Kanta-Häme

Marttisen flyygeli muutti Hauholle

KESÄRETKELLÄ

– Arvaatko, mikä tämä oli alunperin? kysyy Pirjo Heino.

Jotain tuttua kivipaasien välistä nousevissa hopeisissa muodoissa on, mutta hahmottamisesta ei tahdo tulla valmista.

– Se on flyygelin sisusta. Tauno Marttisen flyygelin sisusta. Ihan oikeasti! vastaa kuvataiteilija ja kulttuurituottaja omaan kysymykseensä.

Kiertelemme Hovinkartanon pihamaalla Hauhon Sotjalassa, missä Heino on ollut tekemässä kesänäyttelyjä kahtenatoista vuonna.

– Hajonnut flyygeli nojasi aitan seinään Marttisen tyttären Helenan kesämökillä. Hän otti yhteyttä, että kiinnostaisiko meitä semmoinen romu. Vastasin, että ilman muuta kiinnostaa.

Flyygelinosan maalipinta on juuri ja juuri ehtinyt kuivua. Nimeä Sotjalan kulttuuri- ja perinneyhdistyksen tuoreimmalla yhteisteoksella ei vielä ole.

– Siitä täytyy kehittää joku kilpailu, suunnittelee Heino.

Hovinkartanossa kaikki sekoittuu suloisesti kaikkeen. Uusi ja vanha. Kotimainen ja ulkomainen. Sisä ja ulko.

Varsikin ulkona kannattaa pitää niskanikamat liikkeessä. Taide voi lymytä yhtä hyvin maan raossa kuin pilvien lomassa.

Kartanon rakennuksista viiteen voi saapastella kaikessa rauhassa sisään. Tämän kesän uudet osiot löytyvät navetasta, joka on nimetty emäntä Hilma Janssonin mukaan Hilmanhoviksi.

Navetan ylisten seinämille on kerätty kaikkea mahdollista kartanon nurkista löytynyttä vanhaa. On nyyttiä, vakkaa, kippoa, kuppia, traktori, sontakärryt, hunajalinko, reki, kiesit, auroja, suksia, kelkkoja, heinäkärryt, polkupyöriä, matkalaukkuja, sinkkiastioita ja talon ensimmäinen moottorisaha.

– Se on todella painava. Ihan käsittämätöntä, miten sillä on jaksanut joku sahata, sanoo Heino.

Päätyseinälle on kiinnitetty Niskavuori-elokuvien julisteita.

– Ne yhdistyvät näihin vanhoihin tavaroihin, joista osa on vilahtanut elokuvissa. Niitä voi yrittää bongailla.

Tilan keskiosassa on mm. vaatetangollinen vanhoja vaatteita.

– Tässä on vähän kaikenlaista tavaraa, joka voi vaihtaa omistajaa. Me ajateltiin, että kun kaikissa museoissa on museokauppa, niin avataan mekin tällainen aarreaitta.

Tuomari August Jansson rakennutti vaimolleen hopeahääpäivälahjaksi Jugend-linnan vuonna 1914.

– Mutta ei tämä ollutkaan kauhean mukava asua. Se oli perheasunnoksi turhan iso, ja korkeissa huoneissa lämpö karkasi aina talvella katon rajaan, sanoo Heino juhlavan pytingin ruokasalissa.

Talo elää mennyttä aikaa, josta vain kuvataide nykäisee nykyhetkeen.

– Kun Jugend-linna tehtiin taidemuseon ohjeiden mukaan galleriatilaksi, tämä tyhjennettiin mahdollisimman paljon, kertoo Heino.

– Viimeisen kymmenen vuoden aikana vanhaa historiaa on tuotu takaisin. Kalusteet ja matot on aseteltu sillä tavoin kuin ne olivat 1900-luvun alussa.

Jykevässä tiilimakasiinissa tunnelma vaihtuu hetkessä sen mukaan, pääseekö auringonvalo puskemaan tiensä sisään oviaukosta. Seinillä ja lattialla on maltillinen määrä maalauksia, veistoksia ja keramiikkaa. Tämä on Eurooppalaisen kulttuuriyhdistyksen ja Finroartin yhteisnäyttely. Viimeksi mainittu on taustaltaan suomalaisromanialainen.

Christina Ciobanun kolme kissamaalausta hehkuvat portaiden yläpäässä.

– Tapasin Chrisin ensimmäistä kertaa vuonna 1994, jolloin hän tuli Romaniasta Hämeenlinnaan pitämään ystävänsä kanssa näyttely Taidegalleria Ripustukseen. Se oli aika lailla alku minunkin kansainvälistymiselle, muistelee Heino.

Vielä on tutkimatta kaksi rakennusta. Tänä päivänä Valkoinen talo kuulostaa vallan keskipisteeltä, mutta Hovinkartanossa se oli väentupa ja pihapiirin vanhin rakennus. Nyt sen seinillä nähdään Heikki O. Jokisen akvarelleja.

– Vaikka täällä ei olisi mitään, talo on aika nähtävyys. Tämmöisiä lattialankkuja näkee harvoin muualla kuin museossa.

Kierroksen alussa Heino ei halunnut nimetä omaa suosikkiaan taiteen täyttämistä rakennuksista, sillä ne ovat hänelle omia persooniaan. Kun astumme sisään entiseen juustolaan, nykyiseen ateljeehen, mieli muuttuu.

– Ehkä tämä on se, mistä pidän kaikkein eniten.

Ateljee on se paikka, jossa ulkomaiset residenssitaiteilijat työskentelevät ja voivat halutessaan nukkuakin. Tänä kesänä siellä on vieraillut jo espanjalaisia ja tulossa on ainakin yksi hollantilainen tekstiilitaiteilija.

– Ateljeetila on tämmöinen rähjäinen. Täällä voi tehdä töitä eikä tarvitse pelätä, että tulee sotkua, sanoo taiteilija Heino.

Hän kertoo saaneensa vuosien saatossa Hovinkartanon taiteilijoista satoja ystäviä. Näyttelyn päättymispäivä on monitoiminaiselle erityisen mieluisa.

– Taiteilijat tulevat yleensä hakemaan töitään pois etuajassa ennen kello viittä. Silloin tavataan, juodaan yhdessä kahvia ja pälistään kuulumisia. Se on meille juhlahetki. HÄSA

 

 

 

 

Päivän lehti

1.6.2020