Kanta-Häme

Matkustajat eivät maitojunista perusta

Ovet avautuvat ja laiturille vyöryy ihmishyökyaalto.

Maanantaina illansuussa Hämeenlinnan rautatieaseman raiteella kolme on pysähtynyt Tampereelle matkaava taajamajuna.

Hyvinkäältä töistä tullut Sinikka Leppälä näyttää helpottuneelta astuessaan ulkoilmaan. Pinnan alla silti kiehuu.

–  Pidempää matkaa en halua tehdä taajamajunalla. Matkustaminen on tuskaista junan ahtauden ja hitauden vuoksi. Työmatkaa ei pysty käyttämään hyväksi työskennellen, kun ei ole läppärille pöytää, pistoketta eikä tilaa, hän luettelee.

Julkisista kulkuvälineistä vain junalla pääsee Hyvinkäälle ja takaisin, Leppälä muistuttaa.

– Joulukuussa voimaan tulevasta aikataulusta puuttuu edelleen kello 12 aikoihin kulkeva juna.

Hämeenlinnasta kulkee paljon työmatkalaisia pääkaupunkiseudulle. Taajamajuna ei ole ratkaisu, varsinkaan sen hitauden vuoksi, Leppälä huomauttaa. IC:llä matka kestää noin tunnin, taajamajunalla körötellään noin puolitoistatuntia.

– Pendolinojen ja IC-junien pitäisi pysähtyä Hämeenlinnassa vähintään kerran tunnissa.

Hämeenlinna–Helsinki-väliä kulkeva työmatkalainen Tiia Ahola on täsmälleen samaa mieltä.

– Hämeenlinna on vilkas asema, ei matkustajille mitkään maitojunat riitä.

Ruuhkavuoroissa ei hänen mukaansa ole ongelmaa, mutta VR:n vuorotarjonta on varsin rajallinen.

– Hämeenlinnassa pysähtyvät vuorot ovat vähäisiä. Esimerkiksi iltavuoroissa on paljon ilmaa, yksi IC kulkee kello 19, seuraava lähtee Hämeenlinnaan vasta kello 22. Niiden välissä on pitkä tauko.

Ahola matkustaa yhdistelmäjunalla, mikä ei kovin paljon kehuja kerää.

– Keväällä muuttuneiden aikataulujen takia yhdistelmäjuna on usein myöhässä, kun Helsingin päässä odotellaan välillä junan toista puoliskoa ja välillä kuljettajaa.

Tuntuu uskomattomalta, että VR:lle eivät asiakkaat kelpaa, Sinikka Leppälä tuhahtaa.

– Ennen Hämeenlinnassa pysähtyneet junat painelevat näinkin vilkkaan aseman ohi. VR:n selitykset tähän asiaan tuntuvat aika heppoisilta.

Matkustajien määrää pitäisi seurata, jotta kaikkiin juniin saadaan tarpeeksi istumapaikkoja matkustajille, Leppälä sanoo.

– VR väittää, että matkustajien määrä on lisääntynyt nopeampien junavuorojen vuoksi, mutta minun mielestä siihen on vaikuttanut junalippujen hintojen lasku.

Jos VR haluaa ajatella matkustusmukavuutta, pitäisi taajamajunien kulku muuttaa sellaiseksi, että junaa ei tarvitsisi vaihtaa Riihimäellä.

– Nyt voimassa oleva käytäntö tuntuu suorastaan matkustajien nöyryyttämiseltä, kun heitä juoksutetaan junasta toiseen. Varsinkin huonojalkaisten on todella vaikeaa kivuta junaan tai pois, koska laituri on matala. HäSa

#haluanjunaan kansalaistilaisuus Hämeenlinnan junayhteyksistä Verkatehtaan lasipihalla tiistaina 29.11. kello 16.30–18. Tapahtumaa voi seurata suorana lähetyksenä Yle Areenassa ja Hämeen Sanomien verkkosivuilla. Osallistu somessa aihetunnisteella #haluanjunaan.