Kanta-Häme

Mahtuu hevonen jos kaksikin

Vielä viime keväänä Aulangon kylpylän lähistöllä majaili vielä vanha kaarimuotoinen pressuhalli.

Nyt, vajaat puoli vuotta ja runsaat puoli miljoonaa euroa myöhemmin, Aulangon Ratsastuskoulu on saanut valmiiksi uuden maneesinsa. Rakennusvalvoja antoi siunauksensa uudelle rakennukselle joulukuun puolessavälissä.

– Tämä valmistui kreivin aikaan nyt, kun pakkaskelit tulivat, Ratsastuskoulun yrittäjä ja ratsastuskouluttaja Salla Varenti sanoo.

Kilpailut mahtuvat

Vanajaveden rannalle noussut hevosmaneesi uusi nahkansa täysin. Samalla, kun kaarihalli lähti, sai koko rakennus myös lisää kokoa.

Vanhassa maneesissa ratsastustilaa oli käytössä runsaat 680 neliömetriä. Päivityksen yhteydessä ratsastusala kasvoi yli kaksinkertaiseksi. Uusi, harjakattoinen puurakennus on ratsastuspinta-alaltaan runsaat 1 600 neliömetriä.

Varennin mukaan uusi rakennus mahdollistaa sen, että koulu järjestää entistä monipuolisempia tapahtumia. Yksityiset ratsastajat mahtuvat maneesiin ratsastustuntien aikana.

Entistä suuremmat tilat myös mahdollistavat Hämeen Ratsastajien ratsastuskilpailut, joita ei aiemmin mahtunut pitämään.

– Se on iso ja tilava ja valoisa. Vanhaan muovipussiimme verrattuna maneesi tuntuu luksukselta, Varenti lisää.

Keväällä Ratsastuskoulu on myös aloittamassa erillistä ratsastuskoulusarjaa, johon on lupautunut opettajiksi ratsastusalan ammattilaiset, kuten Warwick McLean sekä Nina Fagerström.

Turisteja lisää?

Uusi maneesi oli perheyritykselle suuri investointi. Aulangon Ratsastuskoulun hallituksen puheenjohtajan Arja Varentin mukaan kokonaiskustannukset liikkuvat 600 000–700 000 euron välimaastossa.

Koulu sai myös ely-keskukselta investointitukea rakennustöitä varten. Ely kuittaa kustannuksista kuudenneksen.

Arja Varentin mukaan uusi maneesi ei tule näkymään käyttökustannuksissa ainakaan heti, tosin koulu jo korotti maksujaan rakennustöiden alkaessa.

Uusien tilojen avulla voi kuitenkin saada lisää ratsastajia. Tällä hetkellä Aulangon Ratsastuskoululla käy noin parisataa ratsastajaa viikoittain.

Yksi joukko, jota toivotaan lisää, ovat Aulangolla liikkuvat turistit.

– Mielellämme näkisimme asiakkaita myös päiväsaikaan. Turisteilla on parempi mahdollisuus tulla tänne, hän arvioi.

Ratsastajamäärien lisäys pitää kuitenkin Arja Varentin mukaan tehdä hevosten ehdoilla. Ratsastuskoululla on yhteensä 16 omaa hevosta, ja toiset 16 on täysihoidossa.

Entistä suuremman maneesin takia Ratsastuskoulu palkkaa uuden työntekijän. Maneesin oheen on rakennettu nimittäin lämmitetyt tallitilat 14 hevoselle.

Tilaa on liikkua

Uusi maneesi on ollut kaksi viikkoa käytössä, ja tunteja on vedetty käyttöönotosta lähtien.

Emmi Raatikainen on käynyt uudessa maneesissa jo muutaman kerran, ja tila miellyttää.

– Vaikka ratsastajia on paljon, täällä mahtuu liikkua.

Viralliset avajaiset vietetään tammikuun puolessavälissä. (HäSa)