Kanta-Häme

Matkatyö maistuu paremmalta ruuhkavuosien jälkeen

 

– Toistaiseksi ei ole ollut minkäänlaisia vaikeuksia. Jos on tullut häitä tai hautajaisia, niihin on aina ehditty, turkulainen Heikki Andersson sanoo matkatyön ja perhe-elämän yhteensovittamisesta.

53-vuotias Andersson on tehnyt liikkuvaa työtä yli kolmekymmentä vuotta. Hän toimii tuotepäällikkönä teollisuuslaitteita myyvässä yrityksessä. Vastuualueena on koko Suomi, ja matkapäiviä kertyy vuodessa satakunta.

– Tuttu putkimies sanoi kerran, ettei tekisi minuuttiakaan minun töitäni. Vastasin, etten minäkään sinun töitäsi.

Anderssonin mukaan työstä on pidettävä, jotta jatkuvaa matkustelua jaksaa. Mutta kun työ palkitsee, jatkuva liikekannallaolo ei haittaa.

Samaa mieltä on suurin osa liikkuvaa työtä tekevistä. Työterveyslaitoksen ja ammattijärjestöjen tuoreen kyselyn mukaan kaksi kolmesta matkatyöläisestä on melko tai erittäin tyytyväisiä työhönsä. Yli 45-vuotiaat työntekijät olivat tyytyväisimpiä. He myös suhtautuivat luottavaisimmin siihen, että työtä jaksaa tehdä eläkeikään saakka.

Tutkimukseen haastateltiin yhteensä yli 4  500 asiantuntija- tai myyntityön tekijää.

Vanhempi asiantuntija Tuula Räsänen Työterveyslaitoksesta myöntää, että myönteinen tulos jokseenkin yllätti.

– Kyllä se hiukan yllätti kun ottaa huomioon millaista työtä matkatyö on. Siihen kuuluu paljon autossa istumista ja yksin työskentelyä.

Ruuhkavuosia elävät eivät kokeneet työtä yhtä auvoiseksi kuin vanhemmat kollegansa. Luonnollinen selitys löytyy perhe-elämän ja työn yhteensovittamisen haasteista.

– Lisäksi nuoremmilla palkkaus ei varmaan ole ihan samalla tasolla kuin vanhemmilla kollegoilla. Vaikka palkkaukseen oltiin yleisesti ottaen tyytyväisiä, Räsänen analysoi.

Andersson kehuu, että palkka kompensoi hotellikuolemat ja menetetyn vapaa-ajan.

– Jotain työtähän kaikkien on tehtävä, Andersson kuittaa.

Hän tosin myöntää, että pitkiä vapaita alalla ei tunneta. Anderssonin työmatkat kestävät tyypillisesti kahdesta neljään päivää. Pohjois-Suomea kiertäessä voi mennä koko työviikko. Silti maanantaina pitää olla jälleen toimistolla.

– Mutta ei kukaan kysele, jos maanantaina tulen töihin vasta kahdeltatoista. Tietynlainen joustavuus on tärkeää puolin ja toisin.

Kyselyn perusteella matkatyöläiset kulkevat vuodessa 50  000 – 70  000 kilometriä. Andersson kertoo, että esimerkiksi 200 - 300 kilometrin päivämatkat eivät tunnu vielä missään.

Heikki Andersson kertoo pitävänsä työstään, koska tapaa paljon erilaisia ihmisiä. Ja Suomen suvessa on mukava ajella. Pimeä talvi ja alati huonontuvat tiet taas kismittävät.

Tuula Räsäsen mukaan tutkimuksessa nousi esille erityisesti asiakaskontaktien tärkeys. Moni vastaaja valitti puutteita yhteistyössä esimiesten kanssa. Positiivinen asiakaspalaute korvasi osaltaan tätä. Lisäksi useimmat nauttivat itsenäisestä työskentelystä. Kiire ja stressi sen sijaan painoivat vastaajia.

– Suunnitelmallisuus on kaiken A ja O, Andersson vinkkaa.

– Itse yritän suunnitella tapaamiset niin, että ehdin hotellille illalla viiden tai kuuden maissa. Yleensä käyn ensin syömässä ja usein teen 5 – 10 kilometrin kävelylenkin. (LM–HäSa)