Kanta-Häme

Maailman johtava villasukkakansa

Joka neljäs suomalainen tekee käsitöitä viikoittain. Puikkojen ja koukkujen parissa toteutetaan itseä ja haetaan jopa henkistymistä. Suomalaiset saattavat olla maailman parhaita villasukan innovoijia. Kantapäätekniikoitamme ihaillaan ulkomailla, myös Ruotsissa.

Valmiiksi saamisen tunne epämääräisten prosessien maailmassa. Ajankulu, luovuus, aivojumppa. 

Muun muassa tällaisten syiden vuoksi suomalaiset uppoutuvat puikkojen ja koukkujen kanssa sohvan nurkkaan. Joka neljäs 36–65-vuotias suomalainen harrastaa käsitöitä viikoittain. 

Niin kertoi Taitoliiton marraskuussa julkaistu kyselytutkimus. Vain joka kymmenes kyselyyn vastannut sanoi, ettei tee lainkaan käsitöitä. 

Sukkia neulotaan kaikista eniten. Lankavalmistaja Novitan brändipäällikkö Erika Appelström kertoo, että ulkomaisilla messuilla ihastellaan suomalaisia sukkamalleja.

– Jopa Ruotsissa hämmästellään kantapäätekniikoita ja kysellään, miten ne (kantapäät) on oikein tehty. Suomalaiset käsityöharrastajat ovat ehkä maailman parhaita innovoimaan villasukkiin aina jotakin uutta. 

Käsityöt auttavat ihmisiä tulemaan enemmän heiksi itsekseen. 

Näin ylevästi käsitöiden merkitystä avaa kasvatustieteen ja taiteiden maisteri Anna Kouhia, joka väitteli Helsingin yliopistossa marraskuussa käsityön harrastamisesta.

– Käsitöitä voidaan perusteella fyysisellä tarpeella, mutta enemmän kyse on tarpeesta tehdä ja jakaa. Saa tunteen siitä, että olemassa olevista tarpeista voi tuottaa jotain, josta joku nauttii.

Halvemmallahan saisi kaupasta koneella tehdyt villasukat.

Myös flow-tila houkuttaa. Kouhian mukaan käsitöistä etsitään jopa henkistymistä, samoin kuin mindfulnessista tai joogasta.

Taitoliiton kyselyn mukaan 85 prosenttia käsityön tekijöistä antaa käsitöitä lahjaksi. Hyväntekeväisyys- ja yhteisöllisyyskäsityöt ovat harrastamisen suurin ja näkyvin muutos viimeisen kymmenen vuoden ajalta, sanoo Kouhia. 

Kymmenen vuotta sitten vakuutettiin, että neulominen ei ole enää pelkkä mummojen juttu. Nyt se on kaikille selvää. Unholaan on vaipunut 1980- ja 1990-luvun ”juppihenki”, jossa uuden ostamista pidettiin hienona.

– Itse kuljin 1990-luvulla mummon tekemissä vaatteissa, ja se oli vähän noloa, muistelee Kouhia.

Nykyisin käsitöitä ei tehdä siksi, että jotain puuttuisi. Oikeastaan päinvastoin.

– Vaikka aikaa voisi käyttää tehokkaamminkin, sitä on päätetty käyttää itsensä kehittämiseen ei-tehokkaasti.

Kun menneillä vuosikymmenillä käsityöt saattoivat olla merkki köyhyydestä, nyt sekin on kääntynyt päälaelleen. Kouhian mukaan keskiluokkaiset naiset tekevät käsitöitä kaikkein eniten.

Nuorilla käsityöt liittyvät ekologisuuteen ja ”maailman haltuun ottamiseen”. Materiaali halutaan hyödyntää viimeiseen lankaan.

– Ollaan massakulttuurin ulkopuolella, vaikka materiaali pitääkin ostaa kaupasta, tulkitsee Kouhia.

Monille käsityömuistoista kestävimpiä ovat koulun käsityötuntien traumat tai peräti onnistumiset. 

Niistä Kouhiallekin usein kerrotaan, kun hän mainitsee tutkimuksensa aiheen. Koulukäsityö on suomalaisille yhteinen kokemus, jota Kouhia pitää käsityökansan maineen yhtenä rakentajana. 

Uudessa opetussuunnitelmassa käsityötä ei enää erotella tekstiilityönä tai teknisenä työnä tai tyttöjen ja poikien käsitöinä.

Automaattisesti neulominen ei hyvää oloa tuota.

– Käsityöprosessiin kuuluvat onnistumiset ja epäonnistumiset, mutta jos tulee vain epäonnistumisia, se ei tuota hyvinvointia. Harrastuksen alussa joutuu käymään läpi aika monia epätoivon hetkiä. Täytyy olla melko harjaantunut, että voi tehdä meditatiivisesti, sanoo Kouhia.