Kanta-Häme

Maailmansota varjosti maalaisjoulua 1915

 
Jouluaatto, 1915. Aamuhämärissä maalaistalon karjakko kahlaa hangessa kohti navettaa. Lunta on koko maassa enemmän kuin miesmuistiin. Pakkanen on kirpakka.
 
Aaton kunniaksi karjakko pesee lehmät ja kantaa kauralyhteen pikkulinnuille. Navettaan hän vie puurokupin navettatontulle. Kuka tietää, vaikka se lisäisi karjaonnea?
 
Talo herää aattoaamuun varhain. Kyökkipiiat sytyttävät tulet kakluuneihin, ja rengit lämmittävät saunan. Sauna pidetään kuumana aamusta iltahämärään, että koko talon väki ehtii kylpeä hötkyilemättä.
 
Viimeiset löylyt heittää talon isäntä. Uskotaan, että sen jälkeen on haltioiden ja tonttujen vuoro…
 
Maalaistalo on kuurattu puhtaaksi lattiasta kattoon. Tuvan lattialle on levitetty pakkaslumessa tampatut matot, katosta roikkuvat olkihimmelit. Mitä valtavampi himmeli, sitä muhkeampi syyssato.
 
Tuvan keskipiste on kylän komein joulukuusi. Sitä koristavat vahakynttilät, hopeanväriset lamellinauhat, eri maiden liput ja värikkäät lasipallot. Oksilta riippuu omenoita, pipareita ja olkisydämiä. Loiston kruunaa latvatähti, Betlehemin tähti.
 
Joulupuu muistuttaa aikakauden saksalaiskuusia, joiden piti säihkyä ja säkenöidä.
 
Kaupungin porvariskodeissa joulukuusia on ollut 1800-luvulta lähtien, mutta enää se ei ole talonpoikaiskodeissakaan mikään harvinaisuus. Joka torpassa on ainakin pieni pöytäkuusi, jota somistavat kävyt ja joskus myös sanomalehtisuikaleet.
 
Aatto on talon väelle joulun jännittävin päivä. Se on lastattu täyteen tunteita, odotusta ja perinteitä.
 
Pelonsekaisin tuntein pienimmät odottavat joulupukkia. Rankaisisiko pukki tuhmuuksista risuvitsalla, paljastuisiko kiltin paketista unelmien kelkka?
 
Nuoriso odottaa tapaninpäivän ajeluita nuorisoseurantalon iltamiin ja eläviä kuvia kaupungin teatterissa. Sanomalehdestä he ovat lukeneet, että teatterissa pyörii amerikkalainen humoreski, jossa näyttelee uusi filmikoomikko, Charlie Chaplin.
 
Iltamissa on luvassa tanssia, torvisoittoa ja jännitysnäytelmä. Remuajista tuskin olisi häiriötä, sillä ilmoituksessa lukee: ”Juopuneita ei suvaita.”
 
Varttunut väki odottaa joulukirkkoa. Jouluaamuna sängystä noustaan jo viideltä. Kuudelta kiivetään liinakon vetämään rekeen lammastaljojen päälle. Aisakellot kilkkaavat, lumi pöllyää, taivaalla kumottaa aamukuu.
 
Kirkossa tuikkivat kymmenet kynttilät, tavataan tuttuja ja tuntemattomia ja kuunnellaan, kuinka kunnianarvoisa kirkkoherra lukee jouluevankeliumia. Sitten veisataan Enkeli taivaan -virsi.
 
Sellaisia mieltä kohottavia hetkiä kaivataan erityisesti nyt, jouluna 1915, kun maailmansota levittää tuhoa ja kauhua ja jättää jälkeensä leskiä ja orpoja. Joka päivä lehdessä julkaistaan sähkösanomia itä- ja länsirintamilta, Balkanilta tai Englannista. Sotaväkeä värvätään, pommit putoilevat.
 
Kuka tietää, koska tapellaan pohjolassa? Jääkäreitä on jo värvätty, pääkaupunkia linnoitetaan, keisaria vihataan.
 
On maailmassa sentään vielä iloakin! Kirkonmenojen päätteeksi hevosvaljakot laukkaavat kilpaa takaisin kylälle. Voittaja korjaa ensi vuonna kylän runsaimman viljasadon, ja ehkä myös kylän kauneimman neidon.
 
Aaton kohokohta on joululounas. Pitkään pitopöytään asetutaan sillä samalla kellonlyömällä, kun Suomen Turussa julistetaan koko maahan joulurauha. Parhaimpiinsa puettuina, kylki kyljessä, istuvat nuoret ja vanhat, emännät, isännät ja palkolliset.
 
Emännän vaaleansinistä Aino-pukua ja hänen pikkupoikansa Väinämöisen pukua ihastellaan ääneen.
 
Pöytä on lastattu täyteen harvinaisia herkkuja. Joulukinkkua, lipeäkalaa, paistettua lampaanlapaa, rosollia, lanttulooraa ja silliä. Jälkiruuaksi nautitaan riisipuuroa, joulutorttuja, piparkakkuja ja karamelleja.
 
Koirakin saa kaulaansa rinkelin ja kissa eteensä kermalautasen.
 
Keskellä pöytää koreilee toukoleipä, josta törröttää tähkäpäitä. Se jaetaan kevään ensimmäisenä kylvöpäivänä paimenelle, kylväjälle, karjalle ja kylvöhevoselle. Näin nostatetaan viljapellon maagista voimaa.
 
Joulupöydässä unohdetaan huolet ja juoruillaan. Oletteko kuulleet, että säveltäjämestari Jean Sibelius sai ihailijoiltaan 50-vuotislahjaksi flyygelin? Olisittepa nähneet, kuinka joulumarkkinoilla kuhisi väkeä!
 
Kun aattopäivä tummuu iltaan, kantautuu ovelta kopinaa. Joulupukki! Lapset etsivät turvaa pöytien ja esiliinojen alta ja kurkkivat, näkyykö tulijalla vitsoja.
 
Pukki on kauhistuttava näky. Sillä on ruskea, väärinpäinkäännetty turkistakki, karvareuhka päässä ja pitkä pujoparta. Kourassaan se heristelee koukkukeppiä.
 
Olaltaan pukki tömäyttää lattialle jättisäkin ja ärähtää päälle, että onkos talossa kilttejä lapsia. Sitten se huutaa kaikkia nimeltä ja tyrkkää kouriin ruskeita paperikääröjä. Fiina! Maija! Aukusti!
 
Kuvitteleeko tarkkanokkainen karjakko omiaan, vai haiskahtaako pukki hiukan konjakilta?
 
Silmät säteillen lapset repivät auki pakettejaan. Luistimia, puuleluja, kelkka, kiiltokuvia, joululehti, Arvid Lydeckenin tarukirja ja kiharatukkanukke, jonka silmät avautuvat ja sulkeutuvat.
 
Aikuisten paketeista paljastuu ristipistoin kirjottuja tyynyjä, alpakkalusikoita, hopeisia taskukelloja, puukkoja, puutavaroita, toilettitarvikkeita ja Universum-sikareita.
 
Palvelusväki saa pehmeitä paketteja, paitoja, rukkasia, esiliinoja, töppösiä, vöitä ja henkseleitä.
 
Kädestä käteen kiertävät kirjalahjat, kuvitettu Kalevala ja Viljo Tarkiaisen uunituore Aleksis Kiven elämäkerta.
 
Lahjoista vaikuttavin on oikea gramofoni, His Master´s Voice. Sen isäntä on tuonut Helsingistä emännälleen, ja kuka ties hiukan itselleenkin.
 
Juhlallisen hiljaisuuden vallitessa gramofonilautaselle lasketaan savikiekko. 
 
Aino Acktén oopperakappaleet täyttävät tuvan. Miten ihmeessä laulajan ääni voi kuulua lootasta?
 
Väki innostuu laulamaan mieleen muistuvia Sibeliuksen joululauluja. 
 
En etsi valtaa loistoa…
 
Pikkuväki pyörähtelee piirissä ympäri kuusta. Leikki loppuu vasta, kun uni vie voiton.
 
Jouluna saa syödä yölläkin. Vielä yön tunteinakin voi nähdä, kuinka joku nappaa pitopöydästä mukaansa nisu-ukon.
 
Kuunvalossa, lyhty kourassaan, talon isäntä tallustaa kohti saunatupaa. Haltioiden ja tonttujen takia ulko-ovi on jätetty raolleen. Oven raosta isäntä tyrkkää eteiseen puurolautasen, että yölliset löylyn lyöjät saavat syödäkseen.
 
Jouluna ei sovi unohtaa ketään.
 
Lähteitä: Kustaa Vilkuna: Vuotuinen ajantieto (1983), Mysi Lahtinen: Joulu, sen historia, askareet ja herkut (2003), Vaasa-lehdet 12/1915, aikalaiskirjeet.