Kanta-Häme

Luontoinnovaatioista Kanta-Hämeeseen uusi osaamiskeskittymä

Luonnosta pyritään löytämään uutta liiketoimintaa ja synnyttämään Kanta-Hämeeseen uusi, kansallisen tason luonto-osaamisen keskittymä.

– Maakunnan yrityksille tarjoutuu mahdollisuus innovatiivisiin kokeiluihin. Innovaatiotoiminnassa tärkeintä on salliva kokeilukulttuuri, joka mahdollistaa rohkeat ja uudet avaukset, sanoo Luontoinnovaatiot-hankkeen projektipäällikkö Eija Tiura.

Käynnissä on jo kolme konkreettista pilottikokeilua, joissa haetaan innovatiivisia liiketoimintamalleja.

Keräilytalouskokeilun ideana on hyödyntää kerättäviä luonnontuotteita ja jalostaa niistä myytäviä tuotteita. Yhtenä esimerkkinä on hyödyntää sahatavarasta jäävää materiaalia askartelu- ja kukkakauppa-alalla. Keräilytalousidean isä on yrittäjä Heimo Peltola Lopelta.

Maa- ja metsätalouden tutkimuskeskus MTT:n kokeiluna brändätään villiruokaa ja tutkitaan sen liiketoimintamahdollisuuksia yrityksille. Innopark Programmes Oy on mukana pilotoimassa modernia siirtolapuutarha-aluetta Aulangolle.

– Käynnissä olevat pilotit tukevat myös vahvasti toisiaan ja esimerkiksi MTT:n osaamista hyödynnetään keräilytalouspilotissa. Jo nyt on huomattu, että yhteistyöllä ja verkottumalla voidaan vahvistaa maakunnan luonto-osaamiskeskittymän kärkeä, Tiura selvittää.

Tietopankkia kerätään

Käytännön innovaatiokokeiluiden lisäksi projektin aikana tuotetaan sekä uutta että kootaan jo olemassa olevaa luontoon liittyvää tutkimustietoa, osaamista ja ideoita.

– Yritykset voivat hyödyntää koottua materiaalia uusien liiketoimintaideoiden kehittämisessä. Tietopankkia kerätään projektin kotisivuille. Järjestämme myös säännöllisesti erilaisia työpajoja, jotka ovat avoinna kaikille asiasta kiinnostuneille. Työpajoissa työstetään teemoja, joiden pohjalta maakuntaan rakentuu yhteinen, verkostomainen osaamiskeskittymä, Tiura sanoo.

Hanketta hallinnoi Kehittämiskeskus oy Häme.

Luontoinnovaatioiden aloitusseminaari järjestetään Hämeenlinnassa 21. toukokuuta. (HäSa)