Kanta-Häme

Matka on määränpäätä tärkeämpi

Iloiset soittoniekat -lastenkonsertissa neljä kovia kokenutta eläintä lähtee pakomatkalle kohti parempaa elämää.

Punaisen langan esitykselle antaa Aasi alias Kaisa Väntsi, tarinan kertojaääni sekä näytelmän ohjaaja.

Tarina pohjautuu Grimmin veljesten faabeliin Bremenin soittoniekat, jonka ohjaaja halusi päivittää nykypäivään.

Monen tekijän yhteistyön tulos

Vanhat sadut ovat Väntsin mukaan usein aika karua luettavaa. Laulujen sanat ovat edelleenkin julmat, mutta tällä kertaa tarinassa on luvassa onnellinen loppu.

– Tarinassa eläinten matka on itse määränpäätä tärkeämpi. Tavoitteena on ollut tehdä ikärajaton ja koko perheelle sopiva lastenkonsertti, Väntsi kertoo.

Konsertti on monen eri tahon yhteistyön tulos. Visuaaliset lavasteet ovat Aimokoulun mediataiteen työpajaopiskelijoiden käsialaa.

Musiikista huolehtii Sibelius-opiston Kamariorkesteri, laulusta puolestaan opiston lapsi-, nuoriso- ja poikakuorolaiset.

– Kuorolaisilla oli harjoitukset lokakuussa maailman eläinten päivänä. Sanoitusten ansiosta saimme aikaan antoisia keskusteluita, kuoron ohjaajana toimiva Taina-Maaria Rautasuo kertoo.

Yli kahdensadan lapsen ja nuoren aikataulujen yhteen sovittaminen ei ole ollut ihan helppoa.

Ohjaaja Väntsi on luottavainen tarinan kiinnostavuuden suhteen. Ainakin kuorolaisilla on yhteisharjoituksissa ollut täysi työ keskittyä kapellimestari Vesa Kankaiseen näyttämön tapahtuminen sijaan.

Tavoitteena interaktiivisuus

Yleisön osallistuminen musisointiin on enemmän kuin toivottavaa.

Reilut 50 kuorolaista istuu esityksen alkupuolella yleisön joukossa. He pitävät huolen siitä, ettei kenelläkään ole ylivoimaisen suurta kynnystä laulaa tuttuja lastenlauluja.

– Suomalaiset ovat laulavaa kansaa, uskoo Rautasuo.

Aimokoulun opettaja Antti Hämäläinen kertoo, että lasten ja nuorten omat ideat ovat esityksen tärkeimmässä osassa.

– Oppilaat eivät ole tehneet vastaavaa koskaan ennen. Nyt kukin heistä on saanut aikaan jotain, mikä on osa suurempaa kokonaisuutta. Se on ollut tärkeää niin meille ohjaajille kuin lapsille ja nuorillekin. (HäSa)

Lastenkonsertti Iloiset soittoniekat Verkatehtaan Vanaja-salissa. Esitykset lauantaina 24.11 kello 15 ja 17.30.

Päivän lehti

8.4.2020