Kanta-Häme Häme

Maaseutuyritysten kehittämiseen tarjolla vielä tukirahaa Kanta-Hämeeseen

Forssalainen Karotia oy sai vuonna 2015 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman yritystukea pakkaamotuotantotilojen laajennukseen ja toiminnan uudistamiseen. Kuvassa yrityksen toimitusjohtaja Arto Hyytiäinen. Kuvituskuva. Kuva: Seppo Pessinen
Forssalainen Karotia oy sai vuonna 2015 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman yritystukea pakkaamotuotantotilojen laajennukseen ja toiminnan uudistamiseen. Kuvassa yrityksen toimitusjohtaja Arto Hyytiäinen. Kuvituskuva. Kuva: Seppo Pessinen

Hämeen Ely-keskus on tehnyt päätöksen Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman kehittämishanke- ja yritystukien viimeisistä hakujaksoista ohjelmakaudella 2014-2020. Ohjelmakausi on loppusuoralla ja vielä on noin vuoden ajan mahdollista hakea rahoitusta Kanta- ja Päijät-Hämeen alueella.

Ely-keskus kohdentaa kuluvan vuoden lokakuun lopulla päättyvän hankerahoituksen haun yritysryhmähankkeisiin. Sen jälkeen käynnistyvillä hakujaksoilla voi hakea myös muita kehittämishankkeita.

Yritysrahoitusta on vielä kohtuullisen paljon tarjolla, joten yrityksiltä toivotaan aktiivisuutta tukien hyödyntämiseen. Yritystukia kannattaa hakea suurempiin hankkeisiin viimeistään vuoden 2020 alkupuoliskolla.

Kehittämispäällikkö Timo Kukkonen Hämeen Ely-keskuksesta kertoo, että olennaisin kriteeri hakuehdot täyttävälle yritykselle on sijainti maaseudulla.

– Forssan seutu lasketaan kokonaan maaseuduksi, Hämeenlinnan vanhaa kaupunkia ei, Kukkonen tarkentaa.

Yritystukea on tarjolla ensi vuodeksi ministeriön linjauksesta riippuen noin kaksi miljoonaa euroa, hankerahoitusta noin miljoona. Kukkosen mukaan molemmilla tuilla on ollut ohjelmakauden aikana hyvä kysyntä, tukea on myönnetty noin 30 miljoonaa euroa. Kukkonen sanoo, ettei tukea ole tarkoitus myöntää varsinaiseen maataloustoimintaan.

– Lähinnä tämä tuki on tarkoitettu mikroyrityksille ja pienessä mittakaavassa elintarvikealalle. Myös aloittavat ja jopa yhden hengen yritykset voivat tukea saada. Mahdollisuuksia kannattaa kysyä Elyn asiantuntijoilta tai Pro Agrian Satu Nurmelta, Kukkonen opastaa.

Yritysryhmähankkeet sisältävää hanketukea voi hakea marraskuun alusta ensi vuoden maaliskuun loppuun ja huhtikuun alusta syyskuun loppuun. Yritystukea voi hakea neljässä eri jaksossa marraskuun alusta ensi vuoden lokakuun loppuun.

Ely-keskus tekee ohjelmakauden viimeiset rahoituspäätökset vuoden 2020 loppuun mennessä. Hankkeet voivat kestää enintään vuoden 2022 loppuun saakka. FL