

– Minulla on periaate, että en sure kuin yhden päivän. Mutta silloin saatan itkeä oikein kunnolla.

Tosin luomutilasta luopumista hän tunnustaa surreensa kauemmin. (HäSa)