Kanta-Häme

Mari Kiuru pelastaa MM-kisoissa

Kanta-Hämeen pelastuslaitoksen ensihoitoesimiehenä Forssassa työskentelevä Mari Kiuru on valittu Suomen edustajaksi hengenpelastuksen MM-kisoihin.

Hän matkaa Hollantiin syyskuussa yhdessä Eerika Pakkalan kanssa.

Riihimäkeläislähtöinen Kiuru tehtaili keväällä kolme uutta suomenennätystä ja kahmi neljä suomenmestaruutta.

Hengenpelastuskilpailut on jaettu allas- ja rantalajeihin. Kotimaassa Kiuru kisaa molemmissa, mutta maailmalla hän keskittyy pääasiassa allaslajeihin.

Hengenpelastus on kilpailumuotona arvostelulaji, jossa täytyy osata käyttää pelastusvälineitä.

Kilpailussa vaaditaan myös ensiaputaitoja, sillä laji perustuu auttamisaatteeseen.

Hengenpelastuskilpailuilla on pitkät perinteet, ensimmäiset kilpailut käytiin jo vuonna 1907 Australiassa. Suomessa ensimmäiset viralliset hengenpelastuksen SM-kilpailut kisailtiin Riihimäellä 1990.

Lajin tarkoituksena on ollut alusta asti edistää vesiturvallisuutta.

Päivän lehti

23.1.2020