Kanta-Häme

Matematiikka sähköistyy viimeisenä

Abiturientit ahkeroivat vielä keskiviikkona paperisen matematiikan yo-kokeen parissa, mutta kahden vuoden päästä kokelaat saavat eteensä sähköisen kokeen.

Matemaattisten aineiden opettajien liitto (Maol) on ollut huolissaan siitä, että kaikkia sähköisen kokeen edellyttämiä ohjelmistoja ja matematiikan editoria ei ole saatu tarpeeksi nopeasti kurssikoejärjestelmään.

Syksyllä aloittaneet opiskelijat ovat esimerkiksi suorittaneet yhden sellaisen kemian kurssin, jossa olisi tarvittu kemian rakennekaavojen piirto-ohjelmaa. Kyseistä ohjelmaa ei kuitenkaan vielä ole valittu, joten opettajat ovat käyttäneet useita eri ohjelmistoja.

Maol vetosikin jo viime marraskuussa ylioppilastutkintolautakuntaan ja päättäjiin, että kahden vuoden päästä järjestettävissä sähköisissä matemaattisten aineiden kokeissa tarvittavat ohjelmat ja editori saataisiin pikaisesti valittua.

Ylioppilastutkintolautakunnan (YTL) pääsihteerin Kaisa Vähähyypän mukaan opettajien esittämä huoli on kuultu, ja viesti on otettu vakavasti.

– Asioita edistetään tämän kevään aikana siten, että nykyistä helpompi tapa kirjoittaa matematiikka koejärjestelmässä on opettajien käytössä viimeistään syksyllä. Silloin on vielä yli vuosi aikaa ensimmäiseen digitaaliseen matematiikan kokeeseen. Siinä ajassa jokainen ehtii oppia varmasti kirjoittamistavan, Vähähyyppä rauhoittelee.

Mahdollisia valmiita editoreja on kartoitettu yhdessä opettajien avulla ja testattu lukiolaisten kanssa.

– Kevään päätehtävänämme on saada uusi ylioppilastutkintorekisteri valmiiksi, mutta huolen hälventäminen matematiikan asioista tulee heti perässä. Molemmat kyllä ratkeavat kevään aikana.

Pääsihteeri muistuttaa myös, että matematiikan ylioppilaskokeen sähköistyminen on osa laajempaa ja vääjäämätöntä kehitystä.

– Nykyisissä opetussuunnitelmissa tietotekniikalla on kaikissa aineissa, mutta erityisesti matematiikassa erittäin suuri rooli. Ylioppilastutkinto ei voi tehdä omaa tehtäväänsä pelkällä paperikokeella.

Maolin varapuheenjohtaja Marja Tamm kuvaa matematiikankokeen sähköistymistä valtavaksi muutokseksi.

Vaikka apuvälineiden ja erilaisten tietokoneohjelmien käyttö on sallittua, mitataan kokeessa edelleen abiturientin matemaattista osaamista.

Jo nyt kokelaat saavat käyttää symbolisia laskimia, joiden avulla pystyy ratkomaan esimerkiksi yhtälöitä.

– Tehtävänanto ei voi olla, että tässä on yhtälö, ratkaise se. On tehtäviä, joissa on tiedettävä, täytyykö muodostaa toisen asteen yhtälö, ratkaista derivaatta vai integroitava vai mitä on tehtävä matemaattisesti, jotta saa oikean tuloksen.

Ylioppilastutkinto on sähköistetty vaiheittain syksyn 2016 tutkinnosta lähtien. Viimeisenä aineena mukaan tulee matematiikka keväällä 2019. HÄSA

SUOMEKSI: editori: visuaalinen työkalu, jolla tekstiä voi käsitellä ja muokata. Matemaattisessa editorissa on mm. murtolukuviivan, nelijuurimerkinnät, integraalimerkinnät, potenssimerkinnät yms.

Päivän lehti

6.6.2020