Kanta-Häme

Matteus-passio keräsi kehuja

Johan Sebastian Bachin pääsiäisaiheisen, peräti kolmetuntisen kirkkomusiikkiteoksen Matteus-passion epätavanomainen esitys houkutteli yli tuhat katsojaa Elenia-areenalle perjantaina.

Reformaation 500-vuotisjuhlaohjelmaan kuulunut esitys onnistui tuottaja Tuomo Saarikon mukaan jopa yli odotusten.

– Täytyy sanoa, että olen todella kiitollinen yleisölle, joka saapui paikalle!

Monitoimihalli soveltui Saarikon mukaan tuotantoon hyvin, vaikka esitys olikin teknisesti haastava. Mikityksissä oli lähinnä esityksen alkuvaiheilla havaittavissa pieniä katkoksia.

– Teoksessa on niin paljon soolo-osia, että pieniä virheitä sattuu näin suuressa esiintyjämäärässä väkisin.

Elenialla kuultiin kahta orkesteria, Drottningholms Barockensemblea Tukholmasta ja Suomalaista Barokkiorkesteria Helsingistä, sekä kolmea kuoroa. Kaikkiaan solisteja ja kuorolaisia oli noin 300 henkilöä. Esityksen ohjasi Erik Söderblom.

Seuraava Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan suuri produktio on vuorossa jo 29.4., kun Elenia-areenalla järjestetään Sami Saikkosen suunnittelema ja sinfoniaorkesterin säestämä Kevään Rytmi -tapahtuma. HÄSA