Kanta-Häme

Mansikat kypsyvät nyt vauhdilla

Mansikkasato ottaa Suomessa varaslähdön, sillä sen satokausi on alkamassa jo kesäkuun puolivälissä.

Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liiton toiminnanjohtaja, puutarhaneuvos Hannu Salo kertoo, että ensimmäisiä avomaan mansikoita saadaan lähipäivinä.

– Kaikki riippuu tietenkin säästä, mutta jos helteet jatkuvat, mansikkakausi aikaistuu melkein kahdella viikolla. Viime kesän koleus viivästytti mansikoiden kypsymistä viikoilla, Salo sanoo.

Vaikka tuoreita marjoja saadaankin nykyisin läpi vuoden, on oman maan mansikka monelle suomalaiselle kesän symboli.

– Marjan pitää olla pyöreä, pehmeä, makea ja sisältä punainen ennen kuin se maistuu. Marjaa ei veitsellä ja haarukalla haluta syödä, Salo sanoo.

Viljelijät ovat hylänneet monet tutut vanhat lajikkeet. Jonsok ei kelvannut kokonsa ja makunsa takia ja 50-luvulta lähtien Suomessa viljelty senga sengana oli liian altis harmaahomeelle.

Kun Kuusamon mansikkatila Lammilla aloitti toimintansa vuonna 1980, viljeltiin tilalla monien muiden tavoin senga senganaa. 1990-luvun lopulla polka löysi tiensä Johanna ja Kai Mettälän pelloille niin kuin 70 prosentissa muitakin tiloja. Polkan etuna on hyvä kylmänsieto.

– Meillä on polkaa kahdeksan hehtaaria ja hehtaarin verran paljon aikaisempaa honeyoyea. Se ei ole valitettavasti yhtä makea kuin polka, mutta on tärkeää, että osa marjoista kypsyy aikaisemmin, Johanna Mettälä kertoo.

Yhden marjan valta-asema ei ole välttämättä hyvä. Professori Saila Karhu Luonnonvarakeskuksesta (Luke) sanoo, että taudit ovat jo alkaneet vaivata polkaa etenkin Itä-Suomessa. Sille on alettu etsiä seuraajaa, vaikka polka ei vanha lajike olekaan.

– Kasvimaailmassa kaikki on suhteellista. Samaan aikaan Suomessa kasvatetaan herukkalajiketta jota on ollut täällä jo 300 vuotta. Myös vadelmalajikkeet ovat aivan liian vanhoja ja niille tarvitsisi kehittää nopeasti korvaajia, Saila Karhu kertoo.

Suurin osa Suomessa viljeltävistä mansikoista tuodaan ulkomailta. Karhu vetää Luonnonvarakeskuksessa jalostusta Piikkiössä. Uuden lajikkeen jalostaminen kestää 15 vuotta.

– Kotimaisia lajikkeita ostetaan puutarhaviljelyyn, mutta kaupalliseen käyttöön ne ovat liian kalliita, Karhu huomauttaa.

Kun Karhu kertoo jalostamisesta, on se kuin tarina hullunkurisesta perheestä ja sen Valotar-nimisestä lapsesta, jonka isä on senga sengana ja äiti jewel.

– Uuden lajikkeen vanhempien metsästys on aina työlästä. Jeweliltä haluamme kiinteyttä ja taudinkestävyyttä, jota senga senganalla ei ole, Karhu huomauttaa.

Kun mansikkaa jalostetaan, kylvetään ensin Piikkiöön siemenet. Jokainen mansikan taimi on erilainen niin kuin ihmisperheenkin taimet.

– Ensi alkuun taimia on meillä seitsemän kilometriä, mutta sitten ne karsiutuvat muutamaan kymmeneen. Ne kloonataan ja kloonit istutetaan taas kolmeksi vuodeksi kasvamaan. Vasta sitten taimia viedään Suomen eri puolille kasvatukseen ja aikanaan myyntiin, Karhu selvittää.

Vaikka jalostuksesta ei taloudellista hyötyä olisikaan, on Saila Karhun mukaan tärkeää kehittää juuri Suomeen sopivia lajikkeita. Muutama vuosi sitten lanseerattiin monta uutta herukkalajiketta ja nyt on saatu synnytettyä jatkuvasatoinen mansikkalajike, joka ei reagoi päivänvaloon.

– Sen ongelma on maku, joka ei ole yhtä hyvä kuin monilla muilla lajikkeilla. Se on myös todella kallis, Saila Karhu sanoo.

Puutarhamansikan ja ahomansikan risteytystä on jalostettu pitkään. Näin on syntynyt kotipuutarhoihin tarkoitettu Minja-lajike.

– Jalostukseen käytettävät rahat kyseenalaistetaan joka vuosi. Näin on muuallakin. Esimerkiksi Ruotsissa aiottiin lopettaa koko jalostus, mutta siellä päätettiinkin aloittaa suuri jalostusohjelma. Suhtaudun Suomen tilanteeseen positiivisesti, Karhu sanoo, Saila Karhu sanoo.