Kanta-Häme

Marina Erhola irtisanoutui THL:n ylijohtajan paikalta – Työ Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän toimitusjohtajana jatkuu

Erhola ehti toimia ylijohtajan työssä vuodesta 2009 lähtien.
Marina Erhola on toiminut aiemmin esimerkiksi Hämeenlinnan terveyspalvelut -liikelaitoksen toimitusjohtajana. Kuva: Pekka Rautiainen
Marina Erhola on toiminut aiemmin esimerkiksi Hämeenlinnan terveyspalvelut -liikelaitoksen toimitusjohtajana. Kuva: Pekka Rautiainen

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän toimitusjohtaja Marina Erhola on irtisanoutunut terveyden- ja hyvinvointilaitoksen ylijohtajan tehtävästä.

Päätöksestään Erhola kertoi kesäkuun lopulla sosiaalisessa mediassa.

Erhola on ollut virkavapaalla THL:n ylijohtajan pestistä jo viime kesästä lähtien. Samoihin aikoihin hän aloitti työt hyvinvointiyhtymän toimitusjohtajana.

Virkavapaa ylijohtajan työstä olisi loppunut tänä kesänä, ja päätös työn jatkamisesta oli edessä.

THL:n ylijohtajan virassa Erhola ehti toimia vuodesta 2009 lähtien.

Hämeenlinnassa aiemmin asunut Erhola on aiemmin toiminut Hämeenlinnan terveyspalvelut -liikelaitoksen toimitusjohtajana sekä Hämeenlinnan seudun kansanterveystyön kuntayhtymän johtajana.

Hän myös haki Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin johtajaksi. Viime vuoden loppupuolella käydyssä haussa hän eteni kolmen kärkiehdokkaan joukkoon, mutta ei tullut valituksi.

Etelä-Suomen Sanomat kertoi Erholan irtisanoutumisesta viime lauantaina.HäSa

Päivän lehti

4.8.2020