Kanta-Häme

Mallinkaisten koulu kerää viikoittain toistasataa motoristia – Vanhat moottoripyörät kiinnostavat edelleen Kanta-Hämeessä

Janakkalan Mallinkaisten koululle kerääntyy viikoittain toistasataa motoristia.

Vanhat moottoripyörät siirsivät viime kesänä ilta-ajonsa Mallinkaisten koululle, kun aiempi kantapaikka Suviranta oli kiinni. Toinen motoristien suosima paikka on Aulangon tornikahvila Hämeenlinnassa.

– Aulangolla käy kauniina kesäiltana 40 motoristia, projektipäällikkö Erkki Kuparinen arvioi.

Mallinkaisten koulu on vetänyt harrastajia joka puolelta. Viime kesänä parhaimpana päivänä kävi 273 motoristia.

Myös Suviranta on jälleen avautunut, ja motoristit liikkuvat torstaisin Suvirannan ja Mallinkaisten koulun välillä.

Veteraanikilpamoottoripyöräkerhon kunniapuheenjohtaja Simo Nieminen uskoo, että kokoontumisilla on merkitystä etenkin ikääntyvälle väelle.

Sosiaalinen ympäristö lisääntyy, kun pääsee tapaamaan muita samoista asioista kiinnostuneita.

– Sanon aina leikilläni, että tämä on mielenterveystyötä. Muuten jäisi helposti omaan taloonsa, Nieminen toteaa.

Vanhojen moottoripyörien motoristitoiminta sai alkunsa Kanta-Hämeessä epävirallisesti 90-luvun puolivälissä.

Tuolloin ammattikoulunopettajana toiminut Simo Nieminen piti kansalaisopistossa kolmena peräkkäisenä talvena muutaman illan opastusta moottoripyörien entisöinnistä. Moottoripyöristä kiinnostuneet tutustuivat siellä toisiinsa.

Tampereella motoristit alkoivat kokoontua aikanaan Pyynikin näkötornille. Kauan harrastepiireissä liikkunut Aimo Haavisto puhui pitkään, että Hämeenlinnaan tarvitaan samanlainen tapahtuma. Lopulta ajatus sai tuulta alleen.

– Olen touhunnut moottoripyörien kanssa koko pienen ikäni, nyt 80-vuotias Haavisto kertoo.

Nuorisoa moottoripyörät eivät kiinnosta samalla tavalla kuin ennen vanhaan. Nieminen harmittelee asiaa.

– Moni ei jaksa itse rakentaa, vaan kaiken pitäisi olla heti valmista, Nieminen sanoo.

Kritiikkiä saa digitaalisten laitteiden laaja käyttö. Nieminen on epäileväinen, oppivatko nuoret samalla tavalla enää kädentaitoja ja päänkäyttöä.

– Harrastemoottoripyöräily kehittää reagointi- ja havainnointikykyjä, kun täytyy lukea jatkuvasti tietä ja ympäristöä, Nieminen kertoo.

Motoristiporukoihin voi liittyä monenlaisia mielikuvia. Joillekin tulevat mieleen liivijengit, jotka saattavat aiheuttaa epäluuloja.

Kuparisen mukaan vanhojen miesten motoristiporukassa on vain hyviä tyyppejä.

– En itse ole liivi-ihmisiä oikein missään muodossa. HÄSA