Kanta-Häme

Maaseutu innosti yrittämään

Turhan pitkä työmatka ja ainainen kiire.

Siinä syy, miksi Tuuloksessa asuva kiinteistönvälittäjä Heli Mäenpää ryhtyi kypsyttelemään ajatusta ammatinvaihdosta.

Ajatus ei jäänyt kypsyttelyn asteelle, vaan perjantaina Mäenpää valmistui kahdeksan muun aikuisopiskelijan kanssa suoritettuaan reilun vuoden kestävän maaseutumatkailun ammattitutkinnon.

Vaikka oma yritystoiminta on vielä lapsenkengissään, on suunta selvä. Tavoite on, että Mäenpää työllistäisi itsensä maaseutumatkailua tarjoamalla. Koulutus tarjosi paitsi ideoita, mutta opetti myös arvioimaan riskejä ja kannattavuutta.

– Itsellä on jo sen verran ikää, että en uskalla paljon lähteä investoimaan. Eteenpäin pitäisi päästä pienillä satsauksilla. Lisäksi tämä aika vaikuttaa; vapaa-aikaan liittyvä on varmasti se, mistä ensimmäisenä säästetään, jos tekee tiukkaa, hän sanoo.

Mäenpää on jo nyt vuokrannut Tuuloksessa, Ormajoen maisemissa sijaitsevaa saunaa ja kylpytynnyriä, esimerkiksi tyky-päiviä viettäville yrityksille.

Toistaiseksi tilaisuuksia on ollut noin yksi kuukaudessa. Ideoita on jatkoa ajatellen, ja Mäenpää suunnitteleekin muun muassa ruoanvalmistuskeittiön rakentamista, yleistä tilojen päivittämistä sekä ohjelmapalveluiden tarjoamista.

Ruokaa, rauhaa ja hiljaisuutta

Hämeen ammatti-instituutin järjestämä maaseutumatkailun ammattitutkinto sisältää majoitus-, ateria- ja ohjelmapalveluopintoja sekä asiaa yrittäjyydestä. Koulutuksen vetäjä Pirjo Koskinen kertoo, että juuri tämänmuotoisena koulutus oli valtakunnallisestikin uutta.

Valmistuvien on mahdollista ryhtyä yrittäjiksi tai työllistyä jo alueella toimiviin maaseutumatkailuyrityksiin. Tarjontaa Kanta-Hämeessä on, Koskisen arvion mukaan kymmenittäin.

– Erikoistumista vaaditaan, massan mukana ei auta kulkea. Hyvä ruoka on yksi juttu, majoituskohteissa taas viihtyvyystekijät – esimerkiksi puhtaus – ovat tärkeitä.

Vaikka maaseutukohteista haetaan tavallisesti rauhaa ja hiljaisuutta, on yksinkertaisille ohjelmapalveluillekin paikkansa – tarinoita, kalastusta, kävelyä.

Asiakkaat vaihtuvat sesongin mukaan – jouluaikaan esimerkiksi liikkeellä ovat paljolti perheet.

– Eläkeläisryhmät ja aktiivisesti toimivat muut ryhmät eivät varmasti ole vähentymässä, niihin kannattaa markkinointia lisätä.

Seuraava maaseutumatkailun ammattitutkintoon aloittava kurssi aloittaa Hämeen ammatti-instituutin Lepaan yksikössä helmikuussa. Opiskelu järjestetään monimuoto-opiskeluna, ja opinnot voi hoitaa työn ohessa. Ryhmään otetaan 15 opiskelijaa, haku päättyy 24.1. (HäSa)