Kanta-Häme

Maanjäristys vei avun metsään

– Nyt on paine.

Kangasalalaisella ensihoitajalla Emilia Köykällä on käsissään taulu, johon on kirjattu eri potilaiden hoitotarpeita. Työtä nimittäin riittää, koska maanjäristyksen seurauksena tilapäisesti pystytetylle kenttäklinikalle on juuri saapunut parinkymmenen hoitoa tarvitsevan ryhmä.

Yksi hoitaja yrittää organisoida hoitotarvetta ja pitää ihmismassaa rauhallisena. Muut hoitajat käyvät lääkärin kanssa läpi huutavaa ja huolestuneesti käyttäytyvää joukkoa ja selvittävät, kenen hoitotarve on kaikkein suurin.

Lammilaisten ei tarvitse suotta hätääntyä, maanjäristystä alueella ei oikeasti ole. Kyseessä on nimittäin Hämeen ammattikorkeakoulun ja Etelä-Walesin yliopiston järjestämä kriisi- ja katastrofityön simulaatio.

Harjoitus on osa Etelä-Walesin yliopiston maisteriohjelmaa, jonka tavoitteena on valmistaa opiskelijat toimimaan hoitotehtävissä kriisialueilla. Joukossa on mukana myös Hamkin ylempää ammattikorkeakoulututkintoa suorittavia opiskelijoita, mutta noin 50 opiskelijasta valtaosa on kuitenkin ulkomaalaisia.

Ammattilaisten suunnittelema

Viikon aikana opiskelijat pannaan koville.

Kolmevuotisen opinto-ohjelman ensimmäisen vuosikurssin opiskelijat näyttelevät harjoituksessa potilaita. Vaikka varsinaista hoitovastuuta heillä ei ole, fuksit elävät viikon metsässä lähestulkoon pelkillä luonnon antimilla.

– Olen ainakin oppinut paljon, ”rintakipujen” takia hoitoa hakemaan tullut opiskelija Chris Plummer Iso-Britanniasta kertoo.

Eikä varsinaista hoitotyötä tekevillä vanhemmilla opiskelijoillakaan ole sen helpompaa. Jokaiselle potilaalle on ohjeistettu eri oire, jota pitää näytellä. Kaikki kuitenkin valittavat yhtenä joukkona selkäänsä, jalkaansa tai muuta mielikuvituksellista kipua.

Työtä on paljon ja hoitohenkilökuntaa vähän: yhden lääkärin lisäksi on muutama hoitaja. Hoitovälineetkin vaihtelevat.

Opettajien tavoitteena onkin panna kokelaat prässiin.

Todentuntuisen simulaation taustalla on kaksi hoitotyön ammattilaista, jotka ovat työskennelleet kriisipesäkkeissä ympäri maailmaa.

Toinen harjoituksen laatijoista, tuntiopettajana toimiva Hanna Oommen oli viimeksi tekemässä kriisitöissä Filippiineillä heinäkuussa, kun maahan oli iskenyt taifuuni.

– Tämä ei ole oikeastaan edes niin sanottu worst case scenario. Täällä annetaan perusterveydenhoitoa, ja opiskelijoiden pitää esimerkiksi pohtia, mihin lisähoitoa vaativat potilaat voi lähettää ja kuka kuljettaa heidät, Oommen sanoo.

Täyttä eläytymistä

Ohjelmaan osallistuvilla opiskelijoilla on kaikilla jonkinlainen sosiaali- tai terveysalan koulutus. Joukko koostuu pääsääntöisesti sairaanhoitajista, mutta on mukana pari lääkäriä ja yksi opettaja.

Intensiivisestä koulutuksesta huolimatta tunnelma on rento. Kaikki ottavat kuitenkin harjoituksen niin tosissaan, että paikalle tupsahtanutta lehtitoimittajaa käsitellään aluksi kuin tämä olisi kriisipesäkettä koluava sotareportteri.

Ohjelmaan hakeutuvilla onkin halu auttaa ihmisiä tilanteissa, joissa apua todella tarvitaan. Monilla on myös aiempaa kokemusta kriisinhallintatehtävistä. Zimbabwessa syntynyt ja nykyisin Englannissa asuva Helen Rushwaya on nähnyt vastaavaa muun muassa Intiassa ja eri puolilla Afrikkaa.

– Tämä vastaa todellisuutta melko hyvin. Apua tarvitsevat ovat hämillään ja kivuissaan, ja hoitajia on liian vähän. Pitää vain osata olla empaattinen, Rushwaya toteaa.

Pitkän edetessä uusia potilaita virtaa tasaisesti hoitopaikalle, ja opettajat välillä neuvovat, miten potilasvirtaa kannattaa hoitaa.

Illan suussa urakka helpottaa – vai helpottaako? Opettaja Hanna Oomman hymähtää.

– Heidän pitää vielä illalla suunnitella, miten järjestää hoito, kun rakennus on romahtanut. Idea tuli Filippiineiltä. (HäSa)