Kanta-Häme

Luontosuhdetta ei solmita parijonossa

Ruotsin armeijan vanhaan ahkioon on pakattu turkoosi jääkaira, savustuslaatikko, kaksi kuhaa ja lahna.

Kalat ovat odottaneet fileointia pari päivää pakkasessa. Ne ovat ensimmäinen saalis, jonka Jaarlin päiväkodin metsäryhmä on omista verkoista saanut.

– Nämä otettiin mukaan, jos sattuukin niin, että verkot ovat tällä kertaa tyhjät. Jotakin savustettavaa me nuotiolla tarvitsemme, toteaa ahkiota perässään vetävä Joonas Rinta-Harri.

Matkanteko käy verkkaan, sillä jokaikinen kakkakikkare tai lumeen painunut käpälänjälki on tarkastettava.

Letka venyy välillä pitkäksikin. Metsäryhmä ei kulje parijonossa kuin kaupungilla.

– Parijonot ovat tylsiä! Herkkyys ympäristöön ja henkilökohtainen luontosuhde kehittyy, kun saa kulkea omaa tahtia. Lapsia ei hoputeta, vaikka jonkinlaisesta aikataulusta pidetäänkin kiinni, Rinta-Harri sanoo.

Jonot viimeiset saapua suhisevat kuravaatteissaan tekosaaren kodalle. Jään pinnalla lainehtii paikoin vettä kymmenenkin sentin syvyisissä lammikoissa.

Sulan alla kantavaa jäätä riittää silti reilun 30 sentin verran. Sen ovat kalastusta harrastavat ohjaajat todenneet tehtyään koekairauksia pitkin viikkoa.

Lapset laskivat verkot puolessa välissä helmikuuta ympäristökasvattaja Rinta-Harrin ja eräopas Pekka Seppälän kanssa. Ne käytiin kokemassa muutamaa päivää myöhemmin, jolloin satimeen olivat jääneet ahkion kyydissä olevat kalat.

Seuraavana päivänä Hämeen Sanomat uutisoi, että Aulangolla liikkuu kalaverkkovaras, joka on korjannut jopa kymmenittäin verkkoja parempaan talteen.

– Nyt tässä tietysti jännittää, onko siellä enää edes mitään koettavaa, Rinta-Harri hymähtää.

Jään pinta on liukas. Kuravaatteet osoittautuvat käytännöllisiksi.

– Tällä kertaa taitaa olla kyllä hiljaista. Päivän opetus onkin kalamiehen kateudesta, naurahtaa retkijakkaralle istahtanut Seppälä tyhjää verkkoa keriessään.

Metsäryhmäläiset kalastavat ympäri vuoden, milloin verkoilla, milloin pilkillä tai mato-ongella. Osan kalasta saa viedä kotiin, osa valmistetaan päiväkodilla.

Vaikka kalan käsittelyyn ollaankin jo kohtalaisen tottuneita, suhtautuvat lapset saatuun saaliiseen eri tavoin. Yksi heistä järkyttyi syvästi, kun ymmärsi, että avannosta saatu kala olikin yhtäkkiä kuollut. Toinen petasi saamalleen pikkuahvenelle majan kotipihaan.

Edelliskerran saalis pötköttää yhdessä järven jään lammikoista. Viisivuotias mätkii puukapulalla tarmokkaasti jo kertaalleen kuolleita kaloja.

– Kala täytyy aina tainnuttaa, tyttö opastaa ympärille kerääntyneitä kavereitaan.

Jäältä reippaillaan takaisin kodalle. On evästauon aika.

Retkeilykulttuuriin kasvaminen merkitsee myös sitä, että kastuneita sukkia tai hanskoja ei jäädä harmittelemaan. Jokaisen pienen eränkävijän repusta löytyy eväiden lisäksi vaihtovaatekerta, joskus myös ylimääräinen pari kuivia kenkiä.

5-vuotias Eino Rinta-Harri fileoi saaliin isänsä avustuksella. Sitten kalapalat sujautetaan savustumaan. (HäSa)

Metsäeskarilaiset kävivät verkoilla viikolla 8.

 

Päivän lehti

20.10.2020

Fingerpori

comic