Kanta-Häme

Luonto vapauttaa lapsen leikin

Vielä viisi viikkoa sitten Anniina Iivonen johti varhaiskasvatuskeskusta, nyt hän vastaa taloudesta ja henkilöstöstä päiväkodin johtajana.

– Organisaatiouudistus on niin alkumetreillä, etten voi vielä arvioida mitä se tuo tullessaan, sanoo Iivonen Kaivokadun päiväkodissa sijaitsevassa työhuoneessaan, minne lasten äänet kantautuvat vaimeina rakennuksen toisesta päästä.

Iivonen on tehnyt lasten kanssa töitä yli 40 vuotta. Päiväkodin johtotehtäviin hän tarttui ensimmäistä kertaa vuonna 1990. Vanhanaikaista tai ei, lasten pariin hänet veti kutsumus.

– Nuorena idealistina ajattelin, että jos haluaa muuttaa maailmaa, kannattaa osallistua lasten kasvatukseen, sillä heissä on tulevaisuus. On ollut katkeraa huomata, että tärkeät päätökset tehdään muualla. Tulevaisuuteen vaikuttavat lait.

Nykyinen päivähoitolaki on ollut voimassa yhtä kauan kuin Iivonen on tehnyt päiväkotityötä. Uudelta varhaiskasvatuslaita hän toivoo erityisesti kahta asiaa.

– Ryhmäkoolla pitää olla katto, eikä lastenkasvattajien koulutustasoa saa laskea.

Iivonen sanoo seisovansa täysin Hämeenlinnan uuden varhaiskasvatussuunnitelman ja Satakieli-teesien takana. Niiden mukaan lapsi on päähenkilö omassa elämässään, ja aikuisen tehtävänä on muokata psyykkistä ja fyysistä ympäristöä lapsen elämää rikastuttavaksi.

– Tuntuu, että suurimmat virheet on tehty siinä, ettei ole ymmärretty, kuinka tärkeätä on sietää erilaisuutta, pohtii Iivonen.

Perhe kierrättänyt kunnallispolitiikkaa

Menneisiin vuosiin vilkuillessaan Iivonen tuntee tyytyväisyyttä päiväkotiensa lasten metsäretkistä. Idea on sittemmin poikinut metsäeskariryhmiä.

– Sain ympäristöherätyksen, kun omat lapset olivat pieniä. Huomasin metsäretkillä, kuinka vapautuneesti he leikkivät. Mieleen muistui oma lapsuus, jolloin meillä oli vähemmän rajoituksia. Luonto opettaa lapsia parhaiten.

Takavuosina Iivonen on ollut mukana mm. Kaurialan päiväkodin ympäristökasvatusprojektissa sekä Luontokoulu Ilveksen ohjausryhmässä. Hänen mielestään Luontokoulun lakkauttaminen oli suuri menetys Hämeenlinnalle. Onneksi edes rakennus jäi lasten käyttöön.

– Lastenkulttuurin kannalta hienoja juttuja ovat Arx ja Hippalot. Toivottavasti kaupunki ymmärtää säilyttää ne.

Ympäristöherätys sai Iivosen lähtemään mukaan myös vihreiden toimintaan.

– Silloin vihreät eivät vielä tehneet politiikkaa, hän huomauttaa.

Vaikka oma kiinnostus kunnallispolitiikkaan jäi yhteen kauteen varavaltuutettuna, on aktiivisuutta riittänyt perhetasolla. Vuosien varrella Iivosia on ollut ehdolla neljällä eri etunimellä, miehestä ja yhdestä tyttärestä tuli myös valtuutettuja.

– Ainakin yhtä asiaa olemme perheessä oppineet kierrättämään: kunnallispolitiikkaa! nauraa äiti.

Anniina Iivonen sanoo halunneensa aina olla pienen ihmisen puolella. Käytännössä eli kunnallis- ja kirkkovaltuustoissa valtaosa ajasta kuluu kuitenkin senttien venyttämiseen.

– Politiikka on niin kovaa. Arvostan niitä, jotka siinä jaksavat. Se on myös ainaista säästämistä. Seurakunnassakin säästäminen on todella rajua, pahoittelee kirkkovaltuutettu.

Vesi ja väri yllättävät

Anniina Iivosella on vielä vuosia eläkeikään, mutta mitä todennäköisimmin lisääntyvä vapaa-aika kuluu sujuvasti siveltimen ja vesivärien seurassa.

Hänen akvarellejaan on ollut esillä harrastajien näyttelyissä Helsingissä ja Vaasassa. Tämän kevään odotettuihin tapahtumiin kuuluu osallistuminen Kuutti Lavosen maalauskurssille.

– Akvarellimaalaus sopii minulle koska se on niin vaikeaa eikä töitä voi korjata. Olen hätäinen ja työt kuivuvat nopeasti. Vedestä ja väristä syntyy yleensä yllätys, listaa Iivonen ”kaikkien vanhempien naisten harrastuksen” hienoja piirteitä.

Eläköityminen tulee merkitsemään myös sitä, että ympärillä pörräävien lasten lukumäärä vähenee, joskaan ei täysin nollaannu.

– Elämäni on ollut lastenkasvatusta. Nyt mummina se on entistä enemmän lastenlasten kasvatusta, nauraa Iivonen.

– Rupean taas katsomaan Pikku Kakkosta! (HäSa)

Päivän lehti

4.6.2020