Inas Alsewari maistatti viime vuoden Mahdollisuuksien torilla kansainvälisiä herkkuja.
Kanta-Häme Forssa

Mahdollisuuksien tori tänään Forssassa: Paleface, ulkoilmaelokuvia, torielämää ja paljon valoa

Mahdollisuuksien torin järjestäjät uskalsivat kysyä ja nappasivat Palefacen pääesiintyjäkseen. Perjantai-ilta on myös ulkoilmaleffoja, kansainvälistä torielämää, korkeatasoista keskustelua ja valoa.

– Ensin totesimme, että ei se tule. Ei meidän resurssit riitä, ei kannata kysyäkään. Olen kuitenkin todennut työelämässä monet kerrat, että kysyminen ei maksa mitään, Hämeen Setlementin järjestökoordinaattori Niina Salo-Lehtinen toteaa.

Salo-Lehtinen päätti kysyä, ja niinhän siinä kävi, että Paleface sanoi kyllä. Mahdollisuuksien tori Forssa järjestetään nyt kolmatta kertaa ja ensimmäisen kerran esiintyjien joukossa on valtakunnallisesti tunnettu artisti.

Paleface nousee Kehräämön Patoaukion lavalle perjantai-iltana klo 21.00.

– Paleface sopii tapahtumaan hyvin, koska hän on varsin kantaaottava artisti, ja hänen ideologiansa sopii yhteen Mahdollisuuksien torin ja Kepan kanssa, Salo-Lehtinen sanoo.

 

Tapahtumasta yritettiin tehdä tänä vuonna hieman edellisvuosia suppeampaa, mutta niinhän siinä kävi, että ideoita syntyi ja syntyi ja myös toteutui.

Illan ohjelman perusteella runsaus ei ole lainkaan huono asia. Vai mitä sanot näistä poiminnoista: Keskustelutilaisuus maailmanrauhasta buddhalaisen laman johdolla, lyhytelokuvia ulkoilmassa jättiscreeniltä, elävää musiikkia, 36 näytteilleasettajaa, kansainvälisiä ruokia ja illan päätteeksi tulitaideshow.

– Tuli hyvä setti, jokaiselle jotakin. Toivomme erityisesti, että nuoret löytäisivät paikalle, Salo-Lehtinen peukuttaa.

Nuorisonäkökulmaa tuo myös Forssan nuorisovaltuusto, joka on mukana tapahtuman valmisteluissa.

– Panostusta nuoriin on lisätty, mutta tapahtuma on ehdottomasti kaikenikäisille, järjestäjiin kuuluva Kirsi Hipp painottaa.

Johanna Rämö ja Hoshyar Kurdi valmistelivat perjantaista Mahdolllisuuksien toria jo viikolla. Kuvat: Tapio Tuomela

 

Nuorten houkuttelu oli yksi syy, miksi tapahtuma siirrettiin lauantain aamupäivästä perjantai-iltaan. Toinen syy on valo-teema: syysillassa valon eri sävyt tulevat esiin.

Konkreettisesti teema näkyy tulitaideshowssa, Valosirkus Spektrin esityksessä sekä valo-teemaisessa valokuvanäyttelyssä. Valo on mukana myös henkisellä tasolla esimerkiksi kirjeprojektissa, jossa tuodaan valoa tuntemattoman päivään.

Valon tuomisen voi nähdä osana koko Mahdollisuuksien torin ideologiaa, onhan tavoitteena luoda oikeudenmukaisempaa maailmaa ja ymmärrystä erilaisten ihmisten välille.

 

Valtaosa illan tapahtumista keskittyy Patoaukiolle ja Brander-saliin.

– Kannattaa kuitenkin poiketa myös lankavärjäämön käytävälle, jossa Piippuaukion Osuuskunnan jäsenet myyvät käsitöitään, Kirsi Hipp vinkkaa.

Hipp odottaa erityisesti Jokioisilla asuvan buddhalaismunkin ajatuksia.

– Yleensä vain missit puhuvat maailmanrauhasta. Nyt saadaan vähän korkeatasoisempaa keskustelua, Hipp myhäilee. HäSa

Mahdollisuuksien tori Forssassa

Mahdollisuuksien tori Forssa 2018 järjestetään kehräämöalueella perjantaina 14.9. klo 18–22. Torialue screeneineen ja esiintymisalueineen on Kehräämön Patoaukiolla mutta tapahtuma leviää myös muualle Kehräämöä.

Lava ja screen:

18.00 Tapahtuman avaa Forssan nuorisovaltuuston puheenjohtaja Sami Norr.

18.10 Tesma

18.40 Kirjeitä kotiin -elokuva

19.00 Horizonte Latino

19.15 Yövaras-elokuva

20.00 Horizonte Latino

20.20 Valosirkus Spektri

21.00 Paleface

Muu ohjelma:

18.00 Chiwelw ja jättiläinen – satuseikkailu, luontomuseo

18.00 Spektrin vannetanssityöpaja, kirjastonpiha

18.00 Pientä valoa -elokuva ja keskustelu, Brander-sali

19.00 Maailmanrauha – buddhalaisen laman puhe, Brander-sali

22.00 Tulitaideshow, patoaukio.

15 tuoreinta

Päiväkohtaisia uutisia

syyskuu 2018
ma ti ke to pe la su
« elo    
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930