Kanta-Häme

Lupapiste.fi vähentää rakentamisen paperiruljanssia

Hämeenlinnan kaupunki on ottanut käyttöön rakentamisen lupakäsittelyjä tehostavan sähköisen asiointipalvelun. Luvanhakijat ovat jo aikaisemmin voineet lähettää rakentamiseen liittyviä neuvontapyyntöjä Lupapiste.fi -palvelun kautta, mutta nyt eri rakennushankkeiden suunnitelmat voidaan valmistella alusta loppuun sähköisesti yhdessä viranomaisten ja muiden rakennusalan ammattilaisten kanssa. Tämä vapauttaa luvanhakijan virastoaikatauluista ja sujuvoittaa lupakäsittelyä.

– Hakemukset ja aineistot välittyvät sähköisesti suoraan kunnan järjestelmiin, eikä niitä tarvitse erikseen toimittaa paperisina monille eri tahoille, sanoo rakennustarkastaja Heikki Reinikainen.

Myös rakentamisen aikainen asiointi voidaan hoitaa samassa palvelussa. Hakija voi seurata lupien etenemistä ja nähdä muiden osapuolten kommentit ja muutokset reaaliaikaisesti. Vielä toistaiseksi lupa-asiakirjat pitää arkistoida myös paperilla arkistolain vaatimuksesta.

Ensimmäisessä vaiheessa palvelu kattaa rakennus- ja toimenpidelupien, toimenpideilmoitusten sekä poikkeamispäätösten hakemisen. Myöhemmin palvelu laajenee myös ympäristölupien, sijoitus- ja kaivulupien sekä yleisten alueiden käytön lupien hakemiseen. Palveluun rekisteröidytään pankkitunnusten avulla.

Uutta sähköistä luvanhakua esitellään ja sen käyttöön saa opastusta 9. syyskuuta Wetterhoffilla. Tilaisuus on maksuton, mutta vaatii ilmoittautumisen Ilmoittautuminen https://www.lyyti.fi/reg/lupapistehameenlinna. (HäSa)

_____________________

Oikaisu 4.9. klo 14:08: Palvelujen nettiosoite ei ole lupa.fi vaan lupapiste.fi.