fbpx
Kanta-Häme

Megalukiolle annettiin ankaraa kritiikkiä

Ei käynyt kateeksi Hämeenlinnan lasten ja nuorten lautakunnan eli lanulan jäseniä keskiviikkoiltana. He saivat istua yleisön edessä Kaurialan lukion ruokasalissa ja kuulla pelkkää arvostelua kesäkuussa tekemästään päätöksestä.

– Se miksi me nauretaan teille, johtuu siitä, ettette ole oikeasti perehtyneet asioihin, sanoi Satu Auriola Kaurialan lukion vanhempainyhdistyksestä. Hän sai raikuvat aplodit.

Lautakunta linjasi kesäkuussa, että Lyseon ja Kaurialan lukiot yhdistetään ja että uusi suurlukio sijoitetaan Hamkin entisiin rakennuksiin Myllymäkeen.

Lukion käyttöön tulisivat Metsola- ja Tapiola-rakennukset, jotka otettiin tänä syksynä kolmeksi vuodeksi Kaurialan yläkoulun käyttöön. Lukiot saisivat tilaa myös Ilmarila-rakennuksesta ja mahdollisesti Ainolastakin.

Kouluväen mielestä Myllymäki-päätös on kaikin puolin huono. Sen sijaan runsas vuosi sitten tehty päätös sai kehuja. Silloin lautakunta linjasi, että lukiot säilyvät nykyisissä rakennuksissaan. Tuolloin päätettiin myös, että Lyseon yläkoulu lakkautettaisiin, Kaurialan yläkoululle tehtäisiin uudisrakennus ja Nummelle rakennetaan yhtenäiskoulu.

Lautakunnan puheenjohtaja Satu Aaltonen (sd.) oli tästä täysin samaa mieltä.

– Mutta tilanne muuttui, kun Lyseon yläkoulu joutui käyttökieltoon ja Kaurialan koulun ongelmat tulivat tietoon. Pakon sanelemana palveluverkkopäätös jouduttiin avaamaan, Aaltonen selvitti.

– Päätavoitteenamme on taata turvalliset ja terveelliset tilat kaikille lapsille ja nuorille. Lisäksi tyhjänä olevat kiinteistöt kannattaa hyödyntää, Aaltonen sanoi. Hän tarkoitti Hamkilta kaupungille siirtyneitä Myllymäen kampuksen tiloja.

Toisaalta Aaltonen rauhoitteli kouluväkeä sanomalla, että lopullinen lukiopäätös tehdään vasta marraskuussa, kun valtuusto päättää kaupungin ensi vuoden talousarviosta.

Kaksi tuntia ei ollut riittää, kun opettajat sekä opiskelijakuntien ja vanhempainyhdistysten jäsenet listasivat ehdotetun lukioratkaisun huonoja puolia. Tosin puheenjohtajina toimivat lukiolaiset Aino Ruotsalainen lyseosta ja Veera Kärki Kaurialasta pitivät hyvin tarmokkaasti puhujia kurissa.

He käyttivät myös oman puheenvuoronsa, jossa he puolustivat nykyisiä lukioita. Tytöt sanoivat arvostavansa henkilökohtaista tukea ja valmennusta ja olivat huolestuneita syrjäytyneiden opiskelijoiden kohtalosta yli tuhannen oppilaan megalukiossa.

– Myllymäessä ei ole monia tiloja, missä oppilaat voisivat viettää aikaansa välitunnilla. Siellä aika menee siihen, että juostaan neljän eri rakennuksen väliä. Lisäksi tilat ovat liian ahtaita meidän jopa 41 hengen ryhmille, tytöt huomauttivat.

Yhteiskunta-aineiden opettaja ja lukioliikelaitoksen työsuojeluvaltuutettu Juha Lahti kyseenalaisti Myllymäen tilojen turvallisuuden.

– Tilojen alapohjassa on todettu kosteusongelmia. Tilat pitäisi remontoida kymmenen vuoden kuluessa, mutta mistä silloin löydetään väistötilat tuhannelle lukiolaiselle?

Tavastian kuntayhtymän johtaja Jouni Haajanen sanoi, että Tavastiassakin oltiin tyytyväisiä lautakunnan vuoden takaiseen päätökseen.

– Olemme kaupungin vuokralaisia, ja toivomme, että kaupunki järjestää mahdollisimman hyvät tilat. Olemme tyytyväisiä lukioiden nykyisiin tiloihin. HäSa

Menot