Kanta-Häme

Maailmaa syleilevä suunnittelija

 

Suomalaisen muotoilun kärkinimiin kuuluva Markku Piri ihastui hetkessä tsaarinaikaisen sairaalarakennuksen lumoon ja muutti Myllymäkeen Hämeenlinnaan.
 
 
Vuonna 1955 syntynyt Markku Piri on nykydesignin tunnetuimpia suomalaisia tekijöitä maailmalla. Suorastaan elämäntavaksi hänelle kasvoi Huittisten Wanhan Pappilan kunnostamishanke vuosina 2001-2012. Piri kunnosti 1820-luvun vanhan hirsikartanon kulttuurikeskukseksi kesänäyttelyineen, kahviloineen ja konsertteineen, joissa esiintyivät kotimaiset huipputaiteilijat Karita Mattilasta Pekka Kuusistoon.
 
– Pappila oli pitkä prosessi, johon yhdistyi monenlaisia haaveita, Piri sanoo.
 
– Ajan myötä kävijämäärä kuitenkin väheni ja sijainnin syrjäisyys tuli esteeksi. En halunnut laskea tapahtumien tasoa, joten luovuin siitä paikasta. Löysin hyvän ostajakandidaatin ja tein kaupan nopeasti, koska surutyö oli tehty jo vuosia aikaisemmin.
 
Taajaan ympäri maailmaa matkustava suunnittelija lähti etsimään uutta tukikohtaa, joka olisi lähellä pääkaupunkia, mutta ei liian kaukana Tampereelta.
 
– Logistiikkakysymys oli keskeinen ja Hämeenlinna oli tuttu kaupunki, koska vanhempani muuttivat tänne vuonna 1980.
 
– Tutkittuani tarjontaa huomasin täällä useita kiinnostavia kohteita. Kun ensimmäisen kerran kävin vielä remonttivaiheessa olevassa vanhassa sairaalarakennuksessa Kanttiininkujalla, näin visuaalisen alan ammattilaisena paikan potentiaalin ja selkeän lumon.
 
– En miettinyt asiaa yhtä viikonloppua kauempaa. Hämeenlinna on kulttuurillisesti kehittyvä kaupunki, jossa on tarmokasta toimintaa, kun Helsinki alkaa olla jo monessa suhteessa täynnä.
 
Ruovedellä lapsuutensa viettänyt Piri haaveili jo pikkupoikana näkevänsä maailmaa. Myös erilaiset käsityöt, niin tyttöjen kuin poikienkin, kiinnostivat varhaisessa vaiheessa.
 
– Kuulostaa ehkä mahtipontiselta, mutta olen tietoisesti kasvattautunut kansainvälisyyteen, Piri kertoo.
 
– Lähdin vaihto-oppilaaksi jenkkeihin ja high schoolissa oli vahva taideosasto, joka sinetöi tulevaisuuteni. Anoin ja sain vapaaoppilaspaikan Parsons School of Designista, jossa vietin vuoden 1973. Sen jälkeen tiesin, että minusta tulee muotoilija.
 
Vuosikymmenten varrella töitä on syntynyt sisutusmateriaaleista valokuviin ja teatteripuvustuksista lasiteoksiin.
 
– Rönsyily on ollut minulle luontevaa ja loogista, vaikka suomalaisen muotoilun perinteessä rajojen yli hyppimiseen on suhtauduttu kielteisesti.
 
– Esimerkiksi teatteri on kiehtonut minua aina ja Huittisen kesäkahvilassa olin kokkina. Olen leiponut täytekakkuja 4-vuotiaasta ja minulla on 15 omaa reseptiä. Muutamat niistä pystyvät kilpailemaan parhaiden konditorioiden kanssa.
 
– Tämä kaikki liittyy elämänasenteeseen. Päiväni täyttyvät tekemisen ilosta ja taitojen kartuttamisesta.
 
Valmistuttuaan taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 1979 Piri aloitti suunnittelijana Marimekossa.
 
– Olin viimeinen Armi Ratian itsensä palkkaama suunnittelija. Marimekon hiipuessa sain kutsun New Yorkiin ja pääsin ison amerikkalaisen talon pääsuunnittelijaksi.
 
– Viivyin siellä kymmenen vuotta. Perustin Manhattanille oman suunnittelutoimiston vuonna 1984 ja sen aikana tein Finlaysonille oman nimikkomalliston, joka noteerattiin ympäri maailmaa.
 
Vuonna 1991 Piri laajensi reviiriään suunnittelemalla lavastuksen ja puvustuksen Kaija Saariahon säveltämään teokseen Maa, jota esitettiin Kansallisbaletissa. Kolme vuotta myöhemmin vuorossa olivat yleisurheilun Helsingin EM-kisojen taiteellisen johtajan tehtävät. Muina virstanpylväinään suunnittelija nostaa esiin työnsä Vallila Interiorin, Pukkilan keramiikkalaattojen ja Puustellin keittiöiden parissa.
 
– Suunnittelemani kodintekstiilit ovat Vallilan 75-vuotisen historian parhaiten myyviä kuoseja. Se tuntuu mahtavalta.
 
– Olen erityisen tyytyväinen siitä, että työni näyttävät aivan erilaisilta kuin nuorempana.
 
Viimeisen vuoden aikana Piri on kulkenut ympäri maailmaa avaamassa kiertävää näyttelyään ja luennoimassa. Esillä on suunnittelijan uusimpia sisustustekstiilejä, teatteripuvustusta, taidelasia ja valokuvia.
 
– Palaute on ollut todella hienoa niin museoiden johtajilta, opiskelijoilta kuin alan ammattilaisiltakin. Nyt minulla on sellainen tunne, että taidot on ikään kuin päivitetty, Piri pohtii.
 
– Minulla alkaa olla ikää ja perspektiiviä sen verran, että tiedän mistä katsoa ja mistä kulmasta kertoa.
 
Piri edustaa kaikkea muuta kuin kanonisoitua käsitystä suomalaisesta muotoilusta.
 
– Täkäläiseen muotoiluun liittyy usein ajatus steriiliyteen saakka hiotusta puhtaudesta. Silläkin on paikkansa, mutta esimerkiksi interiöörien yhteydessä se saattaa johtaa hengettömyyteen ja kalseuteen.
 
– Itse uskon verevyyteen ja slaavilaiseen tunnekylläisyyteen. Täällä kylmässä pohjoisessa tarvitsemme rehevyyttä, lämpöä ja sensuaalisuutta.

Päivän lehti

8.4.2020