Kanta-Häme

Mediatavast kasvaa sulautumalla

– Orgaaninen kasvu on hidasta. Tämä antaa mahdollisuuden kasvuun, Mediatavastin yrittäjä Rami Aaltonen sanoo.

Rami Aaltosen hämeenlinnalainen digimediayhtiö yhdistyy turkulaisen Aucorin kanssa. Syntyy 11 työntekijän ja liikevaihdoltaan 800 000 euron digimediayritys.

– Yrityksillä on samanlainen liiketoimintaidea. Käytämme samanlaisia tekniikoita ja toimintatapamme ovat samankaltaisia.

Digimedia-alalla tapahtuu samanlaista yritysten yhdistymistä ja ketjuuntumista kuten useilla muillakin aloilla. Nykyistä suurempi koko parantaa kilpailukykyä.

– Isolla joukolla voimme joustaa nykyistä paremmin. Emme ole aina pystyneet osallistumaan kilpailutuksiin, koska yrityksiltä saatetaan edellyttää tiettyä kokoa, Aaltonen kertoo.

Mediatavastilla ja Aucorilla on molemmilla asiakkainaan suuria yhteisöjä. Mediatavastilla on myös Helsingissä toimisto, josta tulee nyt uuden Aucorin toimisto.

– Valtakunnalliset asiakkaat haluavat laajaa palvelua. Ennen kaikkea ne haluavat uskottavaa palvelua Helsingissä, jossa tehdään päätökset.

Mediatavastilla on neljä työntekijää, joten Aucor on yli kaksi kertaa sitä suurempi. Pääomistajana säilyy Aucorin toimitusjohtaja Janne Jääskeläinen. Rami Aaltosesta ja Mediatavastin vähemmistöosakkaista tulee Aucorin vähemmistöosakkaita.

– Pyrimme kasvamaan sekä laajentamalla toimintaamme vanhojen asiakkaidemme kanssa että hankkimalla uusia asiakkaita, Aaltonen sanoo.

Mediatavast ja Aucor käyttävät suurelta osin WordPress-alustaa asiakkaiden digimedian rakentamisessa. WordPressiin voidaan joustavasti liittää muita palveluja. Yritykset julistavat, että nyt syntyy Suomen kovin WordPressiin erikoistunut toimisto.

Digitaalista mainontaa hallitsevat maailmanlaajuisesti kaksi yritystä: Google ja Facebook. Ne ovat viime vuosien aikana ottaneet leijonanosan myös Suomen nettimainonnasta.

– Näin on päässyt käymään. Meidän kaltaiselle palvelujen tarjoajalle tämä on kaksipiippuinen asia.

Aaltosen mukaan keskittyminen voi helpottaa heidän palvelujen tarjoamista. Toisaalta mainonnan keskittyminen yksiin käsiin voi olla häiritsevää. Aaltonen muistuttaa, miten nopeasti asiat muuttuvat.

– Kehitys on ollut nopeaa ja vahvaa. Todennäköisesti tulee toinen yhtä vahva muutos, joka vaatii edelläkävijyyttä.

Digitalisointi etenee vauhdilla ja Aaltonen uskoo, että se menee jääkaappiin asti.

– Ihmiset omaksuvat sen, mikä helpottaa toimintaa. Meidän ei auta jäädä laakereilla lepäämään. HäSa

Päivän lehti

4.12.2020

Fingerpori

comic