Kanta-Häme

Määrääkö teidän kotonanne kuningas Ei?

Tuttu ja kiusallinen tilanne: äiti hakee lasta kyläpaikasta. Lapsi kieltäytyy tottelemasta, pinkoo karkuun ja piiloutuu sohvan taakse.

Nolostunut aikuinen kantaa lopulta huutavan ja potkivan lapsen ulos ovesta.

Vaikka äidistä tai isästä tuntuu siltä, että muiden kullannuput eivät koskaan heittäydy lattialle itkupotkuraivareineen, lohduttaa Mannerheimin Lastensuojeluliiton asiantuntija: kaikki lapset testaavat joskus rajojaan.

Sellaista herranterttua ei olekaan, joka ei koskaan kyseenalaistaisi vanhempien käskyjä. Uhma kuuluu kasvamiseen.

– Jos positiivista näkökulmaa etsitään, rajojen koetteleminen kehittää lasta. Uhmaaminen on osa itsenäistymistä ja erillisyyden harjoittelua, päivystysohjaaja Laura Klemetti MLL:n vanhempainpuhelimesta sanoo.

Vanhempia hämmentää, kun joustava ja taipuisa lapsi muuttuu yhtäkkiä raivoavaksi jästipääksi. Moni kokee, että arki on lasten kanssa yhtä ja samaa kädenvääntöä.

– Lapsi saattaa tahtoa tahtomisen vuoksi ja absurdeiltakin tuntuvia asioita. Lapset eivät kuitenkaan ole tarkoituksellisesti kiusankappaleita, Klemetti vakuuttaa.

Kun uhmaava lapsi harjoittelee oman tahdon toteuttamista, hänellä ei välttämättä ole keinoja ilmaista toiveitaan.

Ulos tulee alkukantaisia asioita: lapsi sylkee, potkii ja riehuu, kun häneltä kielletään tai vaaditaan jotakin. Samalla, kun lapsi testaa rajojaan, hän testaa myös turvallisuuttaan.

Tässä tilanteessa aikuisen tehtävä on olla yksiselitteinen, selkeäsanainen ja johdonmukainen. Kyse on siitä, että lapsi voi luottaa aikuiseen. Vanhempi kokee ymmärrettävästi keinottomuutta, mutta omia tunteita ei kannata pullauttaa pintaan.

– Jos aikuinen päästää itsensä samaan tilaan, on tilanne entistä hankalampi. Jokainen tietää, että kiihdyksissä olevan kommunikaatio ei toimi eikä toinen kiihdyksissä oleva pysty ottamaan mitään vastaan.

Tunnekuohun keskellä järkeen vetoaminen ei auta. Sanat menevät hukkaan, kun lapsi sätkii ja potkii lattialla.

Laura Klemetti muistuttaa, että lapsi pystyy kyllä kiihdyttämään itsensä valtavaan tunnekuohuun, muttei vielä osaa hillitä ja rauhoittua itse.

– Älä jätä lasta yksin, pysy hänen vierellään, vaikka hän kuinka hakaisi vastaan. Ei tarvitse edes koskettaa lasta, mutta lähellä kannattaa pysyä.

Jotkut lapset tarvitsevat rauhoittuakseen syliä, toisille taas koskettaminen kiukun hetkellä on aivan myrkkyä.

Tunteiden sanallinen avaaminen auttaa.

– Aikuinen voi sanoa, että ”huomaan sinun olevan kiukkuinen ja väsynyt, mutta meidän on nyt tehtävä tämä asia”. Lapsi vasta opettelee sietämään omia vahvoja tunteitaan. Siksi vanhempien kanssa on hyvä treenata tunteiden käsittelemistä, Laura Klemetti sanoo.

Hän muistuttaa, että alle kolmevuotias ei hahmota syy–seuraus-suhteita, eikä pysty aina omaan päättelyyn.

Siksi aikuisen on isoissa ja merkityksellisissä asioissa päätettävä hänen puolestaan.

On myös hyvä pitää mielessä, että kaikki asiat eivät ole kieltämisen, käskemisen tai kitalakihuudon arvoisia.

– Sekään ei vahingoita lasta, vaikka joskus joustettaisiinkin. Antavathan aikuiset itselleenkin joskus mahdollisuuden luisua rutiineista. Poukkoiluun ei kuitenkaan kannata sortua. Se lisää lapsen turvattomuutta, jos ensin väännetään kättä puoli tuntia jostakin asiasta ja sitten annetaan periksi.

– Rajojen asettamisella pitää olla tarkoitus ja syynsä, Laura Klemetti sanoo. (LM–HäSa)

Annamari Nurminen