Kanta-Häme

Luovuus vaatii rohkeutta

Kun muotoilija Paola Suhonen lähti siskonsa Pirjon kanssa markkinoimaan Ivana Helsinki -vaatemallistoaan vuosituhannen vaihteessa, päättivät siskokset tehdä jotakin erilaista.

He eivät halunneet jakaa asiakkaille tiedotetta, jossa vaatteiden kehutaan olevan hyvälaatuisia, kauniita ja hintansa väärtejä, sillä heidän mielestään sellaisten asioiden pitäisi olla itsestään selvyyksiä.

Sen sijaan syntyi tarina oikeamielisestä tulitikkutehtailija Ivan J. Paolovskista, joka muutti Viipurista Helsinkiin perustaakseen maailman pohjoisimman tulitikkutehtaan, ja jolle työntekijöiden hyvinvointi oli kaikista tärkeintä.

Englanninkielisen tiedotteen viimeisessä lauseessa kerrottiin, että muuten, myös Ivana Helsinki- niminen yritys valmistaa vaatteita.

Viitisentoista vuotta myöhemmin Ivana Helsingistä on kasvanut kansainvälistä mainetta taajaan niittänyt muotoilutoimisto, jonka punaisena lankana on edelleen tarinankerronta.

– Rakkaustarinat, mekot, skandinaavisuus ja slaavilaisuus ovat omaa estetiikkaani. Yritys on unelmieni pelikenttä, jossa tavoite on kuvittaa omaa sielunmaisemaa. Tarina on sama, materiaali vain vaihtelee, Suhonen kertoo.

Elovena-tytöksikin kutsutun Paola Suhosen lähes valkoiset, letitetyt hiukset ulottuvat pitkälle alaselkään saakka. Hän vaikuttaa vilpittömältä kertoessaan rakastavansa mekkoja tai kuvaamista 16-milliselle filmille.

Kun hän puhuu työstään, sinisiin silmiin syttyy aidosti lempeä loiste.

– Päivät ovat pitkiä ja epäsäännöllisiä, eikä minulla ole varsinaisia harrastuksia. Kun kiinnostun jostakin uudesta, linkitän sen kyllä Ivana Helsinkiin jollakin tavalla.

Ivana Helsingin toimisto ompelimoineen ja työtiloineen sijaitsee Helsingin Arabianrannassa, jossa Suhonen edelleen työskentelee siskonsa ja vanhempiensa kanssa.

Suhonen uskoo, että menestyäkseen yrittäjä tarvitsee paitsi oman estetiikan ja vision, myös rohkeutta ja päättäväisyyttä. Kunnianhimoa tärkeämpää on intohimo, sillä Suhosen mukaan intohimo syntyy sisältä käsin, kunnianhimo halusta miellyttää muita.

Monien haaveita saattaa jarruttaa raha tai sen puute. Raha ei kuitenkaan Suhosen mukaan ole luovuuden este.

Uransa alkuaikoina hän kertoo jakaneensa lehtiä rahoittaakseen yrityksen kulut niin, ettei ulkopuolista rahoitusta tarvinnut ottaa.

Monet Ivana Helsingin projektit toteutetaan Suhosen mukaan edelleen pienellä budjetilla, eikä esimerkiksi mainontaan ole missään vaiheessa käytetty rahaa.

– Omia haaveita ja ideoita täytyy uskaltaa toteuttaa oman vision kautta. Hyvät tempaukset toimivat itse mainoksina. Ei kannata välittää, vaikka ulkopuolella sanottaisiin, ettei näin voi tehdä. Trendit, normit ja vallitsevat käytännöt muuttuvat koko ajan.

Työstään Suhonen puhuu vuolaasti ja analyyttisesti. Kysyttäessä oman elämän romanttisesta rakkaustarinasta hän kuitenkin kohentaa ryhtiään.

– Minulla on periaate, että en puhu yksityiselämästäni julkisuudessa, hän sanoo hymyillen hillitysti.

Mekot ovat Suhosen mukaan edelleen Ivana Helsingin ydintä. Joidenkin materiaalien, kuten tekstin tai musiikin, kokeilemisesta hän kertoo vielä haaveilevansa.

Vuonna 2008 Suhonen kiinnostui elokuvista niin paljon, että muutti Yhdysvaltoihin aikeissaan viettää välivuosi elokuvaa opiskellen.

Vuosi venyi viideksi, ja vuosi sitten Suhonen palasi Helsinkiin elokuvataiteen maisterina.

– Päätin jäädä sinne niin pitkäksi aikaa, kunnes tulisi olo, että haluan palata takaisin. Ajattelin, ettei nälkää saa jäädä. Sitten Suomeen olikin ihana palata.

Lopputyönään Suhonen kuvasi ja käsikirjoitti kokopitkän elokuvan Seven Heaven Love Ways yhdessä laulaja-lauluntekijä Chip Taylorin kanssa.

Mistäkö se kertoo? Rakkaudesta, rakkaudettomuudesta, matkustamisesta ja vähän mekoista. Tietenkin. (HäSa)

Paola Suhonen luennoi Suomen yrittäjäopiston järjestämässä Puhtia bisnekseen -seminaarissa Hämeenlinnan palokunnantalolla torstaina.