Kanta-Häme

Matkustaja ryhtyi itse VR:n tiedottajaksi

Joulun meno- ja paluuliikenteessä voi junien kulkua seurata nyt myös Twitterissä. Näppärä palvelu on lähtöisin junamatkustajalta, ei VR:ltä.
 
Palvelun takana on viime syksynä VR:n parodiatilin Twitteriin perustanut Tommi Hermunen. Käyttäjänimen @ValtionRautatie takana Hermunen on toiminut vapaaehtoisena tiedottajana silloin, kun VR on itse ollut vaiti. 
 
Esimerkiksi marraskuussa Ylistarossa tapahtuneen Pendolino-turman yhteydessä ensitiedot onnettomuudesta levisivät Hermusen Twitter-tilin kautta. Virallinen VR seurasi tunteja perässä.
 
Nyt Hermunen haluaa tarjota ajantasaista tietoa junien kulkemisesta suoraan matkustajille. 
Uudet palvelut ovat syntyneet ilman VR:n apua tai hyväksyntää.
 
@VRlahiliikenne kertoo viiveistä
Lähiliikenteen sujumisesta kertova automaattinen tiedottaja löytyy nimen @VRlahiliikenne takaa (twitter.com/vrlahiliikenne).
 
Se twiittaa lähijunien myöhästymistietoja, jos juna on yli vartin myöhässä. Tietoja voi hakea junan tunnuksen mukaan Twitterin avainsanoilla eli hashtageilla, kuten #lähijunaA tai #lähijunaR.
 
Palvelu hakee tiedot automaattisesti Helsingin Seudun Liikenteen HSL:n tiedotteista. 
 
Hermusen mukaan VR olisi helposti voinut tehdä samanlaisen palvelun.
 
– Me ollaan kavereiden kanssa lyöty tämä kasaan ohimennen ja vasemmalla kädellä. Koodi HSL:n tietojen kääntämiseksi Twitteriin syntyi yhdeltä mieheltä puolessa tunnissa, Hermunen kertoo
 
Joukkoistamisesta apua kaukomatkoille
Kaukojunien kulkutietoja Hermunen toivoo kaikilta Suomen yli 30 000 aktiiviselta Twitter-käyttäjältä. 
 
Hän vetoaa matkustajiin, jotta nämä twiittaisivat mahdollisista poikkeustilanteista ja myöhästymisistä käyttäen tunnisteena junan numeroa, esimerkiksi #IC176 tai #S52.
 
Näin junaa odottavat voisivat tarkistaa mahdolliset viivästykset nopealla haulla.
 
VR tulee ensi vuonna Twitteriin
Hermusen mukaan VR:stä ei ole oltu häneen lainkaan yhteydessä, vaikka hän on jo pitkään toiminut yrityksen nimissä vapaaehtoisena tiedottajana.
 
– Selvästi jotain vaikutusta tällä on ollut, kun viime viikolla VR kertoi tulevansa ensi vuonna Twitteriin, Hermunen toteaa.
 
Tarvittaessa Hermunen on valmis luovuttamaan tuhansia seuraajia keränneen Twitter-tilinsä VR:lle. 
 
– Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että he ottaisivat tämän homman hoitoonsa. Minä en tee tätä tehdäkseni voittoa vaan saadakseni VR:n tiedotuksen toimimaan. (HäSa)