Kanta-Häme

Luonto on taideteos

 

Tietenkin Panu Villasen pitää asua juuri Jäniksenpolulla!
   
Olen aina pitänyt miestä Duracell-pupuna. Hyväntuulinen ja rento kaveri tuntuu loikkivan vastaan kaikkialla ja olevan niin nopea käänteissään, että hitaampaa hirvittää. Ja ne jutut sitten. Hihastaanko tuo tarinoita ravistelee?
   
Panu Villanenkin pitää itseään varsin vekkulina velikultana, jonka lempisana on ”loistavaa”.
   
– Minussa ei ole kyllä yhden yhtä hämäläistä geeniä. Onhan elämässä välillä vaikeatakin, mutta sitä turhista valittamaan.
   
Niistä jäniksistä. Vaikka Panu Villanen ei jäniksestä eläimenä niin kiinnostunut olekaan, ovat ristihuulet kietoutuneet jollakin kumman tavalla aina hänen elämäänsä. 
 
Toijalalaisen pikkupojan ensi-ihastus olivat tietenkin Ruohometsän kansan nokkelat kanit. Ylioppilaskirjoitusten jälkeen nuori mies kehitteli mielessään hassun Rok Räpitin. Mustiin aurinkolaseihin sonnustautunut jänishahmo oli rento tyyppi, joka levitti positiivisuuden ilosanomaa ihan niin kuin aikuinen Panu Villanen 25 vuotta myöhemmin.
 
– Vanhan sananlaskun mukaan se joka kuuseen kurkottaa, katajaan kapsahtaa. Rok Räpitin mukaan se joka kuuseen kurkottaa, näkee kauemmas.
 
Piirrospupussa oli myös markkinamiehen vikaa niin kuin luojassaankin. Nuorena miehenä Panu Villanen teki elämänsä tilin myydessään tekstiilitusseilla piirtämiään Rok Räpit-paitoja Toijalan markkinoilla. Myöhemmin letkeästä pitkäkorvasta syntyi tuotemerkki, jolla oli aikansa oma kauppakin Hämeenlinnassa. 
 
Rok Räpitin on pakko olla Villasen alter ego, toinen minä.
   
– Välillä minä kuulemma näytänkin ihan Rok Räpitiltä.

Luonnon ystävä

Tänään Panu Villanen ei näytä yhtään Rok Räpitiltä, vaan pikemminkin pedantilta opettajalta kiikarit kaulassaan. Hänelle luonto on rauhoittumisen paikka. Luonnossa liikkuessaan mies törmää tämän tästä ilmiöihin, jotka herättävät hänen tiedonjanonsa. Jotta asiat käsittää, pitää niistä tietää.
   
– Lajimääritelmät ovat ihmisen luomia abstrakteja käsitteitä, eivätkä ne kiinnosta minua. Luonto muuttuu koko ajan ja nostaa mieleeni uusia kysymyksiä. Vastauksia on mielenkiintoista pohtia muiden alan harrastajien kanssa.
   
Hän sanoo elävänsä parhaillaan innovaatioiden ja luovuuden vuotta ja nauttivansa siitä häpeilemättä joka solullaan. Monessa mukana ollut mies sanoo, että pysähtyä voi vasta, kun juoksee.
 
– Kun täytin vähän aikaa sitten 45 vuotta, päätin omistaa koko loppuelämäni luonnonsuojelulle. Minusta on hirveän hassua keskustella siitä, onko luonnolla itseisarvoa? Miksi ihmeessä me yleensä voimme pohtia jonkun sellaisen arvoa, joka ylläpitää meitä? Kaiken pitäisi lähteä luonnon ja ihmisyyden kunnioittamisesta.
   
Panu Villanen on ennen kaikkea lintuharrastaja. Harva se päivä mies nostaa kiikarit silmilleen ja tutkii lintuja ja niiden käyttäytymistä. Mielenkiintoa riittää kuitenkin myös muuhun luontoon. Vähän aikaa sitten hän palasi sukellusreissulta Dominikaanisesta tasavallasta. Oli huimaa tutkia kaloja ja pieneliöitä 20 metrin syvyydessä 26-asteisessa meressä. Toisaalta oli vähintään yhtä huimaa tutkia heti reissun jälkeen suomalaista luontoa 20 asteen pakkasessa.
   
– Ihailen suomalaisen luonnon selviytyjiä. On upeaa seurata eläimiä, jotka ovat sopeutuneet näin ankariin olosuhteisiin.

Opettaja

Villasen äidinpuoleisessä suvussa on ollut aina opettajia. Ensimmäiset valmistuivat Jyväskylästä jo 1800-luvulla. Jyväskylän yliopistosta valmistui myös Panu Villanen aikoinaan.
   
– Ihminen on epigeneettinen olento eli ympäristön ja geenien summa. Ilmeisesti meidän sukumme ominaisuudet ovat sopineet opettajan hommiin, sillä mitään opettajageeniähän ei ole. Opettajan työ on hienoa. Välillä minua harmittaa ihan älyttömästi se, että ihmiset eivät oikeasti tiedä, mitä kouluissa tapahtuu.
   
Panu Villanen on ollut opettajana yli 20 vuotta. Tällä hetkellä hän on virkavapaalla Hauhon Eteläisten koulun luokanopettajan virasta, mutta tulevaisuus on edelleen avoin. Opettamista hän tulee jatkamaan tavalla tai toisella, mutta luonnonsuojelu ja taide vetävät miestä toisaalle.
   
Valmistumisensa jälkeen Villanen oli kahdeksan vuotta opettajana Ristiinassa. Hämeenlinnaan hänet toi Luontokoulu Ilves, jonka opettajana hän ehti olla kahdeksan vuotta ennen sen lopettamista.
   
– Luotan yhteistyöhön toisten kanssa, sillä se on mielestäni ihmisyyden hienoin piirre. Ei ihminen koskaan ole ollut mikään raakalainen, vaan sovitteleva ja rakastava olento. Arvostan haurasta, elämänkokemuksen tuomaa voimaa ja viisautta. Elämähän on oppimista.

Taiteilija

Luonnossa ei voi sulkea silmiään kauneudelta. Kyllä Panu Villanenkin sanoo rekisteröivänsä komean auringonlaskun, vaikka kauneus ei olekaan hänen mielestään erityisen kiinnostavaa. Kauniita ihmisiä  mielenkiintoisempia ovat kasvot, joissa näkyvät elämän jäljet: rypyt, juonteet ja poimut. Vain kokemus tuo ihmiseen karismaa.
 
Luonnossa kaunista maisemaa mielenkiintoisempia ovat oikut, poikkeamat ja erilaisten eliöiden elämä. Villanen kutsuu niitä valuvioiksi. Parikymmentä vuotta sitten hän teki ensimmäisen työnsä tinasta ja vuonna 2011 seuraavan. Nyt valuvikoja syntyy Jäniksenpolun autotallissa jatkuvasti tekniikalla, jonka hän on itse kehittänyt – kierrätysmateriaalista, tottakai..
 
– Minussa on ollut aina hirveä luomisen palo. Näen monet asiat kuvina ja tarinoina päässäni – olen aina nähnyt. Mielikuvitushahmot ovat minulle ihan arkisia. Nyt kun olen ollut virkavapaalla, on minulla ollut aikaa keskittyä taiteen tekemiseen. Olen huomannut, että luovuus syntyy pakosta, mutta taide vapaudesta.
   
Niin paljon Panu Villasessa on opettajaa ja luonnonsuojelijaa, että hän haluaa taiteellaankin muistuttaa kierrättämisen tärkeydestä. Siitä, että jätteet löytäisivät tiensä oikeaan paikkaan. Sen muistuttaminen on Valuvikojen tarkoitus. Ne toimivat huutomerkkeinä Panu Villasen missiossa.
   
Jos downshiftaajaksi, elämän leppoistajaksi, tunnustautuva mies saisi päättää, antaisi hän ihmisille lisää aikaa.
   
– Ajanpuute on pahin ympäristösaaste. Kiire kadottaa kyvyn empatiaan ja luonnon parhaaksi toimimiseen.
   
Vanha ystävä, Rok Räpit, on jäänyt Villasen vauhdissa kakkoseksi. Pupun lerpattavat korvat hohtavat Jäniksenpolun autotallin pimeydestä Valuvikojen takana. Pyynnöstä ilosanoman lähettiläs vapautetaan kuitenkin vankeudestaan. Sen aika koittaa varmasti vielä myöhemmin. 
 

Päivän lehti

8.4.2020