Kanta-Häme

Maksaminen on jatkuvassa muutoksessa

Hämeenlinnan keskustassa sijaitseva Levymekka otti korttimaksupäätteen käyttöön reilu viikko sitten. Vaikka laitteen kustannukset hirvittivät, oli kesäkuun alussa aloittaneille yrittäjille Tintti ja Pekka Sarkkiselle alusta asti selvää, että laite hankitaan.

72 prosenttia suomalaisista maksaa ostoksensa tavallisimmin jollakin maksukortilla, kertoo Finanssialan Keskusliitto. Vuonna 2003 vastaava luku oli 36 prosenttia.

Osuuspankin rahoitusjohtaja Kasimir Hirnin mukaan Suomi on korttimaksun kärkimaita. Ilman pin-koodia toimivien lähimaksu- eli pyyhkäisykorttien odotetaan yleistyvän viimeistään ensi vuonna.

Suurin osa päätteistä on vuokralla

Timo Myllykylä Hämeenlinnan Kassa- ja toimistohuollosta sanoo, että kaikista maksupäätteistä arviolta 90 prosenttia hankitaan vuokralle. Omistuslaitteista vuokralaitteisiin alettiin siirtyä Hämeenlinnassa noin kaksi ja puoli vuotta sitten. Kassa- ja toimistohuolto on Hämeenlinnassa maksupäätteitä välittävän Netsin jälleenmyyjä. Nets on entinen Luottokunta.

Kauppias voi vuokrata laitteen joko yhdeksi tai 36 kuukaudeksi. 36 kuukauden sopimuksen tehdessään asiakas maksaa laitteen käyttöönotosta 60 euroa. Vuokrat ovat ilman arvonlisäveroa 40 eurosta ylöspäin. Yhdeksi kuukaudeksi vuokraaminen maksaa veroineen noin 170 euroa.

Omaksi ostettuna laitteet maksavat 500–800 euroa. Hinta vaihtelee sen mukaan, toimiiko laite kiinteällä laajakaistalla vai gprs-yhteydellä, eli onko se kiinteä vai liikuteltava versio.

Nets perii omistuslaitteista vuosittain vielä 99–192 euron ylläpitomaksua.

Matkapuhelinverkkoa käyttävien langattomien laitteiden hinnat ovat kiinteää laajakaistaa käyttäviä laitteita kalliimmat.

Käyttöönottomaksujen ja vuokrien päälle yrittäjä maksaa pankille jokaisesta maksutapahtumasta.

Pankki ottaa maksusta osansa

Kauppiaan pitää korttimaksulaitteen lisäksi tehdä sopimus maksuliikenteen hoitamisesta joko pankin tai Netsin kanssa.

Maksutapahtumien hinnoittelusta sovitaan jokaisen asiakkaan kohdalla erikseen. Hinnat riippuvat sekä maksuliikenteen hoitajasta että maksupäätettä käyttävän yrityksen tilasta.

– Pankit kilpailevat maksutapahtumien hinnoittelulla asiakkaista, Hirn sanoo.

Kilpailun lisäksi maksutapahtuman hinnoittelussa otetaan huomioon muun muassa yrityksen toiminnan riskit ja laajuus. Mitä enemmän maksutapahtumia on, sen halvemmalla maksuliikenteen hoitamisen pankilta saa.

Yritykset, jotka toimittavat tavaran tai palvelun vasta maksun vastaanottamisen jälkeen, pelaavat isommilla riskeillä. Tällaisia ovat esimerkiksi lentoyhtiöt. Niiden maksutapahtumista veloitetaan enemmän. (HäSa)

Päivän lehti

18.1.2020