Kanta-Häme

Luovuta veresi tänään

Hämeenlinna

Potilaat tarvitsevat verivalmisteita joka päivä ympäri vuoden.

Veripalvelun tiedottaja Päivi Hurttia kertoo, että luovuttaminen kuitenkin unohtuu helposti kesällä.

– Monella on kesällä niin paljon tekemistä, että veren luovuttaminen päätetään jättää syksyyn. Kuitenkin esimerkiksi verta kaipaavia syöpäpotilaita hoidetaan kesällä ihan samalla lailla kuin muutenkin.

Verestä tehtäviä valmisteita ja lääkkeitä tarvitaan muun muassa leikkaus- ja syöpäpotilaille, onnettomuuksien uhreille ja keskosille. Usein valmisteiden ja lääkkeiden avulla voidaan pelastaa potilaan elämä.

– Veren punasolut säilyvät noin 5 viikkoa, mutta verihiutaleet vanhenevat jo viidessä päivässä. Siksi luovuttajia tarvitaan jatkuvasti.

VUOSITTAIN ARVIOLTA 50 000 potilasta saa Suomessa hoitoa verivalmisteilla. Verivalmisteita tarvitaan muun muassa leikkaus- ja syöpäpotilaiden hoidossa, onnettomuuksien uhreille sekä keskosvauvoille.

Suomessa tarvitaan joka arkipäivä lähes 1000 verenluovuttajaa. Viimeiset pari viikkoa Veripalvelussa on ollut hyvä tilanne.

– Se voi kuitenkin muuttua äkkiä. Yksikin paljon verta tarvitseva potilas voi muuttaa tilanteen, sanoo Hurttia.

Erityisesti O- -veriryhmään kuuluvaa verta kaivataan aina. Sitä voidaan kiireellisissä tilanteissa antaa kenelle tahansa, jos ei ehditä tarkistaa veriryhmää. Toisaalta jos potilaalla on veriryhmänä O-, ei hänelle voida antaa mitään muuta verta.

Koska Rhesus-negatiivisten veriryhmien verta voidaan antaa myös rhesus-positiivisen veriryhmän potilaille, tarvitaan muutenkin erityisesti negatiivisten veriryhmien luovuttajien apua usein pitämään verivarastot hyvällä mallilla.

Verenluovuttajan kannattaa seurata oman veriryhmänsä tilannetta Veripalvelun verkkosivuilta tai mobiilisovelluksesta. Veripalvelu lähettää verenluovuttajille myös kutsuviestejä. Erityisesti tällaisen kutsuviestin saatuaan kannattaa tulla luovuttamaan verta, sillä silloin juuri oman veriryhmän verta tarvitaan enemmän. Kaikkia veriryhmiä tarvitaan.

VERTA VOI luovuttaa veripalvelutoimistoissa tai eri puolilla Suomea järjestettävissä verenluovutustilaisuuksissa.

Hämeenlinnassa verta voi luovuttaa joka toinen viikko.

Aiemmin Hämeenlinnan luovutustilaisuudet on järjestetty aina perjantaisin, mutta luovuttajien toiveesta joka toinen luovutuskerta järjestetään elokuusta lähtien torstaisin.

– Jos on joka perjantai esimerkiksi iltavuorossa, on nyt mahdollista tulla toisena viikonpäivänä.

Miehet voivat luovuttaa verta 61 vuorokauden ja naiset 91 vuorokauden välein, joten hyvä muistisääntö on käydä verenluovutuksessa ainakin kerran kesän aikana.

Verenluovutus tänään 17.7. klo 13–18 Hämeen Suojassa, Palokunnankatu 12. Verenluovutukseen liittyvät kysymykset, kuten lääkityksen vaikutus, kannattaa kysäistä etukäteen maksuttomasta luovuttajainfosta p. 0800 0 5801.