Kanta-Häme

Malttia, sitä kaivataan vielä tovi

Mistä tietää, että kevät on tuloillaan?

No vaikkapa siitä, että puutarhuri Juhani Kajaalan kauppareissut tuppaavat venähtämään kerta toisensa jälkeen pidemmiksi.

Syynä ovat innokkaat kotipuutarhurit, jotka nappaavat kylillä hihasta ja kyselevät neuvoja.

“Joko sitä multaa saa? Joko kohta pääsee toimiin, joko pian?”, miettii moni sormet syyhyten.

Puutarhoilla uuteen kauteen on valmistauduttu kiivaasti, ja monet taimimyymälät ilmoittavat avaavan ovensa huhti- toukokuun aikana.

Kajaalan yritys, Iittalan Puutarha, avasi ovensa virallisesti uuteen kauteen perjantaina. Mutta on sitä multaa myyty jo maaliskuunkin puolella, silloin kun joku on sattunut sitä kysymään.

– Miesmuistiin ei ole ollut näin hyvää fiilistä aloitella tätä hommaa, kun maaliskuun alussa ei lunta näkynyt enää missään. Edellisvuonna piti sulattaa lumet kasvihuoneiden ympäriltä ennen kuin päästiin vauhtiin.

Ensimmäisinä puutarhojen valikoimiin kuuluvat lähinnä erilaiset sipulikasvit – helmililjat, narsissit sekä tulppaanit – sekä tietenkin orvokit.

Kajaalan puutarhalla valikoimiin ilmestyvät myös eräänlaiset puolivalmisteet: kesäkukkien purkitetut pistokastaimet.

– Kaikki eivät halua kasvattaa taimia itse. Ne ovat hyvässä mallissa, latvottukin jo ensimmäisen kerran. Tuntuu, että tämä puoli laajenee vuosi vuodelta.

Kysyttyjä ovat olleet jo nyt myös vihannesten taimet, joita innokkaimmat olisivat halukkaita myös varailemaan.

Ensin parvekkeelle, sitten pihalle

Myös Hattulassa sijaitsevalla Lakstedtin Puutarhalla varaudutaan kevätsesonkiin. Varsinainen taimisesonki alkaa kuitenkin vasta vapusta.

– Orvokkikausi on lähtenyt liikkeelle, ensimmäiset amppelit ovat lähteneet meiltä jo maailmalle. Sitten tulevat ruusupegoniat, pelargoniat ja tietysti äitienpäiväkukat, Tarja Lakstedt luettelee.

Varsinaisia uutuuksia puutarhojen valikoimiin tulee nykyään enää harvemmin. Suunta on pikemminkin se, että eri lajikkeiden värien ja muotojen kirjo monipuolistuu – Lakstedtin puutarhalla esimerkiksi pelargonioita on tarjolla 30 eri lajikkeen verran.

Mutta entäs se kotipuutarhureiden huulilla pyörivä kysymys: milloin pääsee tositoimiin?

– Lasitetuille parvekkeillehan jo pääsee laittamaan – kenellä sellaisia on. Pihalle taas pääsee sitten, kunhan yöpakkaset hellittävät, ilmojen mukaan siis. (HäSa)