Kanta-Häme

Luottamuspaikkaneuvottelut pattitilanteessa Janakkalassa

Luottamuspaikkaneuvottelut eivät ole edenneet Janakkalassa. Koalition ulkopuolisten ryhmien eli keskustan, kokoomuksen, vihreiden ja kristillisdemokraattien piti neuvotella viime perjantaina, mutta neuvotteluista ei tullutkaan mitään.

– Kokoomus ei tullut. Nyt on pattitilanne, sanoo keskustan Merja Taponen.

– Ilmeisesti meillä on sama tavoite – valtuuston puheenjohtajuus, Taponen jatkaa. Hän johtaa Janakkalan nykyistä kunnanhallitusta.

Valtuuston johtopaikka kiinnostaa molempia

Kokoomuksen Esa Silvennoinen (valtuuston nykyinen puheenjohtaja) sanoo, että valtuuston puheenjohtajuus on todellakin yksi kokoomuksen päätavoitteista.

Janakkalassa vasemmistoryhmät ja perussuomalaiset ovat muodostaneet koalition, jolla on enemmistö tulevassa valtuustossa.

Kalevi Ilmarinen (sd.) kertoi viime viikolla, että koalitiossa on sovittu, että suurin ryhmä demarit saa hallituksen puheenjohtajuuden. Koalitio olisi Ilmarisen mukaan saamassa myös kasvatus- ja koulutuslautakunnan, elämänlaatulautakunnan sekä teknisen lautakunnan puheenjohtajuudet.

Näin porvareille ja vihreille jäisivät valtuuston puheenjohtajuuden lisäksi perusturvan, ympäristölautakunnan, tarkastuslautakunnan ja maaseutulautakunnan puheenjohtajapaikat.

Tosin Merja Taponen uskoo, että lautakuntien puheenjohtajuuksista voidaan vielä neuvotella. Keskusta olisi kiinnostunut kasvatus- ja koulutuslautakunnan puheenjohtajan paikasta.

Ketkä on kenenkin kanssa?

Taponen sanoo, että porvaripuolella neuvottelut jatkuvat, kun asiat saadaan selviksi kokoomuksen, vihreiden ja kristillisdemokraattien kanssa.

Esa Silvennoisen mukaan tilanne on epäselvä.

– On tullut heittoja siitä, ketkä ovat kenenkin kanssa yhdessä. Me selvittelemme, mistä on kysymys.

Kokoomus on Silvennoisen mukaan varma tässä vaiheessa vain siitä, että kristillisdemokraatit ovat heidän kumppaninsa. Hän uskoo, että neuvottelut jatkuvat ensi viikolla.

Nykyisessä valtuustossa koalitio muodostettiin keskustan, kokoomuksen, vihreiden ja kristillisdemokraattien kanssa. Tällä ”ryhmä 24:llä” on valtuustossa enemmistö.

Uudessa valtuustossa enemmistön muodostaakin siis toisenlainen koalitio eli demarit (12 valtuutettua), vasemmistoliitto (4) ja perussuomalaiset (6).

Keskustalla on uudessa valtuustossa 9 valtuutettua, kokoomuksella 8, vihreillä 3 ja kristillisdemokraateilla 1. (HäSa)