Kanta-Häme

Maakunnan silmät

Kolme kokenutta kuvajournalistia kertoo, miltä Kanta-Häme näyttää kameran linssin läpi. Terho Aalto, Juhani Salo ja Markku Tanni valitsivat kymmenien tuhansien kuvausmatkojensa joukosta helmet.

 

Kahvi höyryää, pulla tuoksuu, kamarista kuuluu radion ääni – ”yleisohjelmalta” tietenkin. 

Vierailu metsäperinteen taitajan ja keräilijän, Reino Halinin luona Lammilla oli yksi valokuvaaja Terho Aallon mieleenpainuvimmista työtehtävistä viime kesänä. 
– Se oli kuin olisi astunut pois tästä ajasta, hän kertoo.

Lehtikuvaajan työ on ihmisten kohtaamista. Koska kohtaamiseen on usein niukasti aikaa, ongelmana on, miten saada kuvattava rentoutumaan. 

Halinin kuvaaminen sujui kiireettömästi ja kuin itsestään. Hän kertoi niin innostuneesti asiastaan, että tuskin huomasi kuvaajan läsnäoloa.

Hämeen Sanomien valokuvaajana Aalto on tavannut ihmisiä monenlaisissa tilanteissa. Hän on kuvannut onnettomuuspaikoilla, urheilukilpailuissa, presidentinlinnassa, teatterissa, synnytyslaitoksella, nakujuoksukilpailuissa.

Jos jotain, niin lehtikuvaajan työ on opettanut hänet kohtaamaan ihmiset, olivatpa he mitä tai keitä tahansa.

– Ei ala vapisuttamaan, vaikka vastaan tulisi suurvallan presidentti, Aalto naurahtaa.

Kuuluisuuksia Aallon tielle on osunut erityisesti kulttuurielämässä, sillä hän on kuvannut mielellään taiteilijoita ja teatterintekijöitä. Siitä muistuttaa toinen tämän sivun henkilökuvista, yhdysvaltalaisen valokuvaajan Mary Ellen Markin muotokuva. 

Salon taidemuseossa näyttelyään esitellyt Mark oli kiireinen, ja Aalto sai lopulta luvan ottaa vain yhden valokuvan. Se riitti. Hän pitää kuvaa itselleen tärkeänä ja merkityksellisenä.

Terho Aallon suosikkipilapiirroksessa valokuvaaja yrittää raivata tiensä ihmismuurin läpi. ”Anteeksi, olen valokuvaaja.”  ”Niin olemme mekin!”, vastaavat tientukkeeksi asettuneet ihmiset ja napsivat kännykkäkameroillaan kuvia. 

– En todellakaan tiedä, mikä on lehtikuvan tulevaisuus. Nykyään kaikki kuvaavat, ja kaikista halutaan moniosaajia, hän sanoo.

Aallon mielestä olisi hyvä, jos valokuvaaja saisi ”moniosaamisen” sijasta keskittyä kuvaamiseen, koska on siinä ammattilainen.

Hyvä lehtikuva kertoo yhdessä silmäyksessä, mistä on kyse. Joskus kuvaan voi sisältyä jopa enemmän informaatiota kuin itse asiassa tai uutisessa on. Se edellyttää toki, että katsoja osaa lukea kuvaa.

Eräänä keväänä Aalto sai hälytyksen metsäpalopaikalle. Kun hän pääsi perille, pienehköllä paloalueella oli jo jälkisammutus käynnissä. Tuntui, ettei kuvattavaa ollut.

Pois lähtiessään hän kuitenkin huomasi sammutusmiehen, joka käänsi vesiletkua savuaviin mättäisiin. Ilta-auringossa vesipisarat kimalsivat kuin kultasäteet.

– Maisemassa ja savuavissa kannoissa oli samaa tunnelmaa kuin taiteen kultakauden klassikkomaalauksessa Raatajat rahanalaiset, Aalto kertoo.

Kaunis kuva julkaistiin lehdessä suurikokoisena, vaikka uutinen oli pieni. 

 

Terho Aalto kuvasi metsäpalon jälkisammutuksen Janakkalan Heinäjoella 2009. Hakkuuaukean tunnelma toi mieleen Suomen kuvataiteen kultakauden maalaukset.

 

Terho Aalto: Padasjoen urheilutapahtuma, Nakukymppi, juostiin ja käveltiin 2016 kauniissa auringonpaisteessa.

 

Terho Aalto: Yhdysvaltalainen valokuvaaja Mary Ellen Mark esitteli valokuvanäyttelyänsä, joka käsitteli identtisiä kaksosia.

 

Terho Aalto: Kiinanharjakoira Celina sonnustautui 2006 pakkasella toppapukuun, fleecetöppösiin ja fleecepipoon.

 

Tekemisestä – nyt

– Jokaisella on oma tyylinsä, sanoo valokuvaaja Juhani ”Juhnu” Salo. 

Salon tyyli on ollut mennä juttutilanteisiin, ottaa kuvat ja jatkaa matkaa. Niin kuin urheilija, joka saapuu suorituspaikalle, hoitaa hommansa ja poistuu suihkuun. 

1980-luvulla Salo pelasi maalivahtina sekä HPK:n jääkiekko- että Hämeenlinnan Tiikereiden maahockey-joukkueessa. Urheilukeikat miellyttivät eniten myös lehtityössä.

– Urheilussa ainakin tapahtuu jotain. Koko kuvaushomma on mennyt asetteluksi. Enää ei mennä tilanteisiin.

Suosikkikuvissaan Salolla on mukana verbi. Remu paukuttaa rumpuja Giants of Rockissa, eteläkorealainen delegaatio tutkii lohifileitä Heimon Kalassa, Paavo Lipponen osallistuu sotaharjoituksiin Parolannummella. 

Parhaimmillaan kuvaustilanne on silloin, kun kohde on täysin tietämätön, milloin kuvaaja painaa kameran laukaisinta. 

– En mä ole kauheasti miettinyt, että onko kuva oikein sommiteltu ja tehty. Kumminkin on sanomalehtikuvasta kyse. Tärkeämpi on se hetki kuin se, että onko kultainen leikkaus tullut oikeaan kohtaan. 

Salo aloitti lehtityöt monitoimimiehenä Kaupunkiuutisissa, jonka toimitus sijaitsi tuolloin linja-autoasemalla. Hän rupesi käymään toimittajien mukana keikoille ja kuvanteon teknisen puolen – filmin kehittämisen, valottamisen ja vedostamisen – hän oppi Heikki Hietaselta.

– Heikki näytti myrkkypytyt ja koneen. Se olikin hienoa hommaa. Pimiössä pääsi oikein töihin.  

Kaupunkiuutisten pimiö oli matalassa kellarissa, jonne raamikkaalla urheilijalla oli vaikeuksia mahtua, mutta ammatillisessa mielessä Salo muistelee paperikuva-aikoja lämmöllä. 

– Pimiössä kun oli, pääsi oikein töihin. Se olikin hienoa hommaa. Mustavalkoiset on kuvia värikuviin verrattuna.

Valokuvaajan työssä parasta on ollut ennalta-arvaamattomuus ja vaihtelevuus. Yhtenä päivänä navetassa, seuraavana presidentin linnassa. 

Salo laskee käyneensä linnanjuhlissa kolme kertaa. Toisin kuin voisi kuvitella, glamour kiertää töissä olevan kaukaa.

– Kuin vaatteet päällä saunassa!   

Salolle valokuvaaminen on ollut työtä, joka ei paljon pirskahdellut vapaa-ajalle. ”Emännän kanssa tehdyistä lomamatkoista” hänelle riittää muistoksi mainiosti parikymmentä kuvaa, tai ostettu postikortti.      

– Mutta voi olla, että alan kuvata lapsenlapsia aikanaan, niiden kasvua. Eiköhän se niitten hoitaminen mun kontolle tule, arvelee Salo.

 

Juhani Salo: Voimistelija Silja Ahosen nauhaohjelma 17.5.2010.

 

Juhani Salo: Heimon Kala  Rengossa sai vieraita Etelä-Koreasta 10.10.2001.

 

Juhani Salo: Pääministeri Paavo Lipponen Parolannummella 27.5. 2001.

Jokainen kuva on pieni performanssi

Markku Tanni tunnetaan valokuvaajana, joka soluttautuu sujuvasti ja vähin äänin tilanteeseen kuin tilanteeseen. 

– Tilanteeseen hiiviskelystä on tullut maneeri, joka toimii. En häiritse ketään ja saan tehdä oman työni rauhassa. 

Tasan 20 vuotta Hämeen Sanomissa työskennelleen Tannin mukaan suurin osa ihmisistä ei varsinaisesti nauti, että heitä kuvataan. Haastattelutilanteessa sen voi tehdä vaivihkaa.

– Monesti haastateltava on kysynyt, että siinäkö ne kuvaukset olivat? Tanni hymyilee.

Tanni tunnetaan myös omaperäisestä tavaramerkistään. Hän käyttää kameran nokassa pääosin laajakulmaobjektiivia.

– Haluan lehtikuvaan paljon informaatiota. Se on tärkeintä sisältöä lehtikuvissani, taiteellisuus tulee vasta seuraavaksi.

Arkistosta tämän jutun kuvitukseksi Tanni valitsi otoksiaan vuosien takaa paitsi edellä mainitulla periaatteella, myös siksi, että tilanteilla kuvien takana on ollut suuria merkityksiä hänen ammatti-identiteettinsä kehittymiseen.

Vuonna 1997 Tannin ensimmäinen kolarikuva jätti häneen ikuisen jäljen. 

– 12-tiellä oli henkilöauto ojassa linja-auton alla. En ole toipunut siitä vieläkään. Kolari vaati kuolonuhreja. Tilanne oli uusi minulle, mutta varmaan myös VPK:n miehille. He ajoivat minut pois, vaikka yritin vain tehdä työtäni.

Vuonna 2000 hän ikuisti pallosalamasta johtuneen tulipalon Pekolassa. Kuvasta näkyy, kuinka ihmiset tyhjentävät poroksi palavaa Metsänkylän kartanon päärakennusta samalla, kun palomiehet sammuttavat sitä.

– Se oli osoitus joustavuudesta, mitä oli ennen. Tilanteesta teki harvinaisen myös, että samalla yläkertaan säilötyt kranaatit räjähtelivät, yhden sokka lensi naapuritalon ikkunasta sisään.

Toukokuussa 2013 Tanni sai komennuksen kuvata Verkatehtaalla esiintyvää Anssi Kelaa. Artisti tempaisi kuvaajan lavalle, jossa Tanni otti kuvan, kumarsi yleisölle ja jatkoi toimitukseen.

Kuvassa näkyy 20 vuoden kehitys. Uransa alussa Tanni pelkäsi sosiaalisia tilanteita, mutta tuossa tilanteessa täpötäydessä Vanaja-salissa hän oli osa ohjelmanumeroa. 

– Minulle valkeni, että jokainen kuva on pieni performanssi, jossa valokuvaaja luo samalla kuvan myös itsestään.

Harva tietää, että Markku Tanni aloitti media-alan työnsä vuonna 1987 vapaana toimittajana, joka kuvasi itse kaikki keikkansa. Hän kirjoitti muun muassa Hämeen Kansaan ja Hämeen Yhteistyöhön.

– Olen koulutukseltani kuvataiteilija. Mietin, miksi en voisi keskittyä valokuvaamiseen. Huhtikuussa 1997 pääsin Hämeen Sanomiin tuuraajaksi. Sille tielle jäin. 

 

Markku Tanni: Anssi Kela täpötäyden Vanajasalin yleisön edessä 2013.

 

Markku Tanni: Metsänkylän kartano paloi poroksi 2001. Kyläläiset olivat auttamassa, kun talo piti tyhjentää tavaroista.

 

Markku Tanni: Autokolari 12-tiellä vuonna 1997 jätti kuvaajaan ikuisen jäljen.

 

Markku Tanni: Vanajan RC:n lentopallomestaruusjuhlissa ei otettu selfieitä 2007.

 

Markku Tanni: Harvinainen kuva (2002) hymyilevästä Paavo Lipposesta, joka vieraili Hämeenlinnassa lastentapahtumassa. Lipposen vierailut osuivat lähes aina Tannin työvuoroon.
 

 

Toni Rasinkangas, Ursula Ryynänen, Pirjo-Liisa Niinimäki

Päivän lehti

25.1.2020