Kanta-Häme

Mekaaninen kuulo löytyy jo tuhannesta korvasta

Elina Pokki avaa kätensä ylhäältäpäin nyrkistä auki ja 11 kuukautta vanha Anton etsii katseellaan lamppua. Äidin kysymys ”Missä on lamppu” on pienelle pojalle selvä. Omilla viittomilla Anton ei vielä puhu, vaan lähinnä huitoo käsillään.

Jos Anton olisi syntynyt kuulevaan perheeseen, olisi hänellä nyt hyvin todennäköisesti sisäkorvaistute, ja viittomien sijaan hän opettelisi puhuttuja sanoja.

Antonin toinen korva on kuuro, ja toinen kuulee heikosti. Molemmissa korvissaan on pieni kuulokoje.

Kuulokojeen tehtävänä on vahvistaa luonnollista ääntä, mutta sisäkorvaistute tuottaa äänen mekaanisesti. Ulkoisesti istute näyttää tavalliselta kuulokojeelta.

Sisäkorvaistute on ihon alle leikattava implantti, joka muuttaa äänen sähkösignaaleiksi. Normaali kuulo se ei ole, ja monet istutteen käyttäjät tarvitsevat myös viittomakieltä.

Akuankkamainen ääni

Vuosittain istutteita leikataan noin sata. Vajaa puolet niistä asennetaan hyvin huonokuuloisina tai kuurona syntyneille vauvoille. Toinen käyttäjäryhmä ovat kuulovammautuneet aikuiset. Yhteensä niitä on arviolta noin tuhannella suomalaisella.

Tampereen yliopistollisen sairaalan ylilääkäri Juha-Pekka Vasama on erikoistunut istutteisiin.

– Aikuiset, joille istute on asennettu, ovat kuvailleet sen tuottamaa ääntä monotoniseksi, mekaaniseksi ja kimeäksi. Akuankkamaiseksikin sitä on sanottu, kertoo Vasama.

Ääni ei kuitenkaan Vasaman mukaan pysy robottimaisena, vaan se ajan kuluessa mukautuu entiseen äänimaisemaan.

Kaikki eivät tahdo istutetta

Elina Pokille oli selvä valinta jättää istute leikkauttamatta pojalleen. Leikkauksessa on aina riskejä, ja hän tietää, että viittomakielellä voi elää hyvää elämää. Kaikilla istute ei myöskään toimi kovin hyvin.

– En halunnut istutetta Antonille. Toivon, että kuulolaite riittää, hän kertoo.

Pokille viittomakielinen elämä on aina ollut itsestäänselvyys. Hänen vanhempansa ja siskonsa ovat kuuroja, ja hänen aviomiehensä on huonokuuloinen.

– 95 prosenttia niistä vanhemmista, joille syntyy kuuro lapsi, leikkauttaa lapselleen sisäkorvaistutteen, Pokki arvioi.

Aluksi aiheuttivat pelkoa

Hämeenlinnan kuurojen yhdistyksen puheenjohtaja Mika Hakkarainen kertoo, että sisäkorvaistutteet olivat todella kuuma puheenaihe, kun ne tulivat Suomeen 1990-luvun puolessa välissä.

– Niistä ei vielä tiedetty paljoa, ja ne aiheuttivat pelkoa kuurojen ja viittomakielisten yhteisössä.

Hakkarainen vetää Kuurojen palvelusäätiön Juniori-ohjelmaa. Se tarjoaa viittomakielen opetusta lapsille ja vanhemmille. Juniorin tarkoituksena on järjestää myös vertaistukea. Siihen osallistuu myös sellaisia perheitä, joiden lapsille on asennettu istute.

Hakkaraisen omat lapset ovat kuulevia ja kaksikielisiä, sillä myös viittomakieli on heille äidinkieli.

Hämeenlinna on ollut viittomakieliselle perheelle hyvä kaupunki, mutta esimerkiksi terveydenhoito tuottaa joskus ongelmia. Kuurojen on vaikeaa käyttää esimerkiksi terveyskeskuksen takaisinsoittopalvelua, sillä saapuvaan puheluun vastaaminen ei niin vain onnistukaan. Monissa kaupungeissa viranomaisiin voi olla yhteydessä tekstiviesteillä tai sähköpostilla.

Lapset tarvitsevat yhteisön

Hakkarainen ja Pokki ovat huolissaan siitä, mihin yhteisöön implantin saaneet lapset samaistuvat. Tärkeintä on, etteivät he jää sekä kuurojen että kuulevien yhteisöjen ulkopuolelle.

Joidenkin vuosien jälkeen edessä on pohdinta, meneekö Anton kuulevien kouluun tulkin kanssa, vai erityiskouluun Tampereelle tai Helsinkiin. (HäSa)

Päivän lehti

4.6.2020