Kanta-Häme

Maltti tuo karanneen koiran kotiin

Tapaninpäivänä Hanna-Leena Saarinen vei kolme koiraa lenkille, mutta palasi kotiin kahden kanssa. Amstaffi-uros Pekka pääsi livahtamaan metsälle eikä palannut kutsuista huolimatta.

Pekka on yksi niistä sadoista koirista, jotka karkaavat vuodenvaihteen pyhien aikana. Osa lähtee Pekan tavoin riistanajoon, mutta suuri osa pakoilee rakettien pamahtelua eikä hädissään osaa kotiin.

Etsijäkoiraliiton tiedottaja Päivi Rosenqvist varoittelee, että lenkkimaastoon jääneet ruudinhajuiset roskat voivat laukaista koiran paniikin vielä pitkään.

Pekka-uroksen omistajat Hanna-Leena Saarinen ja Kaisa Metteri-Gold hätääntyivät koiran katoamisesta, mutta käynnistivät etsinnät heti saatuaan ohjeet Etsijäkoiraliiton sivuilta ja neuvontapuhelimesta.

Omistajat epäilevät Pekan innostuneen ajamaan peuraa Aulangolta, mutta suunta oli alkuun täysin arvoitus. Lumipyry ja tuuli hävittivät metsässä heti jäljet.

He yrittivät rauhoittua ja alkoivat jakaa katoamisesta ilmoitusta sekä sosiaalisessa mediassa että katoamispaikan lähellä postilaatikoihin.

Päivi Rosqvist korostaa rauhoittumisen merkitystä. Yhtä tärkeää on, ettei metsään lähdetä joukolla eikä koiraa huudella nimellä. Se lisää koiran paniikkia.

– Etsimisessä tarvitaan sinnikkyyttä ja kestävyyttä. Omistaja joutuu houkuttelemaan koiraansa kuin kesyttäisi villieläintä ja se voi viedä päiviä tai jopa viikkoja. Yleensä tarinat saavat onnellisen lopun, vakuuttaa Päivi Rosqvist.

Etsijäkoiraliiton vapaaehtoisväki koirineen lähtee apuun, mutta etsijäkoira ei tuo karannutta koiraa kotiin. Se ei edes vie karanneen luo, vaan osoittaa hakijoille vain alueen, jolta koira löytyy.

– Kun etsijäkoiran työ päättyy, omistajan on rauhoitettava ja houkuteltava hyvinkin villiintynyt koiransa. Monelle voi olla järkytys, että näköetäisyydelle saatu koira voi paeta omaa omistajaansa.

Pekkaa ei vielä haettu etsijäkoiran avulla. Kaisa Metteri-Gold ja Hanna-Leena Saarinen veivät katoamispaikalle tutunhajuisia vaatteita ja piilottivat koiranruokaa. He grillasivat paikalla makkaraa, jotta haju rauhoittaisi koiraa.

Liitto suosittelee grillaamista, sillä koira pystyy haistamaan tutun ja rauhoittavan tuoksun jopa parin, kolmen kilometrin päähän.

Pekkaa varten tehtiin maastoon hajujälkiä vetämällä märkää tonnikalaa sukkahousuissa. Maastossa kuljettiin myös Pekan kaverikoiran kanssa.

– Vasta tiistaina soitettiin, että Pekka oli nähty Iittalassa, joten siirryimme sinne etsimään, grillaamaan ja tekemään jälkiä.

Keskiviikkona aamupäivällä postinjakaja löysi Pekan ja soitti omistajalle. Hanna-Leena Saarisen ja Pekan jälleennäkeminen oli riemukas: Pekka hyppäsi kaulaan ja loikkasi innolla autoon.

Pekkaa etsittäessä tuntomerkkien antamista ja jopa koiran havaitsemista pimeällä helpotti, että koiralla oli kaulassaan pinkki heijastinpanta ja päällään heijastava liivi.

– Otimme talteen Pekan karvaa, jotta etsijäkoirille olisi ollut hajunäyte. Vielä emme saaneet etsijäkoiraa apuun, emme Jokioisilta emmekä Riihimäeltä, Kaisa Metteri-Gold sanoo.

Päivi Rosenqvist ohjeistaa, etteivät omistajat saa luovuttaa. Koira on yleensä kateissa korkeintaan viikon, mutta voi löytyä jopa kuukausien kuluttua.

– Kadonneen koiran etsiminen on enemmän kestävyysjuoksua kuin sadan metrin pyrähdys. HÄSA