Kanta-Häme

Maritta Lintunen palasi entiseen elämäänsä ja kirjoitti siitä romaanin

Maritta Lintunen asui vajaat kolme vuotta Eeva Joenpellon kirjailijakodissa Sammatissa. Sen jälkeen hän valitsi uudelleen Hämeenlinnan.
Hämeenlinnaan palannut kirjailija Maritta Lintunen on kuin kotonaan Sibeliuksenpuistossa.

Sibeliuksenpuistosta tuli kirjailija Maritta Lintuselle tärkeä, kun hän kuutisen vuotta sitten ensi kertaa tutustui Hämeenlinnaan.

Pieni keidas keskellä kaupunkia, ja lisäksi musiikkialan ihmiselle erityinen paikka.

Sittemmin Lintunen muutti Sammattiin Eeva Joenpellon kirjailijakotiin. Pesti kesti vajaat kolme vuotta, ja keväällä Lintunen ja hänen miehensä Mika Wist miettivät, mihin haluaisivat asettua.

– Viihdyimme Hämeenlinnassa oikein hyvin, ja kun sattui sopiva asunto silmään, päätimme palata. Sammatissa asuimme aivan metsän keskellä, joten sen jälkeen en valita, että Hämeenlinna olisi pikkukaupunki, Lintunen nauraa.

Sammatin rauhassa Lintunen kirjoitti romaanin Stella, josta hän tänä viikonloppuna puhuu Helsingin Kirjamessuilla.

– Kirjoittaminen on samanlaista missä tahansa, mutta Joenpellon entisessä työhuoneessa oli oma tunnelmansa. Eniten vaikutti se hiljaisuus ja rauha. Lähin kauppakin oli kolmen ja puolen kilometrin päässä. Tekstiä ei myöskään päässyt karkuun kuin kotipihalle, Lintunen kuvaa.

Stella ilmestyi helmikuussa, ja Lintusella on tekeillä jo seuraava työ. Hän palaa viikonloppuna kuitenkin ilomielin Stellan taiteilijamaailmaan.

– Syksyn kirjamessut Turussa ja Helsingissä ovat kirjojen kannalta tärkeitä sikäli, että ne pidentävät etenkin keväällä ilmestyneiden kirjojen lyhyttä elinkaarta.

Lisäksi messut ovat yksi tärkeä foorumi, jossa kirjailija ja lukija kohtaavat.

– On kiva tavata ihmisiä. Aina joku tulee nykäisemään hihasta ja sanomaan jotain.

Stella on romaani, jota Lintunen on kypsytellyt pitkään. Hän käsittelee siinä ensi kertaa romaanimuodossa musiikkiin – ja samalla omaan entiseen elämäänsä – liittyviä asioita. Aiemmin hän on kirjoittanut musiikin liepeiltä novelleja.

– Ne ovat olleet aiheen kynnyksellä käyntejä. Nyt yhtäkkiä putkahti mieleen, olisiko hyvä aika kirjoittaa tästä romaani.

Lintunen käsittelee Stellassa taiteilijuutta ja lahjakkuuden taakkaa. Kuka päättää, miten taipumusta ja intohimoa saa tai pitää käyttää – ja miltä se tuntuu?

– Romaani oli hyvä laboratorio tutkia lahjakkaan ihmisen elämää tai mitä jonkin asian rakastaja tuntee – ja ylipäätään luovaa alaa. Oli nautinnollista kirjoittaa, koska se maailma on nyt tarpeeksi etäällä.

”Se maailma” eli musiikki oli vuosia Maritta Lintusen elämän keskipiste. Hän opiskeli musiikkia lapsesta saakka: kävi pianotunneilla ja eteni, kunnes 16-vuotiaana vaihtoi yksinlauluun.

– Lähdin opiskelemaan konservatorioon ja valmistuin laulunopettajaksi. Opetin vuosia klassista laulua.

Musiikin rinnalle nousi kirjoittaminen, ja Lintunen kirjoitti musiikkityön ohella, kunnes neljännen kirjansa jälkeen sai kokovuotisen apurahan.

– Silloin päätin kokeilla, voisinko toteuttaa haaveeni eli uskaltautua täysillä kirjoittamaan.

Sibeliuksenpuisto muistuttaa molemmista maailmoista: kirjoittajan kaupunki, musiikin puisto. HÄSA

Helsingin Kirjamessut järjestetään 25.–28.10. Messukeskuksessa.

Hämäläisiä ääniä

Tapani Bagge puhuu Apassit-kirjasarjastaan to klo 12.30 Kumpula-lavalla.

Maritta Lintunen esiintyy la klo 17.30 Töölö-lavalla Kirjailijaliiton novellipaneelissa ja su klo 12.30 Esplanadi-lavalla.

Olli Jalonen puhuu Taivaanpallo-romaanistaan to klo 14 Senaatintori-lavalla.

Katleena Kortesuo keskustelee ruokahävikistä la klo 16.30 Hakaniemi-lavalla.

Juha-Pekka Koskinen kertoo Matilda pelastaa maailman -kirjasta to klo 11 Kumpula-lavalla ja Kalevanpoikien kronikasta to klo 11.30 Punavuori-lavalla. Hän osallistuu Dekkarilauantaihin la klo 17 Punavuori-lavalla.

Outi Oja kertoo Kirjallisista väärennöksistä to klo 12 Töölö-lavalla.

Anneli Suusaari puhuu romaanistaan Ei sinne yllä myrskysää la klo 16 Esplanadi-lavalla.

Hanna van der Steen puhuu kirjastaan Senttu ja isosedän haamu pe klo 15.30 Kumpula-lavalla.