Kanta-Häme

Mainiemen päivät alkavat olla luetut

Mainiemen kuntoutuskeskuksen tulevaisuus näyttää nyt rajalliselta.

Suurin osa kuntoutuskeskusta ylläpitävistä 29 kunnasta on vastannut kyselyyn, joka paikan tulevaisuudesta järjestettiin.

– Useimpien vastaus on, että jos isot kunnat Tampere, Lahti ja Hämeenlinna eivät halua jatkaa, ei pienemmilläkään ole siihen mielenkiintoa, Tampereen yhteyspäällikkö Tuukka Salkoaho kertoo.

Tosin esimerkiksi Forssan suunnalla olisi mielenkiintoa ylläpitää päihdehuollon kuntayhtymää edelleen.

– Sekä Forssan kaupunki että sikäläinen terveydenhuollon kuntayhtymä ovat ehdottaneet, että pitäisi löytää jokin muu ratkaisu kuin toiminnan lopettaminen.

Tampere kiirehtii

Silti näyttää vahvasti siltä, että lähiaikoina joudutaan käynnistämään neuvottelut päihdehuollon kuntayhtymän purkamisesta ja Mainiemen toiminnan lopettamisesta.

– Tampereen kaupunginhallituksen kanta on, että neuvottelut pitäisi käynnistää mahdollisimman nopeasti, jotta loppuselvitys voitaisiin tehdä jo tämän vuoden kuluessa, Salkoaho muistuttaa.

Hämeenlinna ja Lahti ovat peesanneet tässä asiassa Tamperetta. Niilläkään ei ole mielenkiintoa jatkaa toimintaa ilman Tamperetta, joka on ollut Mainiemen suurin käyttäjä ja rahoittaja.

Taustalla ovat kuntayhtymän heikentynyt talous, Lammilla sijaitsevan kuntoutuskeskuksen remonttitarpeet ja palvelujen kysynnän vähentäminen.

Isot kunnat perustelevat muutostarvetta myös sillä, että palveluja halutaan painottaa laitoshoidosta avokuntoutukseen.

Vaihtoehdot unohdettiin

Hämeen päihdehuollon kuntayhtymän johtaja Kimmo Mäkelä ei vielä keskiviikkona ollut saanut yhteenvetoa kuntien näkemyksistä, eikä halunnut kommentoida, miten asiassa edetään.

Kuntayhtymän hallituksen puheenjohtaja Mauri Poussa taas sanoi, että Mäkelän on sovittu tiedottavan asiasta.

Mäkelä on aikaisemmin harmitellut, etteivät kunnat ottaneet pohtiakseen muita kuntayhtymän tulevaisuudesta esitettyjä vaihtoehtoja.

– Toimintamme ei ole Lammille sidottua, vaan olemme jo esimerkiksi pilotoineet avopalvelujen viemistä asiakkaiden koteihin.

Hallittu alasajo

Yhteyspäällikkö Tuukka Salkoaho arvioi, että kuntayhtymän johdon, isojen kuntien ja hallituksen tulee seuraavaksi kokoontua ja pohtia, kuinka edetä.

– Varmasti kaikkien tavoitteena on, että yhtymän alasajo olisi mahdollisimman hallittu.

Kuntayhtymän lakkauttaminen on monimutkainen prosessi. Sen käytännön toteuttamisesta ja hinnasta on meneillään myös selvitys.

Kuntayhtymää ei voi purkaa, jos kaksi osakaskunnista vastustaa sitä. Yhtymästä voi kuitenkin erota valtuustokauden lopussa. (HäSa)

Päivän lehti

3.6.2020