Kanta-Häme

Maskipeitot tekevät tuloaan uusiin autoihin

 

Maskipeitot tekevät tuloaan autoihin sitten 1970–1980-luvun. Peitot ovat nykyisin merkkikohtaisia ja ne on sekä suunniteltu että valmistettu kotimaassa.
 
– Peittoja alkoi enenevässä määrin tulla eri merkeille viime vuonna, ja tänä vuonna niitä on tullut lisää. Yleispeittoja ei markkinoilla ole, Pekka Kontio Hämeenlinnan Varaosavarikolta kertoo.
 
Maskipeittojen käyttö on noussut ajankohtaiseksi uusissa automalleissa, sillä uudella tekniikalla on pyritty vähentämään polttoainekulutusta. Polttoaineen kulutuksen vähentämisen seurauksena nykyautojen moottorit lämpiävät hitaasti.
 
– Moottorin lämpö lämmittää myös auton sisätilaa, minkä takia ilmanottoaukot on hyvä tukkia. Mitä nopeammin moottori lämpenee, sen nopeammin sisätilat lämpenevät ja samalla säästyy polttoainetta. Lisäksi peitto estää lumen pääsyn maskin kautta moottoritilaan, sanoo Kontio.
 
Maskipeitot on valmistettu kaikkiin merkkeihin valmistajien ja maahantuojien suosituksista. Tällä hetkellä noita suosituksia on useisiin kymmeniin merkkeihin ja malleihin. Kontio korostaa, ettei maskipeitto ole pakollinen. Ilman peittoakin autolla voi ajaa eikä moottori siitä kärsi.
 
– Kyse on lähinnä ajomukavuudesta, kun auto lämpenee aamulla nopeammin. Säästää moottoria sekä teknisiä laitteita ja vähentää kulutusta
 
Peiton tarve selviää listoilta
 
Maskipeitto ei ole välttämätön ennen 2004 valmistetuissa autoissa. Vanhemmissa automalleissa moottori kävi korkeammilla lämpötiloilla, jolloin se riitti lämmittämään sisäilmaakin tehokkaammin. 
 
– Maskipeiton tarpeen voi selvittää esimerkiksi meillä olevasta luettelosta. Jos auton mallia ja merkkiä ei ole listalla, ei peitto oli tarpeen. Kun tarpeita ilmenee, peittoja valmistetaan sitä mukaa. Erityisesti saksalaisten autovalmistajien merkeissä maskipeitot ovat tarpeen. Viime aikoina peittoja on esimerkiksi on tullut muun muassa Opeleihin ja Fiateihin.
 
Maskipeitto on nopea ja yksinkertaiset kiinnittää.
 
– Niissä on valmistajan suunnittelemat kiinnikkeet, jotka saa jokainen itse muutamassa minuutissa kiinni, sanoo Kontio.
 

Päivän lehti

8.4.2020