Kanta-Häme

Lyhytkasvuisella arjen konstit ovat monet

Kun pituutta on 129 senttimetriä ja sairautena muun muassa nivelvaivoja aiheuttava lyhytkasvuisuus, ovat monet tavalliselle ihmiselle tutut arjen askareet työtä ja tuskaa 64-vuotiaalle Helena Mäkelälle.

Madalletussa keittiössään hänellä on apunaan tarttumapihdit, joilla hän yltää ottamaan ruokia jääkaapista ja astioita ylemmiltä hyllyiltä.

– Sillä romautan muoviastiat ensin lattialle, Mäkelä kuvailee.

Pihdeillä, joissa on pieni magneetti päässä, hän pystyy noukkimaan esimerkiksi lattialle tippuneet neulat ja naulat, mutta jos pankkikortti putoaa, sitä ei tarttumapihteihin saa.

Mäkelä kertoo, että lapsuudessa hän ei edes tiennyt olevansa lyhytkasvuinen. Perheen neljästä lapsesta kaksi syntyi lyhytkasvuisina.

– Vasen jalkani oli kampura. Se leikattiin, ja jouduin pitämään erikoiskenkiä ja joudun edelleen. Ajattelin silloin, että minulla on vain jalka kipeä.

Mentyään yläluokille hän huomasi, ettei kasva kuten muut.

– Koskaan en kuitenkaan kokenut koulukiusaamista. Päinvastoin, muut suojelivat minua Keskuskansakoulun (Keskuskoulu, nyk. Lyseon koulu) pihalla, ettei vain kukaan tule päälle.

Liikkumisessa ja toimimisessa hänellä ei tuohon aikaan ollut ongelmia.

– Nuorena olin ketterä ja pystyin jopa kiipeilemään.

Vaikeudet alkoivat pari-kolmekymppisenä.

Lyhytkasvuisille tyypillisesti hänen nivelensä eivät olleet pyöreitä, vaan kulmikkaita. Ensimmäisen lonkkaproteesinsa hän sai 25-vuotiaana, ja nyt lonkkien lisäksi tekonivelet ovat polvissa ja olkapäissä.

Leikkaukset toivat lisää jäykkyyttä kehoon.

– Pukeminenkin on hankalaa, kun olkapäät ja kyynärpäät ovat kankeita. Puseroa on vaikea saada päälle ja pois. Yleensä se jää tuhanteen rullaan selästä.

Housujen päälle pukemiseenkin hän tarvitsee tarttumapihtejä.

– Otan pihdeillä kiinni vyötärönauhasta, heitän housut lattialle ja sieltä pujottelen ne jalkoihin. Sukkia varten on sukanvedin. Laitan sukan laitteeseen, sitten pujotan jalan sukan ja vetimen väliin, vedän vetimen pois ja sukka jää jalkaan.

Tukan pesemiseenkin hän käyttää joskus apuvälinettä. Selän rasvaukseen hän on kehitellyt oman patentin.

– On pakko keksiä itsekin konsteja. Ostin pitkävartisen pensselin, jolla olen aina laittanut aurinkorasvatkin selkään ulkomaanmatkoilla, Mäkelä nauraa.

Kenkien vetoketjuja hän on sulkenut ja availlut parikymmentä senttiä pitkällä puukepillä, jossa on valkoinen muovikoukku päässä. Ongelmana on ollut, että tilaa vievä keppi ei ole mahtunut mukaan esimerkiksi käsilaukkuun.

– Puhuin monelle puukäsityötaitoiselle, että tekisi nivelen siihen keskelle, jotta se mahtuisi pienempään tilaan. Facebookissakin tätä kuuluttelin, Helena Mäkelä kertoo.

Hän saikin viestin hämeenlinnalaiselta Juhani Heinolta, joka oli löytänyt autotarvikeliikkeestä teleskooppivarrella olevan magneetin. Heino teki käsilaukkuun mahtuvan prototyypin.

– Siitä oltiin kovin kiinnostuneita lyhytkasvuisten Facebook-ryhmässä. Se on hyvin tukeva ja napakka, ja sillä saa hyvin vedettyä vetoketjut ylös ja alas.

Helena Mäkelä keksi kysäistä Heinolta, josko tämä voisi vielä jatkaa tuotekehittelyä toisenlaiseenkin tarpeeseen.

– Kysyin, voisiko samaisesta kehitellä koirankakan keräimen. Kuulun niihin koiranomistajiin, joiden mielestä kakka pitää ehdottomasti kerätä pois. Olen tuntenut hirveän huonoa omatuntoa, koska en ole saanut Liinun kakkoja kerättyä.

Mäkelän oli lopullisesti suivaannuttanut häntä tästä arvostellut mies.

– Kerran yksi herrasmies ajoi juuri sopivasti autolla pihaansa, kun Liinu kakkasi hänen portinpieleensä. Hän tuli kuin myrskyn merkki ja kysyi, että annatkos sä koiras paskantaa toisten portinpieleen etkä korjaa niitä pois. Selitin hänelle tilanteen, että en pääse kumartumaan. Hän meni siitä hämilleen ja totesi, ettei ollut tarkoitus loukata, rollaattorilla liikkeellä ollut Mäkelä kertoo.

Juhani Heino otti haasteen koirankakan keräimestä vastaan.

– Ei siinä hirveän kauan mennyt, kun ystävä oli hitsannut teleskooppivarren päähän ison, vanhan lusikan. Sillä on näppärä ottaa kakat maastosta, toteaa Mäkelä, jolla keräin on ollut nyt toista viikkoa.

Liinu ja ulkoiluttajansa Helena Mäkelä ovatkin tuttu näky Miekkalinnan nurkilla. Mäkelän rollaattorin korissa on iso muovinen jogurttipurkki, jossa on koirankakkapussi.

– Tuon sillä jätökset kotiin ja kippaan vessanpönttöön.

Helena Mäkelä suosittelee Juhani Heinon ”patentteja” myös muille kuin lyhytkasvuisille: vanhuksille, reumapotilaille, nivelvaivaisille.

– Tilauksia on tullut kuulemma kovasti molemmista, mutta varsinkin kenkien vetoketjun vetäjästä. HÄSA

YhteystiedotJuhani Heino0400 498296jk.heino@gmail.com