Kanta-Häme

Luotsin ja Tavastian fuusio vähintäänkin lykkääntyy

Maakuntauudistus lykkää päätöksiä työvalmennussäätiö Luotsin tulevaisuudesta. Alustavasti koulutuskuntayhtymä Tavastia on tehnyt selvitystä, joko yhteistyön tiivistämisestä tai fuusiosta.

– Ennakkotietojen mukaan vastuu työvalmennuksesta on siirtymässä maakunnille. Lainsäädäntö on kuitenkin vielä kesken. On parempi odottaa syksyyn, jotta tiedetään, mihin muotoon laki lopulta tulee, Tavastian yhtymäjohtaja Jouni Haajanen kertoo.

Luotsia koskeva selvitys oli tiistaina sekä yhtymähallituksen että terveyden ja toimintakyvyn laitakunnan käsittelyssä.

Molemmat päätyivät siihen, että asiassa odotetaan kansallista linjanvetoa.

Jos työvalmennus siirtyy kunnilta maakunnille, esille nousee kysymys, kilpailutetaanko sen tarjoaminen.

– Kunnat tai kuntayhtymät eivät voi osallistua avoimeen tarjouskilpailuun, enkä tiedä olisiko esimerkiksi Hämeenlinnan kaupungilla siihen intressiäkään.

Tarjouskilpailuun voi osallistua yhtiöittämällä toimintaa.

– Tavastialla kuitenkin on jo Vanaja Koulutus oy, jota voidaan käyttää tässä.

Vanaja Koulutuksen toimialaan kuuluu mm. työvoimakoulutus.

Parhaillaan tutkitaan myös mahdollisuutta seudulliseen työvalmennuksen organisoimiseen.

– Keskustelut ovat vasta alkamassa. Jos työvalmennus siirtyy maakunnalle, joka kilpailuttaa toiminnan, Janakkalalla ja Hattulalla saattaa olla samanlaista pohdintaa kuin Hämeenlinnalla.

Työvalmennuksessa on paljon samoja elementtejä kuin ammatillisessa koulutuksessa. Yhteistyötä on jo ennestään. Luotsin työpajatoiminnassa on voinut suorittaa ammatillisen tutkinnon osia.

Ratkaisu kuitenkin jää odottamaan maakuntalakeja syksyyn asti. HÄSA