Kanta-Häme

Made in Häme jouduttiin perumaan

Jaana Paavilainen joutui perumaan järjestämänsä Made in Häme -tapahtuman, sillä paikalliset yritykset eivät innostuneet tulemaan näytteilleasettajaksi.

Tapahtuman tarkoitus oli esitellä paikallisten yrittäjien toimintaa asiakkaille ja olla verkostoitumispaikka yrittäjille.

– Made in Häme oli alun perin tarkoitus järjestää samaan aikaan Pimeän kaupan illan kanssa, mutta Pimeän kaupan ilta siirrettiin myöhemmäksi. Samaan aikaan on myös HPK:n avajaispeli, joka vei varmasti myös yrittäjien intoa. Syyskuun alussa on Yrittäjän päivä, joten voi olla, että monet menevät sinne, Paavilainen sanoo.

Hän myös harmittelee, ettei paikallisilta yrittäjiltä löytynyt tarvittavaa innostusta tapahtumaan.

Paikalle oli kuitenkin saatu tarpeeksi panelisteja keskustelemaan ajankohtaisista asioista, joukossa oli nimekkäitä yrittäjiä ja poliitikkoja.

– Olisi ollut epäreilua panelisteille, jos heillä ei olisi ollut yleisöä, joten se oli myös yksi syy perua tapahtuma, Paavilainen perustelee. (HäSa)

 

 

 

 

Päivän lehti

1.6.2020