Kanta-Häme

Männyn tyvipöllistä syntyy kestävä paatti

 

Kestävä puuvene valmistuu männyt tyvipuusta. Kun vene käsitellään terva- ja pellavaöljyllä, voi veneellä olla hyvinkin vuosikymmenien käyttöikä.
 
Hattulan Haukilassa asuva Ensio Karonen on veneentekijä neljännessä polvessa. 
 
– Olen kymmenvuotiaasta saakka rakentanut veneitä. Kaikki oppi on saatu isältä. Olen rakentanut kymmeniä veneitä, pisin on ollut kymmenmetrinen, sanoo Karonen.
 
Karonen on rakentanut veneitä männyn lisäksi kuusesta ja haavasta, mutta tervaisen tyvimännyn voittanutta puulajia ei ole.
 
– Tervas on kestävyyttä, vaikkei puulajilla sinänsä ole väliä muutoin kuin painon takia. Koivusta en ole koskaan veneisiin käyttänyt, se on turhan raskas puulaji.
 
Venepuut Karonen käy valitsemassa pystymetsästä. Pystypuusta näkee rungon suoruuden.
 
– Venepuiksi kelpaavat kaksi tyvipölliä ja koosta riippuen 2-3 pölliä riittää yhteen veneeseen.
 
Karonen rakentaa perinteiden mukaan, on joistakin asioista olut pakko tinkiä.
 
– Saumoihin käytän tiettyä eristysnauhaa. Joskus ole käyttänyt pellavarovetta tai pumpulilankaa, mutta niiden saatavuus on nykyisin huonoa.

Tervaus vie kahvitauon verran

Puuvenettä ei koskaan pitäisi lakata tai maalata, koska puu lakkaa hengittämästä.
 
– Kun lakka- tai maalipinta lohkeaa, kosteutta pääsee pinnan alle ja puu alkaa lahota. Tätä vikaa on aika monessa korjattavaksi lähetetyssä veneessä.
 
Muutaman kerran vuodessa Karonen joutuu sanomaan venettä kunnostettavaksi tuovalle asiakkaalle, ettei venettä kannata korjata.
 
– Jos laudat ovat halki tai köli pahasti lahonnut, ei veneen korjaamisessa ole mieltä. Puuveneen kunnossapito vaatii viitseliäisyyttä ehkä varttitunnin verran kerran vuodessa tai kahdessa. Itse tervaan veneen sisäpuolen kaatamalla veneeseen reilusti tervaa ja levittämällä sen suurella sudilla. Otan tapin irti ja valutan loput tervat maahan. Sen jälkeen käännän veneen kumolleen ja tervaan ulkopuolen. Hommaan ei kulu varttituntia enempää.
 
Hyvin hoidetulle veneelle voi antaa pitkän takuun.
 
– Vastaani on tullut 60 vuotta vanhoja veneitä, jotka ovat oikein hyvässä kunnossa.
 
Veneiden rakentaminen ja niiden kunnostus on vain osa Karosen töistä.
 
– Teen puusta mitä tilataan. Olen tehnyt valmistanut muun muassa pöytiä, kaappeja ja ikkunanpuitteita.
 

Päivän lehti

31.3.2020